Vanhustenhuoltoseminaarin antia

Keskiviikko 28.10.2009 - Teija Arvidsson

Hämeenlinnan kristillisdemokraattien järjestämä vanhustenhuoltoseminaari Voutilakeskuksessa oli täynnä painavaa asiaa. Olisin suonut, että enemmänkin päättäjiä olisi ollut mukana kuuntelemassa asiantuntijoiden alustuksia ja omaisten huolia.

Kansanedustaja Tarja Tallqvist toi omaan persoonalliseen tyyliinsä esiin ajatuksiaan vanhustenhuollosta, niin lähihoitajana dementiakodissa kuin kansanedustajana eduskunnassa. Tarjan kokemus on, että monet kansanedustajat puhuvat eduskunnassa suurella suulla vanhustenhuollon tarpeista, mutta omien kotikuntiensa valtuustoissa ja hallituksissa tekevät aivan päinvastaisia päätöksiä. Tallqvist haastoi päättäjiä ottamaan vakavasti vanhusten tarpeet, mutta suuntasi katseen myös meihin itse kuhunkin. Jokainen voi tehdä enemmän jonkun lähellä asuvan vanhuksen puolesta. Hyvän huomenen toivotus naapurille voi olla vanhuksen ainoa keskustelu koko päivän aikana.

Palvelujohtaja Satu Ala-Kokko puhui laitoshoidon tilanteesta Hämeenlinnassa. Kuuden kunnan vanhainkotikulttuurin yhdistäminen on iso haaste. Suurin ongelma on kuitenkin se, että hoitohenkilökuntaa on liian vähän ja rekrytointi on koko ajan entistä vaikeampaa. Varsinkaan sijaisia ei tahdo saada millään, vaan ollaan opiskelijoiden ja eläkeläisten varassa. He tulevat, milloin pääsevät – tai sitten eivät pääse. Silloin vanhus ei ehkä koko päivänä nouse ylös sängystään.

Vanhusneuvoston puheenjohtaja Ulla Murtonen valotti kotona asumisen realiteetteja. Kotihoidosta ei oikein voi puhua ilman omaishoitajuutta. Tuntuu ristiriitaiselta, että samaan aikaan kun kotihoitoa ollaan lisäämässä, niin sieltä vähennetään resursseja. Seitsemän kotipalvelutyöntekijää on siirtynyt vanhustyöstä lapsiperhetyöhön (mikä on sinänsä erittäin tarpeellista) ja kotipalveluseteleistä ollaan luopumassa. Onko se painopisteen siirtämistä kotihoitoon?

Koskettavimpia olivat omaisten puheenvuorot. Omaishoitajana toimiminen on raskasta, mutta vielä raskaampaa on ollut nähdä omaisen jäävän ilman hoitoa laitoksessa. Toimintakyky ja lihaskunto on rapistunut alta aikayksikön, kun henkilökunnalla ei ole ollut aikaa kävelyttää vanhusta tai nostaa edes istumaan. Hienossa Voutilakeskuksessa ei ole tällä hetkellä lainkaan fysioterapeuttia, eikä asukkailla ole mitään asiaa upeisiin uima-altaisiin tai kuntosaleihin, vaikka omainen olisi valmis auttamaan. Näitä tiloja käyttävät ulkopuoliset yhdistykset.

Seminaarissa tuli selvästi esille, että vanhustenhuollossa oleellisinta on riittävä hoitajien määrä. Muuten vanhus on heitteillä, olipa hän sitten kotona tai laitoksessa. Tähän realiteettiin sopii kovin huonosti Hämeenlinnan kaupungin tavoite vähentää henkilökuntaa myös vanhustenhuollosta.