Ehdokashankintaa ja suomalaista kulttuuria

Olen viettänyt viime päivinä kaiken vapaa-aikani  puhelimen ääressä. Olen käynyt läpi jäsenluetteloamme ja soitellut mahdollisille tuleville kuntavaaliehdokkaille. Vastaanotto on ollut yllättävän myönteinen. Vain harva on kieltäytynyt ehdokkuudesta suoralta kädeltä. Useimmat ovat luvanneet miettiä ja harkita asiaa tosissaan.

Soittokierros on ollut antoisa. Olen saanut tutustua hienoihin ihmisiin, joita en ole koskaan tavannut  - ainakaan KD:n tilaisuuksissa. Olen hämmästynyt, että meillä on jäseninä niin paljon eri ikäisiä eri alojen asiantuntijoita, joista en ole tiennyt mitään. Monta kertaa on tuntunut, että vastuunkantajia on kovin pieni ja ikääntynyt joukko. Nyt tiedän, että meillä on nuoria ja innokkaita jäseniä, jotka ovat vain odottaneet, että joku ottaisi yhteyttä. Suomalaiseen kulttuuriin kun ei oikein kuulu itse tarjota itseään. Näyttää siltä, että saavutamme hyvinkin 40 ehdokkaan kuntavaalitavoitteen.

Tänään on vietetty Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Luin koulussa lapsille Kalevalaa ja kerroin sen syntyhistoriaa. Kyllähän Kalevalan tuntemus kuuluu suomalaiseen yleissivistykseen, vaikken itse ole koskaan ollutkaan mikään Kalevala-fani. Pohdimme myös, mitä on suomalainen kulttuuri. Kun puhutaan menneiden vuosisatojen suomalaisesta kulttuurista, ei ole vaikeaa kehua kansamme hengentuotteita. Meillä on upeaa kuvataidetta, musiikkia, kirjallisuutta, runoutta ja  arkkitehtuuria.

Kun yritämme pohtia, mitä on suomalainen kulttuuri tänä päivänä, on kysymys paljon vaikeampi. Onko enää olemassa puhtaasti suomalaista kulttuuria, kun eurooppalaisuus ja kansainvälisyys jyllää? Ja mitä on se 2000-luvun alun kulttuuri, josta tulevat sukupolvet tulevat meidät muistamaan?  Ei tule ainakaan ihan heti mieleen...