Inhimillinen vanhuus

Sunnuntai 12.3.2017 klo 22:52 - Teija Arvidsson

Vanhuus on elämänvaihe, joka saavuttaa ennen pitkää meistä jokaisen. Vaikka eläkkeelle jäävät ovat nykyään yhä terveempiä ja omasta kunnostaan huolehtivia, niin ikääntymistä ei voi estää. Vuodet vierivät ja vähitellen auttajasta tulee autettava. Kaikissa elämänvaiheissa ihminen haluaa kuitenkin tulla kohdatuksi ihmisenä.

Omat ajatukseni ovat pyörineet ikääntymisen haasteissa seuratessani lähiomaisten toimintakyvyn nopeaa heikentymistä. Itsenäiseen aikuisuuteen tottuneelle seniorille ei ole aina helppoa myöntää, että tarvitsee ulkopuolista apua. Suomessa elää vahvana itse tekemisen kulttuuri, eikä etenkään vanhempi polvi ole tottunut ostamaan palveluita. Ikääntyessä on kuitenkin lupa ajatella itseään ja käyttää varoja oman elämisen helpottamiseen.

Ikääntymiseen on viisasta valmistautua hyvissä ajoin.  82-vuotias isäni asuu sokkeloisessa vanhassa omakotitalossa, jota ei ole suunniteltu rollaattorilla kulkemista varten. Liikkuminen on tullut yhä vaivalloisemmaksi, mutta isääni lienee turha houkutella kerrostalon asukkaaksi niin kauan kuin elämä edes jotenkuten onnistuu omassa talossa.  Täytyy toivoa, että isän jalka nousee vielä pitkään.

Hämeenlinnan asukkaista keskimääräistä suurempi osa kuuluu ikäihmisiin. On tärkeää rakentaa esteettömiä asuntoja ja kaavoittaa asuinalueita, jossa palvelut ovat lähellä. Tästä hyvä esimerkki on Keinusaaren alue sekä Iittalan keskustaan rakentuva ikäihmisten palvelukeskus. Toivottavasti keskustan uusille asuinalueille rakennetaan myös vanhusten liikuntapuisto, josta Hämeenlinnan vanhusneuvosto on tehnyt aloitteen jo vuosia sitten.  

Vaikka asuminen olisi järjestetty hyvin ja palvelutkin pelaisivat, niin yksinäisyys on monen vanhuksen suuri ongelma. Tutkimusten mukaan puolet yli 75-vuotiaista asuu yksin ja yhä useampi elää ilman läheisiä kontakteja. Toisia vaivaa masennus tai muut mielenterveyden häiriöt. Liikkumisen vaikeudet vangitsevat vanhukset kotiinsa odottamaan sitä, että joku tulisi käymään tai veisi ulos.

Kristillisdemokraatit ovat jo pitkään puhuneet lähimmäisyhteiskunnasta, jossa tavalliset kansalaiset ottavat vastuuta lähimmäisistään. Vanhusten luona käyminen, ulkoiluttaminen ja juttuseura on sellaista, mitä meistä jokainen osaa tehdä. Yhteiskunta ei voi koskaan palkata tarpeeksi työntekijöitä hoitamaan ihmisten yksinäisyyttä ja toisen ihmisen kaipuuta. Tarvitaan lähimmäisiä, ystäviä ja naapureita.

Uudet vanhusten hoitosuositukset lähtevät siitä, että ihminen asuu omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Vuonna 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei kuitenkaan juuri anna eväitä siihen, mitä hyvä kotihoito sisältää. Kotihoito ei saa olla vain vanhuksen säilyttämistä neljän seinän sisällä. Sen tulee olla kuntouttavaa ja tukea vanhuksen toimintakyvyn säilymistä. Valitettavasti kiireiset kotihoitajat eivät yleensä ehdi tehdä muuta kuin kaikkein välttämättömimmän.

Ikäihmisten hyvinvointia ja kotona pärjäämistä edistää kuntouttava päivätoiminta, jota on järjestetty muutamassa vanhustenhuollon yksikössä.  Toiminnallinen päivä yhdessä toisten kanssa tuo virkistystä ja henkistä hyvinvointia ikäihmiselle itselleen sekä suo lepopäivän omaishoitajalle. Tällaisia kotona asumista tukevia toimintamuotoja kannattaa edelleen kehittää. 

Vanhainkoteja ollaan muuttamassa palvelutaloiksi korostaen sitä, että asunto on vanhuksen koti. Tällöin vanhuksella tulisi myös olla enemmän päätösvaltaa siihen, miten hän asuu omassa kodissaan.  Miksi herättää seitsemältä, kun ei ole minnekään kiire? Vanhuus ei ole sairaus, eikä vanhuksia tule nähdä hankalina hoidokkeina, vaan loppuun asti arvokkaina aikuisina ihmisinä.  

Hymy, kosketus, ovelle koputus ja lämmin sana ei vie paljoa aikaa, eikä maksa mitään. Se kuitenkin viestittää kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Sari Essayah´n joulukolumni

Maanantai 19.12.2016 klo 23:21

”Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen, pieni liekki, joka kantaa valon luokse kaikkien.”

Elämme lähihistoriamme suurimman arvomurroksen aikaa. Eettisiä periaatteita koskevia esityksiä tulee jatkuvasti eduskuntaan. Me KD:ssa kunnioitamme ihmisarvoa ja elämän pyhyyttä aina luonnolliseen kuolemaan saakka. Vaalimme naisen ja miehen välistä avioliittoa ja teemme työtä sen puolesta, että jokaisella lapsella olisi juridinen oikeus äitiin ja isään. Lähimmäisyhteiskunta on meidän kristillisdemokraattien visio.

Ensi keväänä valitaan uudet kunnanvaltuustot, jotka tekevät merkittävimmät päätökset tulevaisuuden kunnan kannalta. Sote- ja aluehallintouudistukset sekä niiden siirtymävaiheet pitää pystyä viemään läpi kunnissa kansalaisten palvelut taaten.

Olemme iloisia jo yli 1000 kristillisdemokraatista, jotka ovat suostumuksensa ehdokkuudelle antaneet. Mutta tarvitsemme vielä vähintään saman verran lisää, jotta vaalitulos 9. huhtikuuta toisi kuntiimme lisää kd-arvojen puolesta työskenteleviä luottamushenkilöitä.

Valtuustoihin tarvitaan ihmisiä, jotka ymmärtävät vastuullisen kotikunnan kehittämisen ja haluavat arvokkaan arjen jokaiselle, niin lapselle, vammaiselle kuin vanhuksellekin. Näemme jokaisen ihmisen lähimmäisenä, emme säästökohteena tai taakkana. Tarvitsemme inhimillisempää otetta päätöksentekoon.

Puolueen jäsenenä ja työmme tukijana kannat parhaiten vastuuta lähtemällä KD:n kuntavaaliehdokkaaksi! Se kertoo siitä, että välität mihin suuntaan ja millä arvoilla Suomea kehitetään.

Yhteisellä työllä pääsemme parhaisiin tuloksiin. Olemme iloisia jo yli 1000 kristillisdemokraatista, jotka ovat suostumuksensa ehdokkuudelle antaneet. Mutta tarvitsemme vielä vähintään saman verran lisää, jotta vaalitulos 9. huhtikuuta toisi kuntiimme lisää kd-arvojen puolesta työskenteleviä luottamushenkilöitä.

Olethan sinäkin mukana näissä talkoissa kestävien kristillisten arvojen puolesta?

Puoluetoimiston ja lehden toimituksen kanssa toivotamme Sinulle ja läheisillesi siunattua ja rauhallista joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2017!

Kommentoi kirjoitusta.

Katse oikesiin asioihin!

Sunnuntai 19.6.2016 - Teija Arvidsson

Paikallispolitiikan uutisia ovat hallinneet melkoisen ikävät asiat, jotka ovat jättäneet varjoonsa sen hyvän kehittämistyön, jota Hämeenlinnassa koko ajan tehdään. Hiljainen enemmistö päättäjistä ja virkamiehistä hoitaa tehtävänsä vastuullisesti, itsestään suurempaa meteliä pitämättä.   

Keskinäinen käräjöinti ei edistä kaupunkilaisten luottamusta päättäjiinsä. Meillä poliitikoilla onkin parannuksen paikka toisista kirjoittamisessa ja puhumisessa. Keskinäistä kunnioitusta on syytä opetella. Rehellisyys ja lakien noudattaminen on ilman muuta edellytys luottamustehtävässä toimimiseen.

Kunnat ovat suurten muutosten edessä ja nyt olisi syytä keskittää kaikki voimavarat tulevaisuuden rakentamiseen. Hämeenlinna muiden kuntien joukossa painii kasvavan velkataakan, rapistuvan rakennuskannan ja ikärakenteen muutoksen keskellä.  Maahanmuuttajien kotouttaminen, työllisyyden hoitaminen sekä kohtuuhintaisen asumisen järjestäminen ovat ajankohtaisia haasteita.  Keskussairaalan tulevaisuus on maakunnan yhteinen huoli. Tarvitsemme hyvää yhteistyötä niin valtuustoryhmien välillä kuin lähikuntien kanssa.

Hämeenlinna valmistautuu jo aktiivisesti seuraavien kuntavaalien jälkeiseen aikaan, jolloin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntatasoiseen organisaatioon.  Kaupungin omia virkamiehiä ja luottamushenkilöitä tarvitaan jatkossa huomattavasti nykyistä vähemmän, joten hallinto on muokattava uuteen uskoon. Se on välttämätöntä kaupungin verotulojen ja valtionosuuksien puolittuessa.

Menot eivät kuitenkaan puolitu, sillä Hämeenlinnalla on kymmenien miljoonien korjaustarve huonokuntoisissa koulu- ja päiväkotikiinteistöissään. Ne on laitettava kuntoon ja myös pidettävä kunnossa entistä paremmin. Koulurakennuksia suunniteltaessa on tärkeää hyvissä ajoin kuunnella myös rakennuksen tulevia käyttäjiä. Arkkitehtien työpöydällä saatetaan laatia turhankin hienoja ja kalliita luomuksia, joiden ratkaisut eivät välttämättä arjessa toimi.

Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi kaupungin vastuulle tulee jäämään joukko muita tärkeitä tehtäviä, kuten elinkeinopolitiikka ja kaupunkisuunnittelu. Hämeenlinna sijaitsee keskellä Helsinki-Tampere -kasvukäytävää, joka on on Suomen nopeimmin kasvava asumisen ja työssäkäynnin vyöhyke. Sijaintimme antaa meille erinomaiset mahdollisuudet houkutella asukkaita ja yrityksiä. Jostain syystä Hämeenlinnan väkiluvun kasvu on kuitenkin hiipunut muutamaan kymmeneen uuteen asukkaaseen vuodessa. On syytä huolella selvittää, miksi luonnonkaunis kulttuuri- ja liikuntakaupunki ei vedä väkeä, vaikka ympäristö tarjoaa mitä upeimmat olosuhteet laadukkaaseen arkeen.  

Vaikka asukasluvun kasvu on tärkeä asia, niin kuitenkin vielä tärkeämpää on nykyisten asukkaiden hyvinvointi. Hämeenlinnassa on huolestuttavan paljon perheiden pahoinvointia, lasten ja nuorten huostaanottoja sekä vanhusten turvattomuutta.

Näitä oikeita ongelmia ratkomaan tarvitsemme riittävästi resursseja, uusia toimintamalleja ja hyvää yhteistyötä. Ei vain päättäjien ja virkamiesten kesken, vaan myös järjestöjen, seurakuntien ja asukkaiden kanssa. Olkoon uusi Hämeenlinna uuden lähimmäisyyden kaupunki. 

Kommentoi kirjoitusta.

Taantuma on markkinoiden terve reaktio

Keskiviikko 14.1.2015 - Teppo Turja

Viimeisten vuosikymmenien talouskasvussa on vaikeaa nähdä pelkkää hyvää. Julkisessa keskustelussa jatkuvaa, tasaista kasvua kuitenkin pidetään kritiikittömästi itsestään selvänä tavoitetilana. Sen väitetään olevan elintason kohoamisen ja jopa ihmiskunnan hyvinvoinnin ehto. Todellisuudessa kulutuksessa ja tuotannossa on saavutettu moniongelmaisen potilaan taso. Jo kansantalouden oravanpyörämäinen peruskuvio on sairas: pyrimme tuottamaan yhä enemmän, jotta vaihdettavia tavaroita ja palveluja olisi kasvava määrä, jotta näin lisääntyvästä kaupankäynnistä meille järjestyisi yhä suurempi siivu, josta kasvaneen ostovoiman lisäksi siirtyisi varallisuutta investoitavaksi tuotantokoneistoon vain siksi, että se mahdollistaa vieläkin suuremman ja tehokkaamman tuotannon. Kukaan ei osaa kertoa, mikä riittää, koska mikään ei riitä.

Lopputulema on, että merkittävä osa tuotetuista tavaroista ja palveluistakin osoittautuu tarpeettomiksi. Se näkyy hillittömästi kasvavina jätevuorina. Se näkyy mielipuolisena kuluttamisena, jossa kalusteet, koneet, vaatteet ja muu toimiva tavara poistetaan käytöstä ennen aikojaan. Se näkyy ilman, veden ja maaperän kohtalokkaana saastumisena. Se näkyy ihmisten fyysisessä,  psyykkisessä ja sosiaalisessa tilassa; työnnämme sisäämme tahallamme mielihyvää tuottavia mutta terveytemme kannalta kohtalokkaita aineita vain siksi, että meillä on siihen varaa. Kaikki ruumillista ponnistelua vaativat työt siirrämme koneille saadaksemme aikaa pusertaa hikeä kuntosalin lattialle tai käydäksemme ainakin näyttämässä uusia trikoita. Sullomme paisuvan ruhomme laiskanlinnaan ja otamme vastaan halvalla ja nopeasti tuotettuja pissakakkavitsejä sen sijaan, että itse ajatelisimme jotakin. Ja sitten ihmettelemme, miksi elämä on tarkoituksetonta.

Maailman tuhoamisesta on tullut saavutettu etu,

jota ei meiltä saa ottaa pois.

Moraalilla ei ole minkäänlaista sijaa talouden pakkokasvussa. Esimerkiksi Pentti Linkola julisti jo neljä vuosikymmentä sitten maapallon elonkehän tuhoutuvan vääjäämättä, mutta että ehkä voisimme halutessamme tai pakon alla pikkuriikkisen hidastaa tätä kehitystä. Häntä kuunneltiin ja uskottiinkin, mutta ei oikeasti välitetty eikä välitetä vieläkään. Me tiedämme, että tulevat sukupolvet saavat kärsiä tuhlailevan elämämme valinnoista, mutta jätämme asian niiden murheeksi. Me pesemme tuntomme puhtaaksi sillä perusteella, että kukaan muukaan ei välitä sen enempää luonnonvarojen kuin elinmahdollisuuksien ehtymisestä. Maailman tuhoamisesta on tullut saavutettu etu, jota ei meiltä saa ottaa pois.

Sen sijaan olemme valmiit hyväksymään kaikki valheelliset perusteet talouskasvun välttämättömyydestä. Sitä myydään meille työllisyyssyillä, mutta todellisuudessa kyse on sijoitusvarallisuuden tuotto-odotuksista. Meitä muistutetaan teknologian ja lääketieteen huikeasta kehityksestä, jonka rahoittamiseen on tarvittu pääomia ja verotuloja. Saamme elää kaksi kertaa pidempään ja nähdä kymmenen kertaa enemmän kuin isovanhempamme, elleivät elintapasairaudet ehdi väliin. Se unohdetaan kertoa, että viimeiset vuodet saamme lojua lääketokkurassa ja letkuissa sänkyyn sidottuna märissä vaipoissamme, koska meidän hoitamisemme ei ole taloudellisesti tuottavaa.

Nyt podetaan suurta tuskaa, kun yritykset Suomessa ja muualla Euroopassa eivät investoi. Miksi investoisivatkaan, kun kuluttajat eivät kuluta? Ja miksi kuluttajat kuluttaisivat, kun useimmilla on jo kaikkea aivan liikaa. Investointien vaatiminen ei perustukaan millään muotoa markkinoiden eli kulutuksen ilmaisemiin tarpeisiin, vaan siihen, että sijoitettavia pääomia lojuu tuhansin miljardein turhaan tileillä kasvamatta promillen puolikastakaan. Se on tietysti aivan kauheaa. Kukaan ei huomaa muistuttaa, että nämä tuhannet miljardit ovat kasvaneet nykyisiin mittoihinsa pitkälti ansiottomasti. Vuosikymmeniä jatkuneella inflaatiolla on paisutettu omaisuusarvot mittasuhteisiin, joilla ei ole mitään yhteyttä reaalitodellisuuteen.

Vaatimukset tuottavuuden lisäämiseksi pitää uskaltaa asettaa kyseenaikaisiksi. Huutelua logiikan perään luulisi syntyvät viimeistään, kun maahanmuuttajavirtaa halutaan kasvattaa siksi, että maahan saataisiin lisää kuluttajia, jotka sitä vastaan sitten myös työllistettäisiin. Meillä itsellämme on kolmannesmiljoona työtöntä, joita ei tarvitse kotouttaa. Lähes joka kymmenes on työtön. Heidän työllistämisensä olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta se ei saa tapahtua tempputyöllistämisen keinoin. Työtä ei pidä luoda sen takia, että olisi jotakin tehtävää. Työtä ei pidä luoda senkään takia, että joillakuilla lepää miljardeja tileillä odottamassa mielekkäitä sijoituskohteita. Työtä pitää tehdä, jos siihen on selvästi näkyvissä oleva tarve.

Viimeiset vuosikymmenet tuotantoa on rationalisoitu kaikin mahdollisin tavoin. On kehitetty automaatiota, robotiikkaa, CNC-tuotantoa, 3D-tulostusta, keinoälyä ja vaikka mitä, jotta ihmistyön määrää voitaisiin vähentää. Siinä on onnistuttu loistavasti; saisimme onnitella insinöörejämme. Siksi nyt olisi jokaisella mahdollisuus lisätä vapaa-aikaansa tekemällä vähän lyhyempää työviikkoa. Laskennallisesti 34-36 –tuntinen työviikko mahdollistaisi kaikkien työllistämisen. Valmiiksi olemassa oleva työ pitäisi jakaa uudelleen sen sijaan, että edelleen haikailtaisiin tarpeetonta ja haitallista kasvua.

Teppo Turja, kansanedustajaehdokas

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous kasvu työttömyys leikkaaminen velanotto elintaso

Ryhmäpuheenvuoro budjettivaltuustossa

Sunnuntai 16.11.2014 klo 18:54 - Teija Arvidsson

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Kaupungin taloustilanne on valtionosuusleikkauksista ja lukuisista uusista velvoitteista johtuen ennennäkemättömän tiukka. Tulot vähenevät pysyvästi samaan aikaan, kun menot jatkavat kasvuaan, vaikka kuinka yrittäisimme niitä hillitä. Äsken päätetty 0,25 %:n veronkorotus ei paljoa tilannetta paranna. Lupauksistaan huolimatta valtio vain lisää kuntien kustannuksia. Suorastaan epäreilulta tuntuvat uudet valtionosuuslaskelmat, joissa Hämeenlinna kuuluu kuntien suurimpiin häviäjiin. Etunojassa uudistuksia tehnyttä Hämeenlinnaa ei ole kehittämisestään palkittu. Näillä eväillä on kuitenkin yritettävä selviytyä ja toivoa sitä kuuluisaa ruokkimisihmettä, jossa viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti tuhansille.

No, ihmeen varaan ei kaupungin budjettia voi kuitenkaan perustaa, eikä velaksi eläminen vetele pitemmän päälle. Jotta talous saataisiin pitkällä aikavälillä tasapainoon, on kaikki keinot otettava käyttöön. Niinpä on välttämätöntä, että kaupunginhallitus perustaa kriisiryhmän ja aloittaa työn vuosien 2015 ja 2016 budjetin tasapainottamiseksi. Budjettikirjaan sisältyy pitkä lista toimenpiteitä, jotka on syytä ottaa työn alle. Näihin kuuluvat muun muassa Linnaninfra-liikeleitoksen tulevaisuuden selvittämien sekä tilaaja-tuottajamallin arvionti. Palveluiden leikkauksia ja karsintaa ei myöskään voine välttää, mutta kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä vaatii, että etenkin palveluverkon leikkausten on perustuttava tarkkoihin laskelmiin ja vaikuttavuusarvionteihin, jossa otetaan huomioon niin aluevaikuttavuus kuin muille sektoreille siirtyvät kustannukset. Mahdollista on sekin, että kustannukset tosiasiassa jopa nousevat.
Hämeenlinnan kaupunki on saanut kiitosta hyvin hoidetusta henkilöstöpolitiikastaan. Henkilöstön tuloksellisuusohjelma asettaa kuitenkin suuria haasteita hyvälle henkilöstöpolitiikalle. Vaikka henkilöstö on kaupungin suurin kustannuserä, se on myös suurin voimavara. Tiukassakin taloustilanteessa henkilöstön jaksamisesta kannattaa pitää huolta, etenkin hoitoalalla. Ylikuormittunut henkilöstö sairastaa enemmän ja jää helpommin työkyvyttömyyseläkkelle.

Ennaltaehkäisevä toiminta on niitä harvoja ei-lakisääteisiä tehtäviä, josta tiukassa taloustilanteessa on suuri houkutus säästää. Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä haluaa kuitenkin korostaa, että ennalta ehkäisevä toiminta on pitkällä aikavälillä parasta säästöä. Tämä koskee niin lastensuojelua, terveydenhoitoa kuin rakennuksista huolehtimista.

Hämeenlinnan murheenkryyninä ovat tänä vuonna olleet dramaattisesti kasvaneet lastensuojelumenot. Syitä voi vain arvailla, mutta varmasti yleinen epävarmuus, työttömyys ja talousvaikeudet ovat lisänneet perheiden pahoinvointia, päihteidenkäyttöä ja mielenterveysongelmia. Nämä kaikki heijastuvat välittömästi lapsiin, jotka joutuvat kärsimään vanhempiensa elämänhallinnan menettämisestä. On tärkeää, että kaupunki tekee parhaansa työllisyyden hoidossa, sillä työttömyys on usein alkuna muille perheongelmille. Erittäin kannatettavaa on myös lasten ja nuorten lautakunnan esittämä lisäpanostus kotiin tuotaviin palveluihin ja perheiden varhaiseen apuun, ennen kuin vaikeudet kasvavat liian suuriksi.

Elämänlaatulautakunnan taloutta kiristävät viime vuosien uudet suuret investoinnit, jotka lisäävät pääomavuokria ja käyttömenoja. Niinpä jatkossa on yhä tärkeämpää, että investoinneissa otetaan huomioon niiden vaikutus käyttömenoihin. Elämänlaatulautakunnan alaiset kustannuksiltaan pienet, mutta suurta yleisöä palvelevat toiminnat tulisi tiukassakin taloustilanteessa pyrkiä säilyttämään.

Terveyden ja toimintakyvyn lautakunnan taloutta kiristää sairaanhoitopiirin alijäämä, joka on pakko kattaa. Niinpä perusterveydenhuollon on yritettävä tulla toimeen nollakasvulla. Perusterveydenhuollossa on tehty hyvää kehittämistyötä, joka toivottavasti edelleen jatkuu, vaikka terveyskeskusliikelaitoksesta nyt luovutaankin. Lautakunnan yleisenä päämääränä on palveluiden turvaaminen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Toivottavasti tästä ei rahapulassa jouduta tinkimään.
Yhtenä säästötoimena on esitetty kantakaupungin terveydenhuollon keskittämistä kahteen pisteeseen. Ahveniston ja Viipurintien yksiköiden toimintaa kannattaa toki kehittää ja vahvistaa. Pienten tehokkaiden ja hyvin toimivien terveysasemien lopettamista kannattaa kuitenkin harkita toisenkin kerran. Mitä nopeammin potilas saa avun, sitä vähemmän kustannuksia hänestä aiheutuu terveydenhuollolle ja työnantajalle.

Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki nyt tehdyt ratkaisut ovat yhteensopivia tulevan sote-lain vaatimusten kanssa. Turhia edestakaisia muutoksia ei kannata tehdä.
Ikäihmisten lautakunnan toimintaa ohjaa 2013 voimaan tullut vanhuspalvelulaki, joka korostaa ikääntyneiden osallisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin. Kotona asumisen tukeminen on niin vanhuspalvelulain tavoite kuin monen vanhuksen oma toive. Hämeenlinnan vanhuspalveluissa onkin tehty hyvää työtä tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Kuitenkin erityisesti yli 90-vuotiaiden kuntalaisten määrän kasvu lisää painetta ympärivuorokautiseen hoivaan. Sitäkin täytyy saada silloin kun on sen aika - ennen kuin on liian myöhäistä.

Yhdyskuntalautakunnan toiminta-alueella suurinta huolta herättää infran rapautuminen ja verkostojen vanheneminen. Linnaninfra-liikelaitokselta tilataan rahapulassa yhä vähemmän palveluita. Kuitenkin kustannustehokasta olisi kilpailuttaa toiminnat ja tilata samalla rahalla mahdollisimman paljon palveluita, sillä tällä sektorilla palveluntarjoajia riittää. Linnaninfran tulevaisuus kannattaakin ottaa ensi kädessä remonttiryhmän pöydälle.

Sitten vielä muutama sana investoinneista. Korjausta vaativien koulujen ja päiväkotien lista on pitkä kuin nälkävuosi. Lista kasvaa koko ajan ja korjausvelka on vähintään 60 miljoonaa euroa. Kaupungin velanotolle ei siis näytä loppua tulevan. Koulut ja päiväkodit on kuitenkin korjattava, sillä lasten ja nuorten terveyttä ei ole varaa riskeerata. Valitettavasti rakentaminen jaksottuu monelle vuodelle ja sinä aikana tarvitaan kalliita väistötiloja. Tarkeintä on kuitenkin, että tilat saadaan kuntoon ja sen jälkeen myös pidetään kunnossa. Nykyisenlaisessa rakennusten loppuun käyttämisessä jopa alle 20 vuodessa ei ole mitään mieltä.

Kaupungin vuoden 2015 budjetti sisältää paljon toiveita ja paljon riskejä. Ei ole tietoa, mihin suuntaan maailmantalouden pyörät pyörivät ja mitä päätöksiä ensi vuonna aloittava Suomen uusi hallitus tekee. Meidän täällä Hämeenlinnassa on kuitenkin yritettävä itse tehdä viisaita ja kauaskantoisesti oikeita päätöksiä. Se sujuu ainoastaan hyvällä yhteistyöllä virkamiesten ja poliitikkojen kesken ja kaiken mahdollisen tiedon hyödyntämisellä.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä haluaa kiittää kaupungionjohtaja Timo Kenakkalaa, talous- ja hallintojohtaja Jussi Oksaa sekä kaikkia tilausbudjetin valmisteluun osallistuneita hyvästä ja rakentavasta prosessista. Näillä kommenteilla ja kriittisillä huomioilla kannatamme tilausbudjetin 2015 hyväksymistä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenlinnan budjetti 2015

Hämeenlinnan vai pilvilinna?

Lauantai 24.5.2014 - Teppo Turja


Hämeenlinna vai pilvilinna?

 

Hämeenlinnan kehittämisessä on tavoiteltavaksi suunnaksi kuviteltu kasvua toisenlaisiin mittasuhteisiin kuin mitkä sille ovat luontaisia. Realismia näissä pyrkimyksissä sentään edustaa viimeaikainen keskustelu HHT-akselista. Siinä on ajatuksena hyötyä sijainnista kahden merkittävän kasvukeskuksen, Helsingin ja Tampereen, välissä esimerkiksi ilmoittautumalla logistisesti järkeväksi asuinpaikaksi noissa kaupungeissa työtään tekeville. Samasta syystä uskalletaan haaveilla myös uusista merkittävistä työllistäjistä.

Mutta miten hyvin Hämeenlinnan keskustan suunnitelmat ja jo näkyville saatu rakentaminen lisäävät vetovoimaisuutta suhteessa toivottuihin veronmaksukykyisiin sisäänmuuttajiin? Miten hyvin vaikkapa moottoritien kate värikkäänä satamakonttikentän kaltaisena maisemana vastaa  niitä mielikuvia, joita Hämeenlinnaan myönteisimmillään liitetään? Tai jo aikoja sitten pystytetty meluseinä, joka sulkee tehokkaasti kauniin järvimaiseman ja linnanäkymän etelästä lähestyviltä? Edustaako tämänkaltainen suurkaupunkimaisuutta tavoitteleva rakentaminen niitä odotuksia, joita elättelevät mielessään vaikkapa ne muuttoa suunnittelevat helsinkiläiset, jotka nyt elävät esimerkiksi Pasilan betonimaailmassa?

Ei kehittymistä vaan kehityttämistä: pakkokasvua

Vanhoja virheitä on vaikeaa korjata, mutta niistä pitäisi ottaa opiksi. Olisi myös uskallettava asettaa kyseenalaiseksi ne kehityskaaret, jotka vielä vuosikymmen sitten vaikuttivat todennäköisiltä. Eikö jo kansainvälisen talouslaman pitkittyminen osoita, että käsitys jatkuvasta kasvusta voi olla perusteellisen virheellinen? Sitähän on viime vuosikymmenet pidetty yllä keinotekoisesti velkavetoisella, mihinkään todennettuun tarpeeseen perustumattomalla rakentamisella. Suomessa lojuu miljoonia kerrosneliöitä tyhjillään, Hämeenlinnassakin kymmeniä tuhansia. Samalla on investoitu ylituotantoon käyttämällä työllistävyyttä tekopyhästi verukkeena. Kuluttajatasolla tämä on tullut tutuksi valmistamalla tuotteita, jotka on suunniteltu hajoamaan ennenaikaisesti, jotta saadaan uutta tavaraa kaupan hyllylle ja vanhaa kasvattamaan paisuvaa jäteongelmaa.

Kehitys kehittyy. Sen se tekee suunnilleen itsestään, kun olosuhteet niin vaativat. Sen sijaan kehityttäminen perustuu enemmän tai vähemmän keinotekoiseen, väkisin synnytettyyn tarpeeseen. Lähtökohtana on pakon tai yleisen edun sijaan jonkun eturyhmän intressi. Raha. Taloustaantumassa onkin syntynyt uusi, tavattoman mielenkiintoinen mutta epäpyhä allianssi, joka pyrkii pyörittämään tuotannon rattaita kiivaammin kuin oikeastaan olisi mitään tarvetta. Yritystoiminnan edistämisestä ja elvytyksestä puhuvat nyt äänekkäimmin tahot, joita aiemmin eivät yritysten toimintaedellytykset ole paljoa kiinnostaneet.

Kasautuneet pääomat eivät ymmärrettävästikään halua lojua tyhjän panttina. Ne haluavat kasvaa – edes prosentin tai parin vuosivauhtia, mieluummin tietysti selvästi enemmän. Siihen tarvitaan tahoja, jotka ovat valmiit velkapääomalla investoimaan tuotantoon vaikka näköpiirissä olisikin ilmeinen tuotannollinen ylikapasiteetti. Tämä sopii ay-liikkeelle, merkitseehän tuotannon velkavetoinen rakentaminen, että inflaatio jatkaa rullaamistaan, mikä joko ennakkoon tai viimeistään jälkikäteen näkyy myös palkoissa. Palkat ja hinnat samoin kuin korkotaso ja inflaatio huolehtivat vuorovedolla reaaliomaisuuden perusteettomasta arvonnoususta. Näin sijoittajat ja työväki ovat vahingossa löytäneet toisensa.

Verkkaisuus on elämänlaatuvaihtoehto

Liisa Väisänen haastaa kirjassaan Verkkaisuuden filosofiaa (Kirjapaja 2013) ajattelemaan kaupunkikeskusten ja muiden elinympäristöjen kehittämistä yksisilmäisen globalisoitumiskiihkon sijaan paikallisen perinteistä identiteettiä arvostavasti. Sinänsä Hämeenlinnassa mielletään hyvin, mikä merkitys kaupungille on linnan alueella, Vanajavedellä, Aulangolla, Sibeliuksella, varuskunnalla jne. Mutta mielletäänkö täällä, miten luonteenomaista on etenkin kesäinen torielämä, jossa vanhat ja vähän nuoremmatkin kerääntyvät uskollisesti keskenään turisemaan? Eikö kaupungin päättäjiä ollenkaan itkettänyt nähdä se maisemallinen raiskaus, joka tapahtui, kun Kaivokadun varsi parturoitiin upeista puistaan?

Hämeenlinnaan muuttavat eivät kaipaa Goodmaneja tai parkkihalleja. He kaipaavat Hämeenlinnaa sellaisena kuin se elää mielikuvissa kunnes nekin on tapettu. Hämeenlinnalla olisi ollut edellytyksiä vielä joitakin vuosia sitten hakea verkkaisuuden filosofiaan kehittämisensä perustavaksi Cittaslow-kaupungiksi. Täällähän ollaan jo valmiiksi hitaita.

Nyt niille, joiden kuulen mutisevan jotakin taantumisesta, haluan huomauttaa, että Cittaslow-kaupunkien joukossa on kaikkialla maailmassa kymmeniä, jotka ovat perinteisten elinkeinojensa yhteydessä onnistuneet kasvattamaan matkailutulojaan aivan toiselle tasolle kuin Hämeenlinna. Verkkaisuudessa ei ole kyse laiskuudesta tai flegmaattisuudesta. Cittaslow-kaupunki luottaa vuosisatojen aikana rakentuneen identiteettinsä kantavuuteen ja kehittää siltä pohjalta laatuisaa elämää omalle väestölleen ja vieraille.

Kuntaliitosten jälkeen Hämeenlinnasta tuli liian suuri Cittaslow-kaupungiksi, koska sellaiseksi ei hyväksytä yli 50.000 asukkaan kuntaa. Suomessa tämä statuksen on saanut vain Kristiinankaupunki.  Mikään ei kuitenkaan estäisi Hämeenlinnaa ryhtymästä toteuttamaan omassa kehitysstrategiassaan samoja periaatteita. Niitä on soveltanut koko baskialueen tapaan Guggenheim-museostaan tunnettu Bilbao, joka on itsessään verkoston jäseneksi seitsemän kertaa liian suuri. Sen lähellä sijaitseva Cittaslow-kaupunki Lekeitio hyödyntää Väisäsen mukaan menestyksellisesti vuosisataisia perinteitään kalasatamana sortumatta kuviteltuihin globalisoitumisen vaatimuksiin.

Matkailun vetovoima löytyy luonnosta ja menneisyydestä

Hämeenlinnasta tuskin syntyy kaupan keskusta millekään tuotealueelle. Eiköhän aktiivisten kuluttajien virta jatkossakin suuntaudu pikemmin muualle joko tietoverkoissa tai moottoritien viemänä. Hämeenlinnalaisen kaupan asiakaspotentiaali sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin säteellä. Jos taas teollisuus kokonaisuudessaan jatkaa siirtymistään pois kalliin energian, kalliin työvoiman ja suurten kuljetuskustannusten Suomesta, miksi Hämeenlinnaan syntyisi yhtäkkiä uusi teollisuuden keskittymä.

Matkailu on Hämeenlinnan mahdollisuus, mutta se tulee ja kannattaa rakentaa kaupungin ja seutukunnan luontaisten vahvuuksien, todellisen identiteettimme varaan hyödyntämällä Helsingin ylivertaisia turistivirtoja ja kansainvälisiä lentoyhteyksiä. Luontomme puhtaus, hiljaisuus ja turvallisuus ovat matkailun tärkeimmät vetonaulat kaikkialla Suomessa. Niiden lisäksi meillä Hämeenlinnassa on jotakin ekstraa kulttuurissamme etenkin historiallisesti. Varjeltukaamme määrätietoisesti huvipuistoilta ja muulta keinotekoiselta. Sen sijaan Linnaniemen kehittämisessä taloudellisesti tuottavaksi voidaan onnistua ainoastaan yrittäjävetoisesti. Se ei onnistu sen enempää virkatyönä kuin poliitikkojenkaan toimesta, vaikka käytettäisiin miten kovapalkkaisia konsultteja maailmalta kopioituine konsepteineen. Menestyminen edellyttää valmiutta ottaa todellinen liikeriski kannettavaksi, polittinen vastuu on sen rinnalla paperia.

Teppo Turja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous elvytys rakentaminen verkkaisuus filosofia degrowth

Koulut kaupungin vetovoimatekijänä

Torstai 22.5.2014 - Teija Arvidsson

Koulut kaupungin vetovoimatekijänä
(HäSan Vierailija-palsta 22.5.2014)

Hämeenlinnan kantakaupungin lasten ja nuorten palveluverkkoa ollaan rustaamassa uuteen uskoon. Operaation taustalla ovat huonokuntoiset koulu- ja päiväkotikiinteistöt, jotka vaativat kiireellisiä toimenpiteitä.   Rakennusten kunnossapito ja huolto on ollut retuperällä ja niinpä sisäilmaongelmat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Kouluissa ja päiväkodeissa ovat oireilleet niin lapset kuin aikuiset.  On hieno asia, että koulukiinteistöt on vihdoin päätetty laittaa kuntoon. Tästä asiasta kaikki poliittiset ryhmät ovat yksimielisiä. On myös huolehdittava, että kalliilla rahalla korjatut kiinteistöt pidetään kunnossa.  

Erilaisia suunnitelmia

Kouluverkkotyöryhmä on esittänyt kolme mallia, joista kaksi ensimmäistä ovat aitoja vaihtoehtoja. Ensimmäinen malli perustuu voimakkaaseen kouluverkon tiivistämiseen ja pienten koulujen lakkauttamiseen. Toisessa mallissa nykyiset tilat peruskorjataan omilla paikoillaan.  Kaikkiin suunnitelmiin sisältyy uudisrakennus Nummelle sekä Vuorentaan ja Miemalan koulujen peruskorjaus.  On yllättävää, että eri vaihtoehtojen hintalappu on suunnilleen sama, noin 40-50 miljoonaa euroa.

Eniten huomiota on saanut ykkösvaihtoehto, joka sisältää Myllymäen, Luolajan ja Ortelan alakoulujen  sekä Kaurialan yläkoulun lakkauttamisen ja uuden noin 900 oppilaan yhtenäiskoulun  syntymisen Nummelle.  Seminaarin koulu ja Tuomelan koulu kasvaisivat entisestään niiden imaistessa sisäänsä myös Myllymäen ja Ortelan oppilaat.

Koulusta brändiksi

Muutostarvetta on perusteltu koulujen päivittämisellä 2000-luvulle sekä modernien oppimisympäristöjen tarjoamisella oppilaille. On kuitenkin hyvä muistaa, että tilat eivät ratkaise opetuksen moderniutta. Pienet koulut ovat usein kokeilevimpia ja joustavimpia opetuksen suhteen. Opetuksen laadun ratkaisee pätevä, osaava ja innostunut opettajakunta, eivät uudet seinät.

Koulut ja päiväkodit ovat tärkeä osa kaupungin palveluverkkoa. Ne ovat myös yksi kaupungin tärkeimmistä vetovoimatekijöistä perheiden miettiessä muuttoa Hämeenlinnaan.  Hyväkuntoiset ja hyvämaineiset koulut ovat osa kaupungin brändiä, jolla se tulevaisuudessa erottuu muista Suomen kaupungeista.

On hyvä pysähtyä miettimään, haluaako Hämeenlinna profiloitua jättikoulujen kaupunkina. Kaikki perheet eivät halua laittaa lapsiaan opetustehtaisiin, jossa pieni koululainen helposti hukkuu massaan. Kaupungin vetovoimaa asuinpaikkana kasvattavat parhaiten laadukkaat, pienehköt ja persoonalliset koulut, joista mainioita esimerkkejä ovat Myllymäen ja Luolajan koulut. Toki myös ison koulun saa taitavalla johtamisella ja hyvällä organisoinnilla toimimaan hyvin, kuten Seminaarin koulun alku on osoittanut.

 

Elinvoimaa historiasta

Hämeenlinna mainostaa itseään historiastaan elinvoimaa ammentavaksi kaupungiksi.  Koulut jos mitkä ovat tärkeä osa Hämeenlinnan historiaa. Lyseonmäeltä ovat valmistuneet ylioppilaaksi niin presidentti Paasikivi kuin säveltäjämestarimme Jean Sibelius. Myllymäen laella ovat koululaisten riemukkaat huudot kaikuneet jo yli 100 vuoden ajan.  Nämä arvokkaat opinahjot ansaitsevat saada luvan jatkaa kaupunkilaisten sivistämistä myös tulevaisuudessa.

Lasten ja nuorten palvelut muodostavat verkon, jossa ei saisi olla aukkoja, vaan erityisesti alakoulujen täytyisi sijoittua tasaisesti koko kaupungin alueelle.  Nykyisten koulujen sijainnit ovat optimaaliset, eikä verkkoa ole järkevää harventaa ja koulumatkoja pidentää.  Ortelan koulun oppilaat joutuisivat koulumatkallaan ylittämään vilkasliikenteisen Viipurintien ja ja Myllymäen oppilaat Turuntien, jotka eivät ole pienille oppilaille turvallisia.

Koulut toimintakeskuksina

Koulut toimivat alueidensa tärkeinä vapaa-ajankeskuksina ja harrastetiloina.   Pienet koulut ovat tarjonneet kohtuuhintaisen kokoontumistilan, jota ilman moni yhteisöllinen toiminta saattaisi loppua kokonaan. Koulu on alueensa toiminnallinen keskus, jonka katon alle voisi elämänkaarimallin mukaisesti järjestää palveluita useammallekin sukupolvelle.  

Kaupunkilaiset ovat monen eri kanavan kautta viestittäneet, että he haluavat säilyttää perinteikkäät koulunsa. Lasten ja nuorten lautakunta osoitti tämän viikon kokouksessaan, että vanhempien ja koulujen henkilökunnan ääntä on kuunneltu. Nyt on aika harkita ja tehdä sitten viisaita päätöksiä, joita lapsiystävällisen kaupungin arvonimi edellyttää.

Kommentoi kirjoitusta.

Avioliitosta

Keskiviikko 12.3.2014 - Antti Valkama


Viime aikoina on ollut paljon esillä vaatimus avioliittolainsäädännön muuttamisesta siten, että se koskisi myös samaa sukupuolta olevia pareja. Kyseessä on periaatteellisesti merkittävä asia, sillä avioliittoinstituutio on kaikkia nykyisiä yhteiskuntia vanhempi ja jokaisen tietämämme kulttuurin tuntema ilmiö.


Ainakin Hämeen Sanomissa toimittajat ovat niin kolumneissa kuin pääkirjoituksissa puolustaneet lainmuutosta ainoana oikeana vaihtoehtona ja usein myös äityneet moittimaan sen vastustajia. Yksi mielipide on siis vallinnut, ja perusteluna on ollut parisuhteiden tasa-arvoisuuden vaatimus. Kriittistä tarkastelua tämän vaatimuksen oikeutuksesta tai avioliiton olemuksen pohtimista ei ole näkynyt. Ammattilaisten ylläpitämää aukkoa on vaikea paikata näin lukijavoimin. Tässä silti arvio muutamasta lainmuutoksen puolesta esitetystä väitteestä.


”Avioliitto on sitä että kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja yhteiskunta siunaa sen. Siksi mies- ja naisparien täytyy päästä naimisiin.” Väärin. Avioliitto ei ole yhteiskunnan keksintö vaan instituutio jonka yhteiskunta tunnustaa. Se on sitä, että miehet ja naiset aina ja kaikkialla ovat menneet yhteen ja perustaneet perheen. Yhteisöjen säilymiseksi tämä on ollut ja on yhä välttämätöntä. Mikään muu suhde ei tuota yhteiskunnalle vastaavaa hyötyä. Siksi avioliitto on saanut erityisaseman. Jos tämä on väärin, sekin on väärin että opintotukea saavat vain opiskelijat eivätkä kaikki, ”tasa-arvoisesti”.


”Lakimuutoksen kannattajat tahtovat poistaa syrjinnän, vastustajat jatkaa sitä.” Väärin. Valtaosa lain muuttamisen kannattajistakin tahtoo jatkaa ”syrjintää”. He eivät halua suoda avioliittoa esim. kolmen tai neljän ihmisen ryhmälle kerrallaan (ns. moniliitto) tai lähisukulaisille. Kaikki tahtovat rajoittaa avioliittoa jollakin tavalla.
Jos pyrittäisiin mahdollisimman tasa-arvoiseen tilanteeseen, kehitettäisiin jonkinlainen ”perheliitto” jossa ketkä tahansa voisivat nimetä toisensa perheekseen. Näin perimis- ynnä muut asiat saataisiin kuntoon niiltäkin, jotka ovat toisilleen todellisia sukulaisia läheisempiä ilman seksuaalista suhdetta. Mutta ehkä lain muuttamista vaativat ovat enemmän kiinnostuneita siitä, mitä makuuhuoneissa puuhataan?
”Kyllä kaksi aikuista saa rakastaa toisiaan!” Oikein. Totta kai saa. Mikä tai kuka kieltää?

Antti Valkama

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: avioliitto tasa-arvo laki rakkaus

Lisää puolivillaisia ehdotuksia

Lauantai 8.2.2014 - Sauli Ahvenjärvi


Kävisikö sisäinen devalvaatio, eli palkkojen leikkaaminen esimerkiksi 5 %:lla? Tällaisen kysymyksen heitin ilmaan viikko sitten US blogissani. Enpä arvannut, miten vilkas keskustelu tuosta heitosta sukeutuu! Olen aidosti ilahtunut. Kiitos kuuluu tietysti ennen muuta Ilta-Sanomille, joka nosti asian esille ensin verkkosivuillaan lauantaina 1.2. ja sitten vielä painetun lehden etusivulla maanantaina 3.2.

Ilta-Sanomien haastettelemat asiantuntijat teilasivat ehdotuksen 6-0. Käytin blogissani sanaa "leikkaus", mikä luultavasti aiheutti sen tulkinnan, että esitän palkkoja alennettavaksi yhdellä rysäyksellä. Myönnän olleeni ilmaisussani epäselvä. Äkkileikkausta en toki minäkään pidä realistisena. Oikeampi tulkinta olisi ollut pääteltävissä siitä, että blogikirjoitukseni lopussa haikailin Saksan toteuttaman palkka-alen perään. Sitähän ei tehty yhdessä yössä. Saksassa työkustannusten yleinen taso korjaantui palkkamaltilla ja työmarkkinoiden joustoilla useamman vuoden aikana.

Sen verran pitää tässä kyllä kritisoida IS:n toimitusta, että lehden virheellinen otsikointi säikäytti turhaan monia kansalaisia ja aiheutti minullekin ylimääräistä harmia. IS:n etusivu nimittäin kirkui, että "Kaikilta 5 % pois palkasta", vaikka ehdotin toteutukseen progressiota. Sehän nimenomaan tarkoittaa sitä, että kaikilta EI oteta 5 % palkasta pois, vaan suurituloisilta enemmän ja pienituloisilta vähemmän. Alimmissa tuloluokissa alennus voisi olla tasan nolla.

Jotkut ovat todenneet, että eihän meillä tarvitse puhua palkkojen alentamisesta, kun on juuri saatu aikaan pitkä maltillinen palkkaratkaisu. On kyllä saatu, ja oikein hyvä niin. Mutta riittääkö se? Tarvittaisiinko lisäksi - ainakin tilapäisesti - työmarkkinoille lisää joustoa? Saksassa palkkatason korjausliikettä vahvistettiin siirtämällä palkoista sopimista yritystasolle. Kertaluontoiset ja vaihtelevat palkanerät yleistyivät ja sopimusten kattavuus aleni. Joustavuus siis lisääntyi. Sopeuttamisen oloissa se tarkoitti joustoa alaspäin. Loppupalkat nousivat vähemmän kuin työmarkkinaosapuolten sopimat taulukkopalkat ja Saksa alkoi saada nopeasti kilpailuetua muihin nähden. SP:n pääjohtaja Liikanen lausui viime toukokussa huolensa siitä, että Suomen yksikkötyökustannukset ovat Saksaan nähden noin 20 % korkeammat, kun lähtökohdaksi otetaan vuoden 1999 tilanne. Ruotsillakin on meihin nähden noin 10%:n etu.

IS:n pääkirjoituksessa 4.2. huomautettiin, että viiden prosentin palkkojen leikkaus olisi myrkkyä kotimaiselle kysynnälle. Se on totta. Mutta jos palkkatason sopeuttaminen tapahtuu hieman pidemmällä aikavälillä, niin negatiivinen shokkivaikutus heikkenee. Sopeutustoimet aiheuttavat tietenkin lyhyellä aikavälillä aina negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen, kotimaiseen kysyntään ja verotuloihin. Mutta järjestelmä hakeutuu ennen pitkää uuteen tasapainotilaan, jossa työllisyys ja talous ovat terveemmällä pohjalla. Jos näin ei olisi, meidän kannattaisi kai pikaisesti nostaa palkkatasoamme, koska se parantaisi kotimaista kysyntää ja lisäisi verotuloja! VATT:n entinen ylijohtaja, Nordean tutkimusosaston johtaja Aki Kangasharju kirjoitti blogissaan runsas vuosi sitten palkka-alesta, että "...aluksi taantuma pahenisi, mutta kohta kilpailukyky palautuisi ja hyvät puolet veisivät voiton." Kangasharju on realisti ja toteaa lopuksi: "Yleinen palkka-ale on kuitenkin poliittinen mahdottomuus."

Tässä se varsinainen ongelma lieneekin. Tilanteessa, jossa velkaantuminen ei ota talttuakseen ja kestävyysvaje hipoo jo kymmentä miljardia, vaaditaan aikomusten ja puheiden sijaan toimenpiteitä. Päätöksentekojärjestelmä ei saisi olla este välttämättömien uudistusten tekemiselle. Nyt se sitä näyttää olevan. Suomalainen järjestelmä on taloudellisen kasvun vuosikymmeninä optimoitunut jakamaan runsautta. Kun nyt jaettavana onkin niukkuutta, järjestelmä uhkaa halvaantua ja ajaa koko kansantalouden päin seinää.

On se vaan niin väärin, kun Ruotsissakin pystytään tekemään fiksumpaa politiikkaa kuin meillä! Seuraava kysymys sisältää taas aimo annoksen epärealismia, mutta kysyn silti: Mitäs jos Suomessakin siirryttäisiin listavaaleihin?

Kommentoi kirjoitusta.

Omaisille hoitovastuuta vanhuksista

Lauantai 30.11.2013 - Teppo Turja




Nyt, kun valtio on karsimassa 300 miljoonaa euroa vanhusten laitoshoidosta, olisi oikea aika palauttaa vastuu vanhusten hyvinvoinnista heille, joille se inhimillisesti ja asiallisesti ottaen kuuluu. Menneinä aikoina pidettiin itsestään selvänä, että lapset hoitavat vanhuksensa sitten, kun nämä eivät itse selviydy arjessa. Monissa kulttuureissa näin on edelleenkin. Vain poikkeustapauksissa vanhukset jouduttiin sijoittamaan vaivaistaloon tai kauniimmin kunnalliskotiin.


Itsekkyyden salliva ja sitä suorastaan ihannoiva elämänmeno on siirtänyt vastuun yhteiskunnalle. Sitä on viime vuosikymmenet pidetty osana vääjäämätöntä yhteiskunnalista kehitystä. Aivan samoin kuin se, että vastuu lasten kasvattamisesta ulkoistettiin ensin kouluille ja otettiin pian pois opettajiltakin. Se on ollut käsitys kehityksestä.


Odottamatta sote-uudistus -nimisen ikuisuusprojektin tuloksia pitäisi ensi tilassa tarkistaa jopa lainsäädännöllisesti omaisten velvollisuuksia suhteessa vanhuksiin. Vaikka vanhuksen kohdalla muodollisesti on aina kyse aikuisesta, tietyssä vaiheessa vanhuksen henkinen ja fyysinen suorituskyky palaavat lapseen rinnastettavasti hoitoa kaipaavalle tasolle. Ilman sitä kyse on heitteille jättämisestä. On aivan selvää, että yhteiskunnan voimavarat eivät riitä vanhusten hoitamiseen kotioloissa. Siihen tarvitaan yhä enemmän omaisia ja niiden puutteessa muita lähimmäisiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanhukset, hoito, laitos, omaiset

Kuinka tukea nykylasta, kun resurssit eivät riitä?

Keskiviikko 30.10.2013 - Emilia Raittila

Näen ympärilläni liian paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat täysin hakoteillä. Kakola- sarjan meneillään olevat uusinnat eivät helpota oloa. Miksi meidän lapset ja nuoret voivat niin pahoin? Juuri koulumaailmaan takaisin astuneena – pulpetin toiselle puolelle – karu todellisuus monen perheen ja lapsen kohdalla paljastuu. Mistä nämä lapset saavat voimaa joka päivä tulla ylipäätään kouluun? Huomaan ahdistuvani, kun yritän ajatuksissani edes hieman asettua turvattomuutta kokevan lapsen tilalle.

Onko vanhemmuus hukassa? Eikö pahoinvointi lisääntynytkin 1990-luvun laman tuotteena? Entä olisiko asiat paremmin, jos vain olisi rahaa satsata lapsiin ja nuoriin? Uusi lama on vienyt mahdollisuudet. Tekisi mieli vain tyytyä edellä mainittuihin syihin ja todeta, että emme vain pysty pysäyttämään kehitystä. Olisiko kuitenkin jotain, mitä voisimme tehdä? Kun ei ole rahaa, on syytä miettiä, miten voimme näillä resursseilla ja henkilöillä tehdä asioita paremmin.

Jospa uskaltaisimme katsoa vanhemmuus- ja lamapuheiden taakse. Dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta esitti eräässä seminaarissa elokuussa 2013, miten kehitys pahoinvointiin on alkanut jo paljon 90-luvun lamaa aiemmin (1). Maailma on muuttunut vähitellen siten, että se on nykylapsille ja –nuorille huomattavasti haastavampi ja vaikeampi kohdata kuin vaikkapa kolmekymmentä vuotta sitten. Lapsi kohtaa väkisinkin liian aikaisin sellaisia asioita, joita hän ei pysty vielä ymmärtämään ja prosessoimaan. Näissä lapsen kriiseissä vanhemmat, kasvattajat ja instituutiot eivät osaa useinkaan tarpeeksi antaa oikeanlaista tukea, mikä taas ei johdu siitä, etteikö olisi hyvää tahtoa. Ollaan kuitenkin siirrytty siihen, ettei ole yhteistä tahtoa, vastuuta ja ymmärrystä. 

Monessa kohdin on myös jääty yhteiskunnan rakenteiden ja erilaisten instituutioiden traditioiden vangiksi. Monet instituutiot, kuten peruskoulu, ovat jääneet rakenteissaan 70-luvulle, jolloin ne eivät vastaa muuttuvan maailman haasteita. Vaikka peruskoulussakin on pyritty yhtenäistämään kahden eri asteen välistä vaihdosta siten, että nykyään puhutaan vain kouluista, ei asteista, oppilaiden vaikein nivelvaihe on edelleen siirtyminen kuudennelta luokalta seitsemännelle. Tämä nivelvaihe sijoittuu juuri siihen ikään, kun nykylapsen murrosikä on alkamassa - tai jopa kriittisimmillään (2)! Niinpä tämä suuri muutos tapahtuu juuri silloin, kun lapsen omassa elämässä tapahtuu muutenkin isoja muutoksia. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten rakenteet eivät vastaa todellisuuden haasteisiin. 

Mielestäni olisi syytä pohtia koululaitoksen uudistamisen seurauksia. Jos koululaitos saataisiin vastaamaan nykyaikaa, on vielä haasteena, miten lasten ja nuorten kasvua voitaisiin tukea kokonaisvaltaisemmin. Kunnan lapsi- ja nuorisopolitiikan muokkaamisesta voitaisiin saada suuria tuloksia lasten hyvinvointiin liittyen. Ensinnäkin, osassa Suomen kunnista on jo siirrytty toimialajakoisesta hallinnosta elämänkaariajatteluun, jossa palveluja suunnitellaan ihmisen ikäkausien ja palvelutarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi kotikaupungissani Hämeenlinnassa (3.) lasten ja nuorten asiat kuuluvat yhden asiakkuuskokonaisuuden alle, jolloin kaikki mahdolliset lapsia ja nuoria koskevat asiat kuuluu yhteiseen asiakasrekisteriin. Näin voidaan hoitaa lapsen asioita paljon kokonaisvaltaisemmin ollen perillä kaikista tukitoimista, joita perhe tai lapsi mahdollisesti saa. 

Toiseksi, tukea voitaisiin kohdistaa paljon enemmän ennaltaehkäisevään, vanhempien kasvatustehtävää tukevaan, toimintaan, kuten perhetyöhön, kodinhoitoapuun ja nuorisotyöhön. Tämä olisi investointi, jonka tuotto tulee vastaan 2-5 vuoden päästä. Hyvä esimerkki on Imatran kaupunki, jossa tehtiin vuonna 2008 päätös palkata kuusi perhetyöntekijää, jotka vierailevat perheissä hyvin ennaltaehkäisevästi ilman minkäänlaista diagnoosia. Yksinkertainen, ennaltaehkäisevä työ on tuottanut nopeasti tulosta. Häiriösuuntautuneiden palvelujen menot vähenivät heti, ja vuonna 2012 lastensuojelun laitospalvelumenot olivat jo yli 700 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2008. Pitkäaikaisesti sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on myös saatu kääntymään laskuun. Tärkeää oli se, ettei ollut kyse hankkeesta tai projektista, vaan pysyvästä muutoksesta (4).

Mitä siis tarvitsemme? Ajatusten ja puheiden muutosta syyttelystä ratkaisuehdotuksien pohtimiseen; rohkeutta suunnitella rakenneuudistuksia; uskallusta esittää näitä uudistuksia kollegoille; vastuunottoa uudistusten tullessa, sekä jo nyt: lisääntyvää huolenpitoa ympärillämme olevista perheistä, lapsista ja nuorista. 

Emilia Raittila 
Hämeen KD Nuorten puheenjohtaja
KD Nuorten hallituksen jäsen
emilia.raittila@kdnuoret.fi

Viitteet:

(1) Matti Rimpelän esitelmä oppilashuoltoseminaarissa 23.8.2013 Valkeakoskella
(2) Muun muassa Pulkkinen puhuu siitä, miten murrosikä sijoittuu ikävuosissa nykyään hieman aikaisempaan vaiheeseen, alkaen ikävuosina 7-12. Teoksessa Pulkkinen L. Mukavaa yhdessä. Sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 2002.
(3) Hämeenlinnan kaupungin Internet-sivut: www.hameenlinna.fi/Paatoksenteko-ja-talous
(4) Imatran kaupunki palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko- palkinnolla 21.3.2013. http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2013/03/Sivut/last...

Kommentoi kirjoitusta.

Suhteellisuudentajua alkoholiverotukseen

Keskiviikko 16.10.2013 - Teppo Turja





Hallituksen alkoholiverolinjauksissa ei nähdä metsää puilta. Matkustajatuonnin merkitystä paisutellaan suhteettomasti. Voisi kuvitella, että etenkin kokoomuksesta löytyisi laskutaitoa, arviointikykyä ja tajua hintajouston merkityksestä sen sijaan, että annetaan panikoivia lausuntoja.

Jos alkoholin kulutuksesta tuonnin osuus on noin 10 %, valtion voi laskea menettävän tässä verotuloja suunnilleen 120 miljoonaa euroa. Jos halutaan, että Suomi olisi edes jollakin tavalla hintakilpailukykyinen Viron kanssa, alkoholiveromme taso pitäisi laskea vähintään puoleen nykyisestä. Vaikka toimenpiteellä saataisiin alkoholin matkustajatuonti kokonaan loppumaan, kotimaan myynnin lisäys ei riittäisi lähimainkaan korvaamaan supistumista verokertymässä. Tämän seurauksena valtion verotulot laskisivat noin 500-600 miljoonaa euroa.


Jos sen sijaan alkoholin verotusta korotettaisiin esim. 30 %, toimenpide ei vaikuttaisi lähimainkaan samassa suhteessa Suomen hintakilpailuasemaan. Vaikka matkustajatuonti toimenpiteen vuoksi kaksinkertaistuisi ja pudottaisi kotimaassa myytävän alkoholin osuudeksi 80 %, veroja kertyisi enemmän kuin nykytilanteessa.


Todellisuudessa kyse on hintajoustoproblematiikasta, jossa vaikuttavia tekijöitä on monia. Alkoholia Virosta kärräävät henkilöt jatkavat harrastustaan, vaikka hintaero olisi vain 10 % ja toisaalta suuri enemmistö hoitaa hankintansa edelleen helposti ja turvallisesti kotimaan kaupoissa. Ja edelleen, hinta sekä saatavuus ovat kiistattomasti keskeiset työkalut menekin rajoittamisessa. Niitä on käytettävä tehokkaasti keinoina paitsi kansanterveydellisistä syistä myös koti- ja katuväkivallan hillitsemiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alkoholi, verotus

Kylmää kyytiä vai sydämen politiikkaa?

Tiistai 10.9.2013 - Mikko Kiuttu

Kokoomusnuoret ehdottavat tuoreessa tavoiteohjelmassaan muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamisen sallimista, pakolaiskiintiöiden –ja kehitysyhteistyömäärärahojen poistamista. Kovia ja kylmiä ajatuksia, jotka heijastelevat ajatusta vahvemman oikeudesta ja etuoikeutettujen politiikasta.     

Minulle ensiarvoisen tärkeää politiikassa on ihmisarvo. Jokaisella tulee olla mielipiteen –ja sananvapaus, muttei toisia tietoisesti loukkaavalla ja vihapuheita lietsovalla tavalla. Euroopan historiassa meillä on järkyttäviä esimerkkejä siitä, mihin vihan ja valheiden levittäminen jotakin kansanryhmää kohtaan on johtanut. Ihmisarvoa tulee aina kunnioittaa riippumatta heidän uskostaan, ihonväristään jne.  Tästä ei tule tinkiä!

Porvarilliseen maailmankuvaan ja yrittäjämyönteisyyteen kuuluu myös heikoimmista välittäminen, ei kylmyys ja kovuus. Toisten menestyminen ei ole muilta pois. Päinvastoin, taloudellinen hyvinvointi antaa mahdollisuuksia muiden auttamiseen ja kurjuuden vähentämiseen maailmassa.  Meidän tulee kantaa oma vastuumme esimerkiksi maailman pakolaisista. Suomella yhdestä rikkaimmista maista on siihen varaa, jopa näinä taloudellisesti tiukkoina aikoinakin. ”Valta ei koskaan ole hyvä, ellei sen haltija ole hyvä”, totesi osuvasti Martin Luther King.  

Oikeistolaista politiikkaa voi tehdä kestävästi Kristillisdemokraattisin arvoin. Kannustavuus, yritteliäisyys, menestyksellisyys, ihmisarvon suvereeni kunnioittaminen ja toisista välittäminen voivat kuulua samaan ideologiseen ajatteluun. Yksilön vapaus on tärkeä yhteiskunnallinen perusperiaate, muttei hinnalla millä hyvänsä. Politiikassa sen puolustamisen ei tulisi tarkoittaa välinpitämättömyyttä, pelkästään yksilökeskeistä ajattelua. Minulle yksilön vapaus merkitsee vastuuta sekä itsestä, mutta ennen kaikkea myös lähimmäisistä. Yhteiskuntamme saadaan uuteen nousuun perheiden, yritysten ja yksilöiden toimintaedellytyksiä parantavalla arvopolitiikalla.    

Mikko Kiuttu
KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja
mikko.kiuttu@kdnuoret.fi

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Tiltu-malli korvaa toisen kaupunginjohtajan

Perjantai 1.3.2013 - Teppo Turja

Jos kansalaisilta kysyttäisiin, Hämeenlinna palaisi yhden kaupunginjohtajan hallintoon. Myös taannoinen siirtyminen palvelutuotannossa tilaaja-tuottaja –malliin asetti kahden kaupunginjohtajan tarpeellisuuden kyseenalaiseksi. Tilaajajohtajat tiimeineen edustavat kuntataloudessa palvelujen tarvitsijaa, teettäjää ja ostajaa. Tästä syystä niillä on myös rooli suhteessa kaupungin yhtiöihin ja liikelaitoksiin. Toisen kaupunginjohtajan vastuualueeseen ovat kuuluneet erityisesti palvelutuotanto, omistajaohjaus ja liikelaitokset.

Kustannusten kannalta sillä, onko kaupunginjohtajia yksi vai kaksi, ei ole järkyttävää merkitystä, mutta paluu yhden johtajan hallintoon antaisi selvän signaalin, että kaupunki ylipäätään aikoo ottaa säästämisen tavoitteet tosissaan paitsi palveluja karsimalla myös ja ennen muuta hallintoa saneeraamalla. Toisen kaupunginjohtajan viran lakkauttaminen toki toisi mojovan laskun järjettömän pitkän irtisanomissuojan vuoksi, sillä tämänhetkisistä tunnelmista voi päätellä, ettei Juha Isosuo taida menestyä kisassa.

Entäpä, jos nyt samalla, kun Hämeenlinnalle valitaan uusi kaupunginjohtaja, tehtäisiin päätös paluusta yhden johtajan hallintoon ja toisen kaupunginjohtajan viran lakkauttamisesta viiden vuoden kuluttua. Muutoin määräaikaisuudesta ei tämänkaltaisten nimitysten kohdalla ole muuta kuin hakijoiden laatutasoa madaltava vaikutus. Aivan samoin kuin sillä, jos akateemisuuden vaatimuksista lähdettäisiin tinkimään. Kaupunginjohtajaa, jolta puuttuu ylempi korkeakoulututkinto, saa Suomessa hakea, muutamissa pienissä maalaiskunnissa virkaa hoidetaan kevyemmin eväin.

Poliittisista virkanimityksistä ei taideta päästä milloinkaan eroon Ehkä ei lehmänkaupoistakaan. Mutta olisi sentään suotavaa, että säädöksiä ei ryhdytä rukkaamaan yksittäisen henkilön tai edes puolueen etujen ajamiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenlinna, kaupunginjohtaja

Maahanmuuttajat esimerkillisinä yrittäjinä

Torstai 28.2.2013 - Päivi Räsänen


Osittain maahanmuuttajien aktiivisuus yrittäjinä selittyy sillä, että heidän on esimerkiksi kielivaikeuksien myötä vaikea löytää työtä ulkopuoliselta työnantajalta. Ns. ”pakkoyrittäjyys” ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan maahanmuuttajilta on löytynyt aitoa rohkeutta ottaa riskiä ja kaupallistaa ideansa.

Kun vertaillaan yritysten taloudellista selviämistä ensimmäisten vuosien jälkeen, ei kantaväestön ja maahanmuuttajien yrityksissä ole eroa. Kantaväestön yrityksiin verrattuna maahanmuuttajien yritykset ovat kuitenkin usein kooltaan pieniä mikroyrityksiä ja ne toimivat muita useammin kaupan ja palveluiden aloilla.

Maahanmuuttajayrittäjyyden positiivisten työllisyysvaikutusten maksimoimiseksi tulee löytää keinoja yritysten kasvun tukemiseen. Kasvuhakuisuutta voidaan tukea esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatulla yrittäjäkoulutuksella.

Monet tämän päivän suomalaisista suuryrityksistä kuten Fazer, Stockmann, Enso Gutzeit, Paulig, ja Finlayson ovat aikansa maahanmuuttajien perustamia. Monet heistä aloittivat hyvinkin pienestä. Mukanaan he toivat vain osaamisensa.

Kommentoi kirjoitusta.

Hyppyristä vesiliukumäki Ahvenistolle?

Sunnuntai 30.9.2012 - Teppo Turja

Vanhat kansanviisaudet kannattaa aika ajoin palauttaa mieleen. Ne osuvat verrattomasti useammin naulan kantaan kuin yritysjohdon tai kunnallishallinnon konsulttien hienot teoriat käppyröineen. Esimerkiksi hölmöläistarinoista löytyy monia, jotka poliitikot saisivat siirtää tähän päivään, jotta mielettömyyksiltä voitaisiin välttyä. Ajatellaanpa vaikka tarinaa lyhyeksi käyneen viltin pidentämistä leikkaamalla pätkä pois toisesta päästä ja ompelemalla se kiinni peiton toiseen päähän. Sitähän tapahtuu kaiken aikaa! Esimerkiksi näin:

Yritystä tuetaan miljoonalla, jotta se työllistäisi rakentajia. Työntekijät tuodaan Puolasta, koska suomalainen työllisyyskoulutettu rakennusmies haluaisi mieluummin olla media-assistentti, matkaopas tai oikeastaan johtaja ja jää siksi kotiin odottamaan seuraavaa työmarkkinatuen maksupäivää. Verotulotkin karkaavat muualle. Yritys jakaa urakasta kertyneet voitot osinkoina veroparatiisiin sijoitetulle emoyhtiölleen. Yrityksen paikallinen johto ehtii juuri ja juuri pyyhkiä hanhenmaksasta rasvoittuneen suunsa, kun se huomaa, että edes ulkomaalaisille saati oman kylän rakentajille ei enää olekaan töitä. Onneksi on tuttuja kunnanhallituksessa. Eikö sentään pitäisi kääntää hyppyrimäki vaikkapa vesiliukumäeksi, josta pääsi pulahtamaan olympialaisten jälkeen rapistuneeseen uima-altaaseen, joka sekin pitäisi peruskorjata? Mutta ensin tarvittaisiin kaupungilta toinen miljoona, jotta voidaan käynnistää maaperätutkimukset...

Hämeenlinnaa on haluttu kehittää ja kasvattaa, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Mutta kasvuhalu ei saa olla yksisilmäisen pakonomaista. Kestävä kasvu perustuu kahteen korvaamattoman tärkeään tekijään: 1. Pitää olla näkyvissä selkeä tarve tai peruste kasvulle. 2. Pitää olla uskottavat voimavarat, jolla kasvu voidaan viimeistään joskus kustantaa.

Hämeenlinna on hieno kaupunki, mutta tänä päivänä näyttää siltä, että sitä ollaan repimässä suuruudenhullujen rakennushankkeiden toteuttamisen tieltä. Etenkin torin alle suunniteltu parkkiluola pitää tarpeettomana jättää rakentamatta. Etelärantaan kaavailtu luksusalue voi olla järkevä, jos se todella varmasti tuo kaupunkiin uusia kovatuloisia veronmaksajia. Vähän epäilen. Mutta kaupunki ei saa panna likoon latin latia edes takausten muodossa. Suopohjaisessa maaperässä muhii iso yllätys.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Nerg valittiin johtamisosaamisensa, ei poliittisten ansioiden perusteella

Lauantai 8.9.2012 - Päivi Räsänen

Kansliapäällikön virkaan tulee nimittää valintaperusteiden suhteen pätevin riippumatta ehdokkaan poliittisesta taustasta tai sen puuttumisesta. Minkään puolueen jäsenkirja tai sen puute ei saa johtaa siihen, että pätevin ehdokas jää valitsematta. Tätä periaatetta noudatin esittäessäni valtioneuvostolle, että sisäministeriön kansliapäälliköksi valittaisiin valtionvarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg. En pyytänyt tai rohkaissut suoraan enkä välillisesti häntä ehdokkaaksi enkä suosinut häntä millään tavoin valintaprosessin aikana. Haastatteluun valitut kuusi ehdokasta olivat erittäin kovatasoisia ja päteviä johtajia ja kuka tahansa olisi voinut tulla valituksi.

Poliittisesti sitoutumattoman Nergin pätevyyden ja ansioiden kyseenalaistaminen osoittaa tietämättömyyttä ja on loukkaavaa valittua henkilö kohtaan. Valinnan arvostelijat sivuuttavat sen tosiasian, että Nergin nykyinen virka valtionvarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajana on erittäin vaativa johtajatehtävä, johon hänet on v. 2009 valittu johtajaosaamisensa ja kokemuksensa pohjalta, ei poliittisista tai uskonnollisista syistä.

Kommentoijilta on jäänyt myös huomaamatta, että lakiin kirjattuja kansliapäällikön valintaperusteita muutettiin edellisen hallituksen toimesta vuonna 2011. Tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus tuli uudeksi valintaperusteeksi ja korvasi aiemman vaatimuksen perehtyneisyydestä hallinnonalan toimintaan. Muutoksella haluttiin erityisesti selkeyttää sitä, että viran edellyttämä kokemus voidaan saavuttaa myös erilaisissa tehtävissä ja organisaatioissa, julkisen sektorin lisäksi yksityisellä sektorilla.

Kansliapäällikkö ei ole toimialajohtaja vaan strateginen johtaja, jonka alaisuudessa toimialajohtajat työskentelevät. Tehtävässä korostuu laaja-alainen ja vankka ylemmän tason johtamiskokemus sekä strateginen suunnittelu ja siihen kytkeytyvä tuloksellisuuden johtaminen.

Juuri tämän keskeisen valintaperusteen suhteen Nerg osoittautui vahvimmaksi ehdokkaaksi. Hänellä oli myös muihin hakijoihin verrattuna olennaisesti vahvempi kokemus valtioneuvostotason ylemmistä johtotehtävistä. Pahoittelen sitä, että en pysty avaamaan salaiseksi julistettua ulkopuolista henkilöarviota. Voin kuitenkin todeta, että henkilöarvio tuki tehtyä ratkaisua. 

Hakuprosessin aikana konsultoin useamman kerran oikeuskansleria, mikä selkeytti omia käsityksiäni kansliapäällikön viran lainmukaisista valintaperusteista. Oikeuskansleri on myös tarkastanut valinnan laillisuuden ja antanut hyväksyntänsä ennen nimityksen viemistä valtioneuvoston istuntoon.

Tein päätökseni hyvällä omalla tunnolla ja täysin eettisten periaatteitteni mukaisesti. Olisiko pitänyt poliittisista syistä jättää valitsematta poliittisesti sitoutumaton Nerg poliittisen kohun pelossa?

Heitän vinkin lahjomattoman lausunnonantajan maineessa olevasta tietolähteestä niille, jotka haluavat perehtyä Päivi Nergin osaamiseen. Valtionvarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Raimo Sailas tuntee läpikotaisin kansliapäällikön tehtävien vaatimukset ja valtioneuvostotason työskentelyn. Hän on Nergin nykyinen esimies.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sisäminisriön kansliapäällikön valinta

Tukea vain vakuuksia vastaan

Perjantai 13.7.2012 - Päivi Räsänen

Vaadimme vakuuksia jo oppositioaikana ja vakuuksien kirjaaminen hallitusohjelmaan oli edellytyksemme hallitusyhteistyölle. Vakuuksilla rajataan suomalaisten veronmaksajien riskejä ja turvataan se periaate, että jokainen EU-maa lopulta vastaa omista veloistaan ja omasta taloudestaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori kyseenalaisti tänään lausunnossaan Suomen vakuusvaatimukset. Hallituksen sisällä vakuuksista kuitenkin vallitsee yksimielisyys. Toisin kuin oppositiosta väitetään, hallitus ei ole vakuuskysymyksen vuoksi kriisissä.

Kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelman kirjaukseen ja valtiovarainministeri Urpilaisella on hallituspuolueiden täysi tuki vakuusneuvotteluissa.

Äkillinen ja hallitsematon kriisin leviäminen olisi suomalaisten kannalta kaikkein tuhoisin vaihtoehto. Puolueemme vastusti aikoinaan Suomen liittymistä rahaliittoon, sillä osasimme jo silloin ennakoida yhteisvaluutan aiheuttamia ongelmia varsin eritavoin toimivien talouksien alueelle. Euroalueen romahdus tai hallitsematon eurosta irtautuminen olisi kuitenkin Suomen etujen vastaista. Vaikka tähänastiset euroalueen talouksien vakautustoimet eivät ole toimineet toivotulla tavalla, äkillinen romahdus on pystytty estämään. Kriisi ei ole kuitenkaan helpottamassa lähitulevaisuudessa ja Suomen on oman etunsa kannalta tehtävä kipeitä päätöksiä kuten Espanjan pankkitukeen osallistumisen. Yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ei ole olemassa.

Euroopan rahamarkkinoiden vakaus on välttämätön Suomelle jo pelkästään taloutemme kannalta elintärkeän vientiteollisuuden vuoksi. Suomi ei kestä toista rahoitusmarkkinat totaalisesti halvaannuttavaa kriisiä. Olemme vasta toipumassa vuoden 2009 romahduksesta. Hallituksen tulee tehdä kaikkensa suomalaisten etujen turvaamiseksi. Suomalaisten etu ei ole epävarmuuden ja kaaoksen aikaansaaminen eurooppalaisilla markkinoilla.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vakuusneuvottelut, ERVV

Kannustimet kuntoon!

Perjantai 6.7.2012 - Sauli Ahvenjärvi

 

Euroaluetta riivaavan velka- ja pankkiongelman hoidossa uhkaa Suomelle jäädä musta pekka kouraan. Vääntö Brysselin neuvottelupöydissä on kovaa ja euromaa toisensa jälkeen on alkanut pelata entistä enemmän omaan pussiin kokonaisuuden kustannuksella. Toki jokainen väittää, että oman maan tilanteen helpottaminen, vaikka hieman muiden kustannuksellakin, koituu lopulta yhteisksi hyväksi.

Mikäpä siinä, kaikki konstit on otettava käyttöön, jotta kriisi saadaan mahdollisimman nopeasti taltutetuksi. Mutta tässä hommassa uhkaa Brysselin päättäjille tulla sellainen paha virhe, että hyvin asiansa hoitaneita maita rangaistaan laajenevan yhteisvastuun kautta siitä, että niiden luottoluokitus on kunnossa ja velka kohtuullisella tasolla. Samalla kriisimaille ohjattavan avun ehtoja yritetään löysätä. Näin typerästi ei pitäisi missään tapauksessa toimia.

Yhteisvastuun lisäämisen perusongelma on siinä, että jossain vaiheessa kannustimet alkavat toimia väärään suuntaan. Johonkin rajaan asti on oikeudenmukaista ja täysin hyväksyttävää, että rikkaammat maat maksavat suhteessa enemmän yhteiseen pottiin ja keventävät siten  köyhempien maiden taakkaa. Näinhän verotuskin toimii, ja pitääkin toimia. Mutta jos luodaan pysyvä käytäntö suurista tulonsiirroista taloutensa hyvin hoitaneilta mailta huonon budjettikurin ja ties minkä syyn takia ylivelkaantuneille maille, ollaan pahasti metsässä.

Tuollaiset mekanismit ovat hengenvaarallisia siksi, että niissä kannustimet ohjaavat kokonaisuutta väärään suuntaan. Kyllähän jokainen tajuaa mitä siitä seuraa, jos huonosta taloudenpidosta palkitaan ja hyvästä taloudenpidosta rangaistaan! Edessä on taloudellinen katastrofi - ennemmin tai myöhemmin. Kannustimet pitää rakentaa sen suuntaisesti, että oikeista ratkaisuista palkitaan ja huonosta politiikasta rangaistaan. Siksi euroaluetta ei pidä kehittää tulonsiirtounionin suuntaan ja siksi myös kaikki yhteisvastuullisiin eurobondeihin tähtäävät ideat on päättäväisesti torjuttava. Yhteisvastuun kieltävän no bail-out -säännön uudelleen voimaan saattaminen olisi oikea ja suorastaan välttämätön askel euroalueen talouden tervehdyttämiseksi pitkällä tähtäimellä!

Lisäksi on aivan oikein ja koko Euroopan tulevaisuudenkin kannalta hyödyllistä vaatia, että Suomi ja muut samassa asemassa olevat maat saavat sympatian lisäksi konkreettista ja mitattavissa olevaa hyötyä siitä, että ne kantavat vastuunsa euroalueen pelastustalkoissa!

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kaupunkilaisten Hämeenlinna

Torstai 5.7.2012 - Teija Arvidsson

hmeen_linna3.jpg  

Hämeenlinnan kaupunki on viime viikkoina saanut ihailevia kommentteja kaupungissa vierailleilta kesäjuhlien osallistujilta ja muilta matkalaisilta.  Ihailua ovat keränneet kauniit rannat, vehreät puistot ja torin kukka-amppelitkin.

On mukavaa, että Hämeenlinna näyttäytyy turisteille aurinkoisessa valossa. Tärkeämpää on kuitenkin, miten kaupunki näyttäytyy omille kaupunkilaisilleen. Silloin huomio kiinnittyy kauniin ympäristön lisäksi kaupungin peruspalveluihin, joista tärkeimpiä ovat toimiva terveydenhuolto, laadukas koulutus ja sekä hyvät ikäihmisten palvelut.  Näissä palveluissa Hämeenlinna ei viime aikoina ole liiemmin loistanut.

Muutosta muutoksen vuoksi

Tällä valtuustokaudella Hämeenlinnassa on otettu käyttöön monia uusia toimintamalleja. Tilaaja-tuottajamalli, elämänkaarilautakunnat, liikelaitostamiset ja yhtiöittämiset ovat vilahdelleet uutisissa. Tavoitteena on ollut toiminnan tehostaminen, kustannustietoisuuden lisääminen ja säästöjen löytyminen. Tosiasia on kuitenkin, että suuresta organisaatiouudistuksesta saatu hyöty on hämärän peitossa. Kustannukset karkaavat käsistä ja suorittava henkilökunta on entistä väsyneempää.

Kaupungin tilinpäätös on ollut kolmena peräkkäisenä vuonna negatiivinen. Hämeenlinna on velkaantunut huimaa vauhtia samaan aikaan kun kaupunkilaisten kokemus on, että monet palvelut ovat heikentyneet. Hyvä kysymys onkin, mihin kaikki veroeurot oikein kuluvat, kun mikään ei riitä.

Hämeenlinna on laatinut talouden tasapainottamisohjelman, jonka tarkoituksena on saada menot kuriin ja kaupungin velkaantuminen loppumaan. Säästöjen pääpaino on vanhustenhuollon kulujen karsimisessa.  On mahdoton yhtälö, että laitospaikkoja vähennetään samaan aikaan kun kotihoidon kriteerejä ollaan tiukentamassa. Jo nyt monen vanhuksen kotona oleminen on sarja selviytymistarinoita päivästä päivään. Säästöjen nimissä meillä ei ole oikeutta jättää vanhuksia ja sairaita heitteille.  Säästöt eivät saa kohdistua kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.

Kohtuutta suunnitelmiin

Nyt olisi syytä kääntää katse oman tuotannon kehittämiseen. Palveluiden ostaminen yksityiseltä sektorilta ei ole mikään oikotie säästöihin. Ulkoinen palveluntuottaja ottaa aina oman siivunsa kustannuksista ja kilpailuttaminenkin maksaa. Myös kaupungin ja kuntayhtymien omaa toimintaa on mahdollista tehostaa ja joustavoittaa. Toiminnan kehittäminen on suunnattava hyvään, motivoivaan johtamiseen ja henkilöstön parhaan osaamisen hyödyntämiseen. Hallintoa on eläköitymisen myötä kevennettävä ja tilaaja-tuottajamalli otettava kriittiseen tarkasteluun.

Pro Hämeenlinna -koalition puolueet Keskusta, Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto ovat yhtä mieltä siitä, että tässä taloustilanteessa on jäädytettävä kaikki tarpeettomat ja ylimitoitetut investoinnit, jotka aina aiheuttavat myös käyttömenoja.  Hämeenlinnalla on niin valtava korjausvelka huonokuntoisissa kiinteistöissään, että on syytä keskittyä olemassa olevasta rakennuskannasta huolehtimiseen ja välttämättömään uudisrakentamiseen.  Lasten täytyy saada terveelliset ja turvalliset koulutilat. Sen sijaan liikuntaa voidaan harrastaa muuallakin kuin kansainväliset kilpailustandardit täyttävissä palloiluhalleissa ja tekonurmikentillä.

Etelärannan rakentaminen sekoittaisi keskustan asuntomarkkinat pitkäksi aikaa. Puisto- ja messualueen täyttäminen kerrostaloilla ei liene järkevää eikä tarkoituksenmukaista. Lukuisia eri käyttäjäryhmiä hyvin palvelevan Hämeenkaaren peruskorjaus kannattaisi ottaa vielä uudelleen harkintaan.

Elinvoimaa pienyrityksistä

Jokin aika sitten poikkesin Keskustalossa ja järkytyin tyhjillään ammottavista liikehuoneistoista. Kaupungin keskusta on kiihtyvällä vauhdilla valumassa Reskalle ja pian myös moottoritien katteelle.  Skogsterin kiinteistöön avattava kauppahalli ja ilmaiset tunnin kiekkopaikat lähikaduilla herättäisivät varmasti torin yläpäänkin eloon.

Kristillisdemokraatit näkevät, että Hämeenlinnaa tulee kehittää hyväksi asumiskaupungiksi, jossa viihtyvät niin nuoret kuin vanhat. Kaupunki tarvitsee elinkeinoelämää, mutta sitä tuovat ennen kaikkea pienet, elinvoimaiset yritykset. Kaupungin tehtävä ei niinkään ole osallistua ylioptimististen jättihankkeiden edistämiseen, kuin sinnikkäiden pienyrittäjien toimintaedellytysten turvaamiseen.

Nyt on aika laskeutua tavallisen kaupunkilaisen elämänpiirin tasolle ja tehdä yhdessä työtä, jotta hyvä arki asuisi edelleen kauniissa Hämeenlinnassa ja sen kirkonkylissä.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pro Hämeenlinna

Vanhemmat kirjoitukset »