Lauantai 30.11.2013 - Teppo Turja
Nyt, kun valtio on karsimassa 300 miljoonaa euroa vanhusten laitoshoidosta, olisi oikea aika palauttaa vastuu vanhusten hyvinvoinnista heille, joille se inhimillisesti ja asiallisesti ottaen kuuluu. Menneinä aikoina pidettiin itsestään selvänä, että lapset hoitavat vanhuksensa sitten, kun nämä eivät itse selviydy arjessa. Monissa kulttuureissa näin on edelleenkin. Vain poikkeustapauksissa vanhukset jouduttiin sijoittamaan vaivaistaloon tai kauniimmin kunnalliskotiin.
Itsekkyyden salliva ja sitä suorastaan ihannoiva elämänmeno on siirtänyt vastuun yhteiskunnalle. Sitä on viime vuosikymmenet pidetty osana vääjäämätöntä yhteiskunnalista kehitystä. Aivan samoin kuin se, että vastuu lasten kasvattamisesta ulkoistettiin ensin kouluille ja otettiin pian pois opettajiltakin. Se on ollut käsitys kehityksestä.
Odottamatta sote-uudistus -nimisen ikuisuusprojektin tuloksia pitäisi ensi tilassa tarkistaa jopa lainsäädännöllisesti omaisten velvollisuuksia suhteessa vanhuksiin. Vaikka vanhuksen kohdalla muodollisesti on aina kyse aikuisesta, tietyssä vaiheessa vanhuksen henkinen ja fyysinen suorituskyky palaavat lapseen rinnastettavasti hoitoa kaipaavalle tasolle. Ilman sitä kyse on heitteille jättämisestä. On aivan selvää, että yhteiskunnan voimavarat eivät riitä vanhusten hoitamiseen kotioloissa. Siihen tarvitaan yhä enemmän omaisia ja niiden puutteessa muita lähimmäisiä.