Vuoden vaihtuessa on tapana summata menneitä ja luvata parempia. Politiikan puolella ei vauhtia ainakaan puuttunut; vuoden sisällä kahdet vaalit ja kolme hallitusta, EU-puheenjohtajuuskausi siinä sivussa. Kokonaan eri asia, onko tässä rytäkässä sitten rakennettu tulevaisuuden Suomea, joka on valmis 2020-luvun haasteisiin.
Valitettavasti hallituspolitiikasta tuntuu tulleen sarja peliliikeitä, joilla pyritään nostamaan omaa profiilia ja maksimoimaan valtaa ilman kykyä ratkaista polttavia ongelmia. Edellisen hallituksen enneaikainen kaataminen ja nykyisen hallituksen tuolileikit ovat kuvaavia esimerkkejä nykyajan pelin politiikasta.
Työllisyys, julkisen talouden tasapaino, sote, maahanmuutto, väestö- ja aluepolitiikka, ilmastopolitiikka, maa- ja biotalous; kaikki odottavat kauas katsovia ratkaisuja, mutta näitä ulostuloja emme kuule. Sen sijaan media uutisoi ministereiden haparoivia pohdintoja palomiesten sukupuolineutraalista nimikkeestä ja poliisin asuun soveltuvasta muslimihunnusta. Varmuutta ei toisaalta puutu, kun opposition käsketään hävetä ulkoministerin toiminnasta ja turvallisuushuolesta nousevaa välikysymystään.
Samoin kunnianhimoa ilmastopolitiikassa osoitetaan nostamalla ensimmäiseksi päästöystävällisimmän parafiinisen dieselin hintaa, ja kiilaamalla liikkumisen ja asumisen kustannuksia ylöspäin. Hallituspuolueiden kuntapoliitikot puolestaan pitävät huolen siitä, että julkisissa hankinnoissa kotimaisen maidon ja lihan käyttö ajetaan alas, jotta tilalle saadaan ulkomailta tuodut soijat ja bataatit.
Viime vuonna politiikan lisäksi yleinen keskusteluilmapiirikin vaikutti nyrjähtäneeltä. Tuskin oli toivuttu valtakunnansyyttäjän päätöksestä aloittaa rikostutkinta teologisesta synti -keskustelusta, kun apulaisoikeusasiamies näki ”kirkkotilan lähtökohtaisesti ongelmalliseksi” koulujen joulujuhlalle.
Paniikki levisi uusista linjauksista. Yksi näyttelijä ryhtyi jo aktiiviseen katumisen etukäteen, kunnes poliisi päätti, ettei aloita tutkintaa vanhoista mauttomista tv-ohjelmista. Hätäisimmät rehtorit peruivat joulujuhlia, osa vei piltit ulos pakkaseen ja yksi käski varmuuden vuoksi istumaan jouluvirren viimeisen säkeistön. Potilaita piristämään tullut joululaulukuoro häädettiin sairaalasta uskontojen tasa-arvon nimissä. Joku kyselikin tapahtumavyöryssä, onko Suomi tullut hulluksi.
Uskonnon- ja sananvapauskohut kertovat ajasta, jossa ns. ”suvaitsevaiston” näkemysten vahvistamiseksi muiden perusvapaudet kaventuvat. Helposti antaudutaan ns. yleisen mielipiteen edessä, ja pelätään leimautumista. Tämä syö vähitellen perusvapaudet, ja mielipiteiden moninaisuuden ja kirjon. Liu’umme yhden totuuden yhteiskunnaksi.
Olisikohan tässä kehityksessä syytä painaa jarruja, ja puolustaa rohkeasti arvojamme ja kulttuuriperintöämme. Siinä on uuden vuoden lupausta, joka kantaa.