Hämeenlinnan vai pilvilinna?

Lauantai 24.5.2014 - Teppo Turja

Hämeenlinna vai pilvilinna?

Hämeenlinnan kehittämisessä on tavoiteltavaksi suunnaksi kuviteltu kasvua toisenlaisiin mittasuhteisiin kuin mitkä sille ovat luontaisia. Realismia näissä pyrkimyksissä sentään edustaa viimeaikainen keskustelu HHT-akselista. Siinä on ajatuksena hyötyä sijainnista kahden merkittävän kasvukeskuksen, Helsingin ja Tampereen, välissä esimerkiksi ilmoittautumalla logistisesti järkeväksi asuinpaikaksi noissa kaupungeissa työtään tekeville. Samasta syystä uskalletaan haaveilla myös uusista merkittävistä työllistäjistä.

Mutta miten hyvin Hämeenlinnan keskustan suunnitelmat ja jo näkyville saatu rakentaminen lisäävät vetovoimaisuutta suhteessa toivottuihin veronmaksukykyisiin sisäänmuuttajiin? Miten hyvin vaikkapa moottoritien kate värikkäänä satamakonttikentän kaltaisena maisemana vastaa  niitä mielikuvia, joita Hämeenlinnaan myönteisimmillään liitetään? Tai jo aikoja sitten pystytetty meluseinä, joka sulkee tehokkaasti kauniin järvimaiseman ja linnanäkymän etelästä lähestyviltä? Edustaako tämänkaltainen suurkaupunkimaisuutta tavoitteleva rakentaminen niitä odotuksia, joita elättelevät mielessään vaikkapa ne muuttoa suunnittelevat helsinkiläiset, jotka nyt elävät esimerkiksi Pasilan betonimaailmassa?

Ei kehittymistä vaan kehityttämistä: pakkokasvua

Vanhoja virheitä on vaikeaa korjata, mutta niistä pitäisi ottaa opiksi. Olisi myös uskallettava asettaa kyseenalaiseksi ne kehityskaaret, jotka vielä vuosikymmen sitten vaikuttivat todennäköisiltä. Eikö jo kansainvälisen talouslaman pitkittyminen osoita, että käsitys jatkuvasta kasvusta voi olla perusteellisen virheellinen? Sitähän on viime vuosikymmenet pidetty yllä keinotekoisesti velkavetoisella, mihinkään todennettuun tarpeeseen perustumattomalla rakentamisella. Suomessa lojuu miljoonia kerrosneliöitä tyhjillään, Hämeenlinnassakin kymmeniä tuhansia. Samalla on investoitu ylituotantoon käyttämällä työllistävyyttä tekopyhästi verukkeena. Kuluttajatasolla tämä on tullut tutuksi valmistamalla tuotteita, jotka on suunniteltu hajoamaan ennenaikaisesti, jotta saadaan uutta tavaraa kaupan hyllylle ja vanhaa kasvattamaan paisuvaa jäteongelmaa.

Kehitys kehittyy. Sen se tekee suunnilleen itsestään, kun olosuhteet niin vaativat. Sen sijaan kehityttäminen perustuu enemmän tai vähemmän keinotekoiseen, väkisin synnytettyyn tarpeeseen. Lähtökohtana on pakon tai yleisen edun sijaan jonkun eturyhmän intressi. Raha. Taloustaantumassa onkin syntynyt uusi, tavattoman mielenkiintoinen mutta epäpyhä allianssi, joka pyrkii pyörittämään tuotannon rattaita kiivaammin kuin oikeastaan olisi mitään tarvetta. Yritystoiminnan edistämisestä ja elvytyksestä puhuvat nyt äänekkäimmin tahot, joita aiemmin eivät yritysten toimintaedellytykset ole paljoa kiinnostaneet.

Kasautuneet pääomat eivät ymmärrettävästikään halua lojua tyhjän panttina. Ne haluavat kasvaa – edes prosentin tai parin vuosivauhtia, mieluummin tietysti selvästi enemmän. Siihen tarvitaan tahoja, jotka ovat valmiit velkapääomalla investoimaan tuotantoon vaikka näköpiirissä olisikin ilmeinen tuotannollinen ylikapasiteetti. Tämä sopii ay-liikkeelle, merkitseehän tuotannon velkavetoinen rakentaminen, että inflaatio jatkaa rullaamistaan, mikä joko ennakkoon tai viimeistään jälkikäteen näkyy myös palkoissa. Palkat ja hinnat samoin kuin korkotaso ja inflaatio huolehtivat vuorovedolla reaaliomaisuuden perusteettomasta arvonnoususta. Näin sijoittajat ja työväki ovat vahingossa löytäneet toisensa.

Verkkaisuus on elämänlaatuvaihtoehto

Liisa Väisänen haastaa kirjassaan Verkkaisuuden filosofiaa (Kirjapaja 2013) ajattelemaan kaupunkikeskusten ja muiden elinympäristöjen kehittämistä yksisilmäisen globalisoitumiskiihkon sijaan paikallisen perinteistä identiteettiä arvostavasti. Sinänsä Hämeenlinnassa mielletään hyvin, mikä merkitys kaupungille on linnan alueella, Vanajavedellä, Aulangolla, Sibeliuksella, varuskunnalla jne. Mutta mielletäänkö täällä, miten luonteenomaista on etenkin kesäinen torielämä, jossa vanhat ja vähän nuoremmatkin kerääntyvät uskollisesti keskenään turisemaan? Eikö kaupungin päättäjiä ollenkaan itkettänyt nähdä se maisemallinen raiskaus, joka tapahtui, kun Kaivokadun varsi parturoitiin upeista puistaan?

Hämeenlinnaan muuttavat eivät kaipaa Goodmaneja tai parkkihalleja. He kaipaavat Hämeenlinnaa sellaisena kuin se elää mielikuvissa kunnes nekin on tapettu. Hämeenlinnalla olisi ollut edellytyksiä vielä joitakin vuosia sitten hakea verkkaisuuden filosofiaan kehittämisensä perustavaksi Cittaslow-kaupungiksi. Täällähän ollaan jo valmiiksi hitaita.

Nyt niille, joiden kuulen mutisevan jotakin taantumisesta, haluan huomauttaa, että Cittaslow-kaupunkien joukossa on kaikkialla maailmassa kymmeniä, jotka ovat perinteisten elinkeinojensa yhteydessä onnistuneet kasvattamaan matkailutulojaan aivan toiselle tasolle kuin Hämeenlinna. Verkkaisuudessa ei ole kyse laiskuudesta tai flegmaattisuudesta. Cittaslow-kaupunki luottaa vuosisatojen aikana rakentuneen identiteettinsä kantavuuteen ja kehittää siltä pohjalta laatuisaa elämää omalle väestölleen ja vieraille.

Kuntaliitosten jälkeen Hämeenlinnasta tuli liian suuri Cittaslow-kaupungiksi, koska sellaiseksi ei hyväksytä yli 50.000 asukkaan kuntaa. Suomessa tämä statuksen on saanut vain Kristiinankaupunki.  Mikään ei kuitenkaan estäisi Hämeenlinnaa ryhtymästä toteuttamaan omassa kehitysstrategiassaan samoja periaatteita. Niitä on soveltanut koko baskialueen tapaan Guggenheim-museostaan tunnettu Bilbao, joka on itsessään verkoston jäseneksi seitsemän kertaa liian suuri. Sen lähellä sijaitseva Cittaslow-kaupunki Lekeitio hyödyntää Väisäsen mukaan menestyksellisesti vuosisataisia perinteitään kalasatamana sortumatta kuviteltuihin globalisoitumisen vaatimuksiin.

Matkailun vetovoima löytyy luonnosta ja menneisyydestä

Hämeenlinnasta tuskin syntyy kaupan keskusta millekään tuotealueelle. Eiköhän aktiivisten kuluttajien virta jatkossakin suuntaudu pikemmin muualle joko tietoverkoissa tai moottoritien viemänä. Hämeenlinnalaisen kaupan asiakaspotentiaali sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin säteellä. Jos taas teollisuus kokonaisuudessaan jatkaa siirtymistään pois kalliin energian, kalliin työvoiman ja suurten kuljetuskustannusten Suomesta, miksi Hämeenlinnaan syntyisi yhtäkkiä uusi teollisuuden keskittymä.

Matkailu on Hämeenlinnan mahdollisuus, mutta se tulee ja kannattaa rakentaa kaupungin ja seutukunnan luontaisten vahvuuksien, todellisen identiteettimme varaan hyödyntämällä Helsingin ylivertaisia turistivirtoja ja kansainvälisiä lentoyhteyksiä. Luontomme puhtaus, hiljaisuus ja turvallisuus ovat matkailun tärkeimmät vetonaulat kaikkialla Suomessa. Niiden lisäksi meillä Hämeenlinnassa on jotakin ekstraa kulttuurissamme etenkin historiallisesti. Varjeltukaamme määrätietoisesti huvipuistoilta ja muulta keinotekoiselta. Sen sijaan Linnaniemen kehittämisessä taloudellisesti tuottavaksi voidaan onnistua ainoastaan yrittäjävetoisesti. Se ei onnistu sen enempää virkatyönä kuin poliitikkojenkaan toimesta, vaikka käytettäisiin miten kovapalkkaisia konsultteja maailmalta kopioituine konsepteineen. Menestyminen edellyttää valmiutta ottaa todellinen liikeriski kannettavaksi, polittinen vastuu on sen rinnalla paperia.

Teppo Turja