Torstai 28.2.2013 - Päivi Räsänen
Ravintolayrittäjä teki illallispöydässä vaikutuksen, paitsi erinomaisella palvelulla myös elämäntarinallaan. Pakolaisleiriltä tullut nainen on raivannut sinnikkäästi tiensä yrittäjäksi. Suomalaisten sanotaan olevan yrittäjäkansaa. Yrittäjäkansaa ovat myös Suomeen tulleet maahanmuuttajat sillä he ovat yrittäjyydessä vielä kantaväestöäkin aktiivisempia.
Helsingin työssä käyvistä maahanmuuttajamiehistä 12,5% on yrittäjiä kun kaikista työssä käyvistä miehistä yrittäjyysprosentti on 8. Naisilla vastaavat luvut ovat 8% ja 4,7%. Maahanmuuttajayrittäjiä on tänään Suomessa jo yli 8000 ja määrä kasvaa edelleen. Maahanmuuttajataustaisten yritykset työllistävät yli 20 000 henkilöä.
Osittain maahanmuuttajien aktiivisuus yrittäjinä selittyy sillä, että heidän on esimerkiksi kielivaikeuksien myötä vaikea löytää työtä ulkopuoliselta työnantajalta. Ns. ”pakkoyrittäjyys” ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan maahanmuuttajilta on löytynyt aitoa rohkeutta ottaa riskiä ja kaupallistaa ideansa.
Kun vertaillaan yritysten taloudellista selviämistä ensimmäisten vuosien jälkeen, ei kantaväestön ja maahanmuuttajien yrityksissä ole eroa. Kantaväestön yrityksiin verrattuna maahanmuuttajien yritykset ovat kuitenkin usein kooltaan pieniä mikroyrityksiä ja ne toimivat muita useammin kaupan ja palveluiden aloilla.
Maahanmuuttajayrittäjyyden positiivisten työllisyysvaikutusten maksimoimiseksi tulee löytää keinoja yritysten kasvun tukemiseen. Kasvuhakuisuutta voidaan tukea esimerkiksi maahanmuuttajille suunnatulla yrittäjäkoulutuksella.
Monet tämän päivän suomalaisista suuryrityksistä kuten Fazer, Stockmann, Enso Gutzeit, Paulig, ja Finlayson ovat aikansa maahanmuuttajien perustamia. Monet heistä aloittivat hyvinkin pienestä. Mukanaan he toivat vain osaamisensa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Sunnuntai 30.9.2012 - Teppo Turja
Vanhat kansanviisaudet kannattaa aika ajoin palauttaa mieleen. Ne osuvat verrattomasti useammin naulan kantaan kuin yritysjohdon tai kunnallishallinnon konsulttien hienot teoriat käppyröineen. Esimerkiksi hölmöläistarinoista löytyy monia, jotka poliitikot saisivat siirtää tähän päivään, jotta mielettömyyksiltä voitaisiin välttyä. Ajatellaanpa vaikka tarinaa lyhyeksi käyneen viltin pidentämistä leikkaamalla pätkä pois toisesta päästä ja ompelemalla se kiinni peiton toiseen päähän. Sitähän tapahtuu kaiken aikaa! Esimerkiksi näin:
Yritystä tuetaan miljoonalla, jotta se työllistäisi rakentajia. Työntekijät tuodaan Puolasta, koska suomalainen työllisyyskoulutettu rakennusmies haluaisi mieluummin olla media-assistentti, matkaopas tai oikeastaan johtaja ja jää siksi kotiin odottamaan seuraavaa työmarkkinatuen maksupäivää. Verotulotkin karkaavat muualle. Yritys jakaa urakasta kertyneet voitot osinkoina veroparatiisiin sijoitetulle emoyhtiölleen. Yrityksen paikallinen johto ehtii juuri ja juuri pyyhkiä hanhenmaksasta rasvoittuneen suunsa, kun se huomaa, että edes ulkomaalaisille saati oman kylän rakentajille ei enää olekaan töitä. Onneksi on tuttuja kunnanhallituksessa. Eikö sentään pitäisi kääntää hyppyrimäki vaikkapa vesiliukumäeksi, josta pääsi pulahtamaan olympialaisten jälkeen rapistuneeseen uima-altaaseen, joka sekin pitäisi peruskorjata? Mutta ensin tarvittaisiin kaupungilta toinen miljoona, jotta voidaan käynnistää maaperätutkimukset...
Hämeenlinnaa on haluttu kehittää ja kasvattaa, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Mutta kasvuhalu ei saa olla yksisilmäisen pakonomaista. Kestävä kasvu perustuu kahteen korvaamattoman tärkeään tekijään: 1. Pitää olla näkyvissä selkeä tarve tai peruste kasvulle. 2. Pitää olla uskottavat voimavarat, jolla kasvu voidaan viimeistään joskus kustantaa.
Hämeenlinna on hieno kaupunki, mutta tänä päivänä näyttää siltä, että sitä ollaan repimässä suuruudenhullujen rakennushankkeiden toteuttamisen tieltä. Etenkin torin alle suunniteltu parkkiluola pitää tarpeettomana jättää rakentamatta. Etelärantaan kaavailtu luksusalue voi olla järkevä, jos se todella varmasti tuo kaupunkiin uusia kovatuloisia veronmaksajia. Vähän epäilen. Mutta kaupunki ei saa panna likoon latin latia edes takausten muodossa. Suopohjaisessa maaperässä muhii iso yllätys.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 8.9.2012 - Päivi Räsänen
Kansliapäällikön virkaan tulee nimittää valintaperusteiden suhteen pätevin riippumatta ehdokkaan poliittisesta taustasta tai sen puuttumisesta. Minkään puolueen jäsenkirja tai sen puute ei saa johtaa siihen, että pätevin ehdokas jää valitsematta. Tätä periaatetta noudatin esittäessäni valtioneuvostolle, että sisäministeriön kansliapäälliköksi valittaisiin valtionvarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtaja Päivi Nerg. En pyytänyt tai rohkaissut suoraan enkä välillisesti häntä ehdokkaaksi enkä suosinut häntä millään tavoin valintaprosessin aikana. Haastatteluun valitut kuusi ehdokasta olivat erittäin kovatasoisia ja päteviä johtajia ja kuka tahansa olisi voinut tulla valituksi.
Poliittisesti sitoutumattoman Nergin pätevyyden ja ansioiden kyseenalaistaminen osoittaa tietämättömyyttä ja on loukkaavaa valittua henkilö kohtaan. Valinnan arvostelijat sivuuttavat sen tosiasian, että Nergin nykyinen virka valtionvarainministeriön hallinto- ja kehitysjohtajana on erittäin vaativa johtajatehtävä, johon hänet on v. 2009 valittu johtajaosaamisensa ja kokemuksensa pohjalta, ei poliittisista tai uskonnollisista syistä.
Kommentoijilta on jäänyt myös huomaamatta, että lakiin kirjattuja kansliapäällikön valintaperusteita muutettiin edellisen hallituksen toimesta vuonna 2011. Tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus tuli uudeksi valintaperusteeksi ja korvasi aiemman vaatimuksen perehtyneisyydestä hallinnonalan toimintaan. Muutoksella haluttiin erityisesti selkeyttää sitä, että viran edellyttämä kokemus voidaan saavuttaa myös erilaisissa tehtävissä ja organisaatioissa, julkisen sektorin lisäksi yksityisellä sektorilla.
Kansliapäällikkö ei ole toimialajohtaja vaan strateginen johtaja, jonka alaisuudessa toimialajohtajat työskentelevät. Tehtävässä korostuu laaja-alainen ja vankka ylemmän tason johtamiskokemus sekä strateginen suunnittelu ja siihen kytkeytyvä tuloksellisuuden johtaminen.
Juuri tämän keskeisen valintaperusteen suhteen Nerg osoittautui vahvimmaksi ehdokkaaksi. Hänellä oli myös muihin hakijoihin verrattuna olennaisesti vahvempi kokemus valtioneuvostotason ylemmistä johtotehtävistä. Pahoittelen sitä, että en pysty avaamaan salaiseksi julistettua ulkopuolista henkilöarviota. Voin kuitenkin todeta, että henkilöarvio tuki tehtyä ratkaisua.
Hakuprosessin aikana konsultoin useamman kerran oikeuskansleria, mikä selkeytti omia käsityksiäni kansliapäällikön viran lainmukaisista valintaperusteista. Oikeuskansleri on myös tarkastanut valinnan laillisuuden ja antanut hyväksyntänsä ennen nimityksen viemistä valtioneuvoston istuntoon.
Tein päätökseni hyvällä omalla tunnolla ja täysin eettisten periaatteitteni mukaisesti. Olisiko pitänyt poliittisista syistä jättää valitsematta poliittisesti sitoutumaton Nerg poliittisen kohun pelossa?
Heitän vinkin lahjomattoman lausunnonantajan maineessa olevasta tietolähteestä niille, jotka haluavat perehtyä Päivi Nergin osaamiseen. Valtionvarainministeriön kansliapäällikkö, valtiosihteeri Raimo Sailas tuntee läpikotaisin kansliapäällikön tehtävien vaatimukset ja valtioneuvostotason työskentelyn. Hän on Nergin nykyinen esimies.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Sisäminisriön kansliapäällikön valinta
|
Perjantai 13.7.2012 - Päivi Räsänen
Vakuuksien vaatiminen ERVV:n kautta myönnettävässä kriisituessa kirjattiin hallitusohjelmaan eikä tästä linjasta voida poiketa. Ilman vakuuksia edellyttävää hallitusohjelmakirjausta puolueemme ei olisi hallitukseen lähtenyt mukaan.
Vaadimme vakuuksia jo oppositioaikana ja vakuuksien kirjaaminen hallitusohjelmaan oli edellytyksemme hallitusyhteistyölle. Vakuuksilla rajataan suomalaisten veronmaksajien riskejä ja turvataan se periaate, että jokainen EU-maa lopulta vastaa omista veloistaan ja omasta taloudestaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori kyseenalaisti tänään lausunnossaan Suomen vakuusvaatimukset. Hallituksen sisällä vakuuksista kuitenkin vallitsee yksimielisyys. Toisin kuin oppositiosta väitetään, hallitus ei ole vakuuskysymyksen vuoksi kriisissä.
Kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelman kirjaukseen ja valtiovarainministeri Urpilaisella on hallituspuolueiden täysi tuki vakuusneuvotteluissa.
Äkillinen ja hallitsematon kriisin leviäminen olisi suomalaisten kannalta kaikkein tuhoisin vaihtoehto. Puolueemme vastusti aikoinaan Suomen liittymistä rahaliittoon, sillä osasimme jo silloin ennakoida yhteisvaluutan aiheuttamia ongelmia varsin eritavoin toimivien talouksien alueelle. Euroalueen romahdus tai hallitsematon eurosta irtautuminen olisi kuitenkin Suomen etujen vastaista. Vaikka tähänastiset euroalueen talouksien vakautustoimet eivät ole toimineet toivotulla tavalla, äkillinen romahdus on pystytty estämään. Kriisi ei ole kuitenkaan helpottamassa lähitulevaisuudessa ja Suomen on oman etunsa kannalta tehtävä kipeitä päätöksiä kuten Espanjan pankkitukeen osallistumisen. Yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ei ole olemassa.
Euroopan rahamarkkinoiden vakaus on välttämätön Suomelle jo pelkästään taloutemme kannalta elintärkeän vientiteollisuuden vuoksi. Suomi ei kestä toista rahoitusmarkkinat totaalisesti halvaannuttavaa kriisiä. Olemme vasta toipumassa vuoden 2009 romahduksesta. Hallituksen tulee tehdä kaikkensa suomalaisten etujen turvaamiseksi. Suomalaisten etu ei ole epävarmuuden ja kaaoksen aikaansaaminen eurooppalaisilla markkinoilla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Vakuusneuvottelut,
ERVV
|
Perjantai 6.7.2012 - Sauli Ahvenjärvi
Euroaluetta riivaavan velka- ja pankkiongelman hoidossa uhkaa Suomelle jäädä musta pekka kouraan. Vääntö Brysselin neuvottelupöydissä on kovaa ja euromaa toisensa jälkeen on alkanut pelata entistä enemmän omaan pussiin kokonaisuuden kustannuksella. Toki jokainen väittää, että oman maan tilanteen helpottaminen, vaikka hieman muiden kustannuksellakin, koituu lopulta yhteisksi hyväksi.
Mikäpä siinä, kaikki konstit on otettava käyttöön, jotta kriisi saadaan mahdollisimman nopeasti taltutetuksi. Mutta tässä hommassa uhkaa Brysselin päättäjille tulla sellainen paha virhe, että hyvin asiansa hoitaneita maita rangaistaan laajenevan yhteisvastuun kautta siitä, että niiden luottoluokitus on kunnossa ja velka kohtuullisella tasolla. Samalla kriisimaille ohjattavan avun ehtoja yritetään löysätä. Näin typerästi ei pitäisi missään tapauksessa toimia.
Yhteisvastuun lisäämisen perusongelma on siinä, että jossain vaiheessa kannustimet alkavat toimia väärään suuntaan. Johonkin rajaan asti on oikeudenmukaista ja täysin hyväksyttävää, että rikkaammat maat maksavat suhteessa enemmän yhteiseen pottiin ja keventävät siten köyhempien maiden taakkaa. Näinhän verotuskin toimii, ja pitääkin toimia. Mutta jos luodaan pysyvä käytäntö suurista tulonsiirroista taloutensa hyvin hoitaneilta mailta huonon budjettikurin ja ties minkä syyn takia ylivelkaantuneille maille, ollaan pahasti metsässä.
Tuollaiset mekanismit ovat hengenvaarallisia siksi, että niissä kannustimet ohjaavat kokonaisuutta väärään suuntaan. Kyllähän jokainen tajuaa mitä siitä seuraa, jos huonosta taloudenpidosta palkitaan ja hyvästä taloudenpidosta rangaistaan! Edessä on taloudellinen katastrofi - ennemmin tai myöhemmin. Kannustimet pitää rakentaa sen suuntaisesti, että oikeista ratkaisuista palkitaan ja huonosta politiikasta rangaistaan. Siksi euroaluetta ei pidä kehittää tulonsiirtounionin suuntaan ja siksi myös kaikki yhteisvastuullisiin eurobondeihin tähtäävät ideat on päättäväisesti torjuttava. Yhteisvastuun kieltävän no bail-out -säännön uudelleen voimaan saattaminen olisi oikea ja suorastaan välttämätön askel euroalueen talouden tervehdyttämiseksi pitkällä tähtäimellä!
Lisäksi on aivan oikein ja koko Euroopan tulevaisuudenkin kannalta hyödyllistä vaatia, että Suomi ja muut samassa asemassa olevat maat saavat sympatian lisäksi konkreettista ja mitattavissa olevaa hyötyä siitä, että ne kantavat vastuunsa euroalueen pelastustalkoissa!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 5.7.2012 - Teija Arvidsson
Hämeenlinnan kaupunki on viime viikkoina saanut ihailevia kommentteja kaupungissa vierailleilta kesäjuhlien osallistujilta ja muilta matkalaisilta. Ihailua ovat keränneet kauniit rannat, vehreät puistot ja torin kukka-amppelitkin.
On mukavaa, että Hämeenlinna näyttäytyy turisteille aurinkoisessa valossa. Tärkeämpää on kuitenkin, miten kaupunki näyttäytyy omille kaupunkilaisilleen. Silloin huomio kiinnittyy kauniin ympäristön lisäksi kaupungin peruspalveluihin, joista tärkeimpiä ovat toimiva terveydenhuolto, laadukas koulutus ja sekä hyvät ikäihmisten palvelut. Näissä palveluissa Hämeenlinna ei viime aikoina ole liiemmin loistanut.
Muutosta muutoksen vuoksi
Tällä valtuustokaudella Hämeenlinnassa on otettu käyttöön monia uusia toimintamalleja. Tilaaja-tuottajamalli, elämänkaarilautakunnat, liikelaitostamiset ja yhtiöittämiset ovat vilahdelleet uutisissa. Tavoitteena on ollut toiminnan tehostaminen, kustannustietoisuuden lisääminen ja säästöjen löytyminen. Tosiasia on kuitenkin, että suuresta organisaatiouudistuksesta saatu hyöty on hämärän peitossa. Kustannukset karkaavat käsistä ja suorittava henkilökunta on entistä väsyneempää.
Kaupungin tilinpäätös on ollut kolmena peräkkäisenä vuonna negatiivinen. Hämeenlinna on velkaantunut huimaa vauhtia samaan aikaan kun kaupunkilaisten kokemus on, että monet palvelut ovat heikentyneet. Hyvä kysymys onkin, mihin kaikki veroeurot oikein kuluvat, kun mikään ei riitä.
Hämeenlinna on laatinut talouden tasapainottamisohjelman, jonka tarkoituksena on saada menot kuriin ja kaupungin velkaantuminen loppumaan. Säästöjen pääpaino on vanhustenhuollon kulujen karsimisessa. On mahdoton yhtälö, että laitospaikkoja vähennetään samaan aikaan kun kotihoidon kriteerejä ollaan tiukentamassa. Jo nyt monen vanhuksen kotona oleminen on sarja selviytymistarinoita päivästä päivään. Säästöjen nimissä meillä ei ole oikeutta jättää vanhuksia ja sairaita heitteille. Säästöt eivät saa kohdistua kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
Kohtuutta suunnitelmiin
Nyt olisi syytä kääntää katse oman tuotannon kehittämiseen. Palveluiden ostaminen yksityiseltä sektorilta ei ole mikään oikotie säästöihin. Ulkoinen palveluntuottaja ottaa aina oman siivunsa kustannuksista ja kilpailuttaminenkin maksaa. Myös kaupungin ja kuntayhtymien omaa toimintaa on mahdollista tehostaa ja joustavoittaa. Toiminnan kehittäminen on suunnattava hyvään, motivoivaan johtamiseen ja henkilöstön parhaan osaamisen hyödyntämiseen. Hallintoa on eläköitymisen myötä kevennettävä ja tilaaja-tuottajamalli otettava kriittiseen tarkasteluun.
Pro Hämeenlinna -koalition puolueet Keskusta, Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto ovat yhtä mieltä siitä, että tässä taloustilanteessa on jäädytettävä kaikki tarpeettomat ja ylimitoitetut investoinnit, jotka aina aiheuttavat myös käyttömenoja. Hämeenlinnalla on niin valtava korjausvelka huonokuntoisissa kiinteistöissään, että on syytä keskittyä olemassa olevasta rakennuskannasta huolehtimiseen ja välttämättömään uudisrakentamiseen. Lasten täytyy saada terveelliset ja turvalliset koulutilat. Sen sijaan liikuntaa voidaan harrastaa muuallakin kuin kansainväliset kilpailustandardit täyttävissä palloiluhalleissa ja tekonurmikentillä.
Etelärannan rakentaminen sekoittaisi keskustan asuntomarkkinat pitkäksi aikaa. Puisto- ja messualueen täyttäminen kerrostaloilla ei liene järkevää eikä tarkoituksenmukaista. Lukuisia eri käyttäjäryhmiä hyvin palvelevan Hämeenkaaren peruskorjaus kannattaisi ottaa vielä uudelleen harkintaan.
Elinvoimaa pienyrityksistä
Jokin aika sitten poikkesin Keskustalossa ja järkytyin tyhjillään ammottavista liikehuoneistoista. Kaupungin keskusta on kiihtyvällä vauhdilla valumassa Reskalle ja pian myös moottoritien katteelle. Skogsterin kiinteistöön avattava kauppahalli ja ilmaiset tunnin kiekkopaikat lähikaduilla herättäisivät varmasti torin yläpäänkin eloon.
Kristillisdemokraatit näkevät, että Hämeenlinnaa tulee kehittää hyväksi asumiskaupungiksi, jossa viihtyvät niin nuoret kuin vanhat. Kaupunki tarvitsee elinkeinoelämää, mutta sitä tuovat ennen kaikkea pienet, elinvoimaiset yritykset. Kaupungin tehtävä ei niinkään ole osallistua ylioptimististen jättihankkeiden edistämiseen, kuin sinnikkäiden pienyrittäjien toimintaedellytysten turvaamiseen.
Nyt on aika laskeutua tavallisen kaupunkilaisen elämänpiirin tasolle ja tehdä yhdessä työtä, jotta hyvä arki asuisi edelleen kauniissa Hämeenlinnassa ja sen kirkonkylissä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Pro Hämeenlinna
|
Maanantai 18.6.2012 klo 23.08 - Teija Arvidsson
Tänään julkistettiin kristillisdemokraattien, keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton yhteinen koalitio, Pro Hämeenlinna. Kyseessä on vaalien jälkeen solmittava tekninen vaaliliitto oikeudenmukaisen osan saamiseksi kaikista luottamuspaikoista.
Meille kristillisdemokraateille tekninen vaaliliitto on tuttu asia jo viime kuntavaaleista. Vaalien jälkeen solmimme teknisen vaaliliiton perussuomalaisten kanssa. Se oli ainoa vaihtoehto, jotta saimme edes likimain vaalien tulosta vastaavan osan luottamuspaikoista
Hämeenlinnassa luottamuspaikat jaetaan d´Hondtin menetelmällä, joka suosii kohtuuttomasti isoja puolueita. Tällä vaalikaudella kokoomus ja SDP saivat kumpikin noin 1/3 äänistä, mutta lähes 1/2 luottamuspaikoista (etenkin kaikki puheenjohtajuudet, yhtiöiden ja liikelaitosten johtokuntien jäsenyydet sekä edustukset eri kumppanuusyhteisöjen hallituksissa).
Paikat ovat kasautuneet samoille henkilöille, joilla ei kuitenkaan ole ollut kykyä tai aikaa perehtyä asioihin kunnolla.
Hämeenlinnan poliittista uudistusta suunniteltaessa pienpuolueet esittivät luottamuspaikkojen jakamista pisteytysmenetelmällä, joka olisi tarkasti huomioinut jokaisen puolueen vaaleissa saaman äänimäärän. Tämä ei kelvannut isoille puolueille. Näin ollen koalitio on ainoa keino saada se vaikutusvalta ja vastuu, joka pienpuolueille vaalien tuloksen mukaan kuuluu.
Hämeenlinna on tällä hetkellä isojen haasteiden edessä. Talous on retuperällä ja melkoiset aikapommit tikittävät niin Innoparkissa, sairaanhoitopiirissä taloudessa kuin huonokuntoisissa rakennuksissa. Nyt ovat hyvät neuvot kalliit.
On tosiasia, että Hämeenlinnan asioita on hoidettu heikosti ja päävastuun siitä kantavat kaksi isoa puoluetta, jotka ovat miehittäneet kaikki tärkeät luottamuspaikat. Kaupungin konsernijohto on elänyt ainakin viimeisen vuosikymmenen kasvun huumassa ja laatinut suuruudenhulluja suunnitelmia Hämeenlinnan velkaannuttamiseksi.
Kuitenkin kaupungin ensisijainen tehtävä on huolehtia peruspalveluista, jotka ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Näitä ovat kohtuuhintaiset asunnot tavallisille ihmisille, turvallinen vanhustenhoito, toimiva terveydenhuolto sekä laadukas koulutus.
Emme lupaa, että Pro Hämeenlinnalla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Emme myöskään sano, että vain pienpuolueilla on kaikki viisaus.
Sanomme kuitenkin painokkaasti, että nyt tarvitaan kaikkia puolueita kantamaan yhdessä vastuuta oman kaupunkimme tulevaisuudesta. Kaikki ymmärrys ei asu vain kokoomuslaisten ja demarien päässä. Nyt tarvitaan kaikkien puolueiden resurssit käyttöön, viisaita ja osaavia ihmisiä oikeille paikoille. Tarvitaan luottamushenkilöitä, joilla on talousosaamista ja yritysosaamista, mutta myös ymmärrystä ja sydäntä tavallisen kaupunkilaisen arkisille asioille.
Oikeanvärinen jäsenkirja ei saa olla suurin meriitti luottamuspaikkoja täytettäessä.
Me kristillisdemokraatteina haluamme tehdä työtä paremman Hämeenlinnan puolesta, siksi Pro Hämeenlinna!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Pro Hämeenlinna
|
Maanantai 5.3.2012 klo 21.48 - Päivi Räsänen
Kotihoidontuen leikkausta lyhentämällä sen kestoa on perusteltu keinona sekä valtiontalouden tasapainotukseksi että rakenteelliseksi uudistukseksi naisten työllisyysasteen nostamiseksi. Molemmat perustelut ovat huonoja ja vääriä.
Kotihoidontuen lyhentäminen lisäisi välittömiä kustannuksia kunnallisen päivähoidon järjestämiseksi. Kunnallinen päivähoitopaikka maksaa yhteiskunnalle varovaisestikin arvioiden yli kaksi kertaa enemmän kuin kotihoidontuki. Erityisen kallista on juuri pienten lasten hoitaminen päivähoidossa.
Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan huoltosuhteen vääristymän aiheuttaman kestävyysvajeen ratkaisemiseksi. Tarvitsemme lisää työntekijöitä. On kuitenkin väärin repiä pienten lasten vanhemmat työelämään siinä vaiheessa, jossa lapsen etu on saada hoivaa omalta vanhemmaltaan. Väestön ikääntyminen johtuu juuri siitä, että syntyvyys on vähentynyt. Kotihoidontuen leikkaus olisi perhepoliittisesti väärä viesti lapsiperheille.
Tärkein perustelu alle kolmevuotiaiden lasten oikeudelle täysipäiväiseen kotihoidontukeen on lapsen etu. Pienellä lapsella tulee olla oikeus oman vanhemman syliin. Kolmen ikävuoden raja on perusteltu niin kehityspsykologian kuin infektiotautiriskien näkökulmasta. Alle kolmevuotias ei tarvitse kehityksensä kannalta niinkään virikkeitä tai ikätovereita vaan pysyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen vanhempaansa. Alle kolmevuotiaat ovat myös suurimmassa riskissä infektiokierteisiin lapsiryhmissä. Kotihoidossa pikkulasten korvatulehdusriskit ovat huomattavasti pienemmät kuin päiväkotiryhmissä.
Kotihoidontuki tarjoaa perheille valinnanvapauden, jota ei tule kaventaa. Perheet voivat valita kunnallisen kokopäivähoidon, osittaisen hoitovapaan tai kotihoidon. Kotihoidontuki mahdollistaa myös molempien vanhempien osapäivätyön, jolloin hoitovastuu jaetaan. Osapäivätyön kehittämisen jarruna ei ole kotihoidontuki vaan joustamaton työelämä. Päätökset pikkulapsen hoitopaikasta tulee saada tehdä keittiöpöydän äärellä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
4.3.2012
|
Sunnuntai 15.1.2012 klo 17.36 - Teija Arvidsson
Olimme askeleen edellä, kun pystytimme lauantaiaamuna Sari Essayah´n vaaliteltan Reskalle. Hetken päästä vihreät saapuivat tuuliselle kävelykadulle Haavisto-kylttien kanssa. Navakka viima oli viedä teltat, esitteet ja ihmisetkin mennessään. Onneksi olimme päättäneet järjestää varsinaisen vaalitilaisuuden sisällä kahvilassa.
Puolen päivän aikaan Cafe Vera oli tupaten täynnä ihmisiä, jotka odottivat näkevänsä reippaan ja selkeäsanaisen presidenttiehdokkaan ilmielävänä. Odotus palkittiin ja yleisö sai kuulla puolen tunnin ajan painavaa asiaa ja vastauksia kysymyksiin.
Ulko- ja talouspoliittisten haasteiden lisäksi Essayah keskittyi puheessaan syrjäytymiskehitykseen, jonka hän näkee Suomen tulevaisuuden suurimmaksi haasteeksi. - Tarvitsemme lähimmäisyhteiskuntaa, jossa jokainen huolehtii itsensä lisäksi myös toisista.
Essayah arvosteli sitä, että presidentinvaalikeskusteluissa on jääty liikaa kiinni menneisiin asioihin ja 90-luvulla tehtyihin virheisiin. Hän katsoo, että on tärkeämpää suunnata keskustelua eteenpäin ja miettiä, millä eväillä Suomi selviytyy tulevaisuudessa.
Eräässä televisiotenteissä kysyttiin, ketä julkisuuden henkilöä ehdokkaat arvostavat eniten. Sari mainitsi nimeltä Tony Blairin, jota hän sanoi kunnioittavansa niin poliitikkona kuin ihmisenä. Minä voin sanoa samaa Sari Essayah´sta. Hän on viisas ja taitava asiaosaaja sekä lämmin ja välitön ihminen, jota arvostan jokaisella elämän alueella.
Ensimmäisellä kierroksella voi äänestää parasta. Siksi valintani on Sari.
|
|
1 kommentti
.
|
Maanantai 31.10.2011 - Sari Essayah
Viimeisen puolen vuoden ajan olen yhä tihenevästi saanut yhteydenottoja – on tiedusteltu, voisinko asettua Kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaaksi. Elokuun puoluekokous Kokkolassa päätti delegoida päätöksenteon, mutta linjasi hyvin selkeästi, etteivät Kristillisdemokraatit asetu puolueena minkään muun puolueen ehdokkaan taakse. Kysymystä ehdokkuudesta olen punninnut koko tämän ajan.
Presidenttiehdokkuuteen ei voi hypätä puolihuolimattomasti eikä se ole esikampanja joihinkin muihin vaaleihin. Kampanjoissa ei myöskään ole ”light”-versioita, vaan peliin on laitettava koko persoona, puhumattakaan ajasta ja rahasta. Lisäksi näissäkin ”kisoissa” semifinaalista tähdätään eteenpäin, vaikka jokainen osallistuva ehdokas tuo oman lisänsä arvokeskusteluun. Pystyin siis helposti listaamaan A-4:n verran perusteluita poisjäännille.
Vakaan harkinnan jälkeen olen kuitenkin päättänyt olla käytettävissä Kristillisdemokraattien ehdokkaana presidentin vaaleissa, mikäli KD:n puoluevaltuusto niin päättää. Koin, että on ainakin kaksi sellaista syytä, miksi tulee olla mukana: Suomen suunta ja arvopohja.
Koko Euroopan ja maailmankin eläessä koettelemuksissa ja isojen haasteiden keskellä vastuullinen poliittinen liike ei saa jäädä sivustakatsojaksi, kun keskustellaan Suomen tulevaisuudesta. Kristillisdemokraattista ei ole vetäytyä vastuusta, vaan on käytettävä kaikki ne mahdollisuudet, mitä on olemassa kehityksen kankeamiseksi paremmalle uralle.
Kriisiytyneen Euroopan hullua vuotta sen päätöksenteon ytimessä seuratessa on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että nyt tarvitaan selväjärkisiä poliittisia linjauksia, joiden avulla Euroopan pankki- ja velkakriisistä päästäisiin eteenpäin. Suomalainen keskustelu ei saa jäädä pelkästään siihen poteroon, kuka teki 1990-luvun virhepäätöksiä. EU:n muutosvauhti on nyt huima. Integraatio on talouskriisin oloissa paljon nopeampaa ja menee syvemmälle kuin pelkin poliittisin askelin olisi tapahtunut. On perusteellisesti arvioitava maamme suuntaa EU:n kehityksessä ja siksi se keskustelu kuuluu myös presidentinvaaleihin.
Presidentti on myös keskeinen arvokeskustelija. Yhteiskunnan arvot näkyvät siinä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteista ja elämänratkaisuista ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Kehitysapu ja toisaalta eriarvoisuuden ja syrjäytymisen torjunta täällä kotimaassa eivät ole millään tavoin vastakkaisia tavoitteita.
Kansainväliseen vastuuseen kuuluu toimia ulkopolitiikassa siten, että ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista edistettäisiin kaikissa maissa ja että sekä naisilla että miehillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Näistä arvoista kiinnipitäminen on erityisen tärkeää nyt, kun esimerkiksi arabimaailma käy läpi suuria muutoksia. Länsimaat ovat tietoisesti sulkeneet silmänsä ihmisoikeuksien puuttumiselta, ja tukeneet kulissivakautta armeijan avulla ylläpitäneitä yksinvaltiaita. Valitettavan usein ihmisoikeuksiin sovelletaan rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät siitä kärsi.
Oikeudenmukaista ja välittävää maailmaa eikä lähimmäisyhteiskuntaa synny, elleivät yksittäiset kansalaiset itse valinnoissaan ota huomioon lähimmäisiään niin lähellä kuin kaukanakin. Jokainen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen yhteisesti hyväksytyt arvot. Lähimmäisyhteiskunta on arvopohja, jota voi kunnioittaa kulttuuritaustasta riippumatta. Sillä muuttuvassa maailmassa on kuitenkin vielä tinkimättömiä elämänarvoja – lähimmäisen ihmisarvo on niistä keskeisimpiä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Presidentinvaalit,
Sari Essayah
|
Perjantai 16.9.2011 - Teija Arvidsson
Hämeenlinnan kaupunki mainostaa itseään sloganilla ”Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa”. Monen kohdalla arki onkin hyvää, jos elämän peruspalikat ovat paikallaan: työ, terveys ja ihmissuhteet. Kuitenkin yhä enemmän on niitä kaupunkilaisia, jotka ovat pudonneet työelämän ulkopuolelle, terveys pettää ja yksinäisyys uhkaa. Heistä suurin osa on ikäihmisiä, mutta huolestuttavan monet parhaassa työiässä olevia. Mistä löytyy hyvä arki myös heille?
Haastavassa taloudellisessa tilanteessa tarvitaan tiukkaa budjettikuria, jotta rahaa riittää peruspalveluihin ja velkaantuminen saadaan loppumaan. Myös hallinnon keventäminen ja rakenteellinen uudistaminen on välttämätöntä. On kuitenkin vaarana, että suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja tehdään yksinomaan välittömien taloudellisten säästöjen perusteella. Olisi syytä selvittää myös päätösten pitkäkestoiset vaikutukset esimerkiksi yhdyskuntarakenteen muuttumiseen, ympäristökuormitukseen ja yksilön terveyteen. Nämä vaikutukset huomioon ottamalla vaikkapa kyläkouluratkaisun hinta saattaa tuottaa yllätyksen.
Yhteiskunnalla on omat tehtävänsä ja vastuunsa, joita se ei voi väistää. Näitä vastuita tulevat vanhuspalvelulaki ja nuorisotakuu toteutuessaan edelleen kasvattamaan. Vastuu omasta ja läheisten hyvinvoinnista on kuitenkin meillä jokaisella. Tarvitaan oman terveyden entistä parempaa hoitamista, jotta yhteiskunnan rahat riittäisivät tulevaisuudessa muuhunkin kuin terveydenhuoltoon. Tarvitaan ystävän rinnalla kulkemista, sillä mitkään ammattiauttajat eivät ehdi kuuntelemaan koko kansan murheita. Tarvitaan omaisia, jotka rakastavat, sillä siihen ei yhteiskunta kykene. Tarvitaan aktiivista kansalaistoimintaa, joka rakentaa kanavat niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka haluavat auttaa.
Hyvä arki Hämeenlinnassa tarvitsee sinua ja minua, meitä kaikkia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Tiistai 9.8.2011 - Sari Essayah
Talouskriisi ei ota laantuakseen. Viikonlopun aikana linjat kävivät kuumina kun sekä Euroopan Keskuspankki (EKP) että johtavien teollisuus- ja kehittyvien maiden G-20 järjestö pitivät omia puhelinkokouksiaan markkinoita rauhoittaakseen.
Euroopan ongelmien lisäksi viikonlopun talouspaniikin toinen syy on se, että luottoluokittaja Standard & Poor's pudotti Yhdysvaltain luottoluokitusta, mitä on pidetty ennenkuulumattomana. Aasian pörssit hermostuivat, sillä mm. Kiina ja Japani omistavat yhdessä yli 40 % USA:n velkakirjalainoista.
EKP ryhtyy jälleen ”poikkeukselliseen väliintuloon” ja haalii markkinoilta Italian ja Espanjan joukkovelkakirjoja rauhoittaakseen korkopainetta näitä maita kohtaan. Atlantin toisella puolella nostettiin puolestaan velkakattoa, jotta USA:n liittovaltio ei ajaudu akuuttiin maksukriisiin. Velkaa on siis paikattu velalla joka puolella; ei ihme, jos markkinoiden luottamus on lujilla.
Euroopan Keskuspankki on jo aikaa sitten jättänyt hyvästit periaatteilleen riippumattomana toimijana, jonka ainut tarkoitus piti olla euron hintavakauden varmistaminen. Ongelmaluottoja tukemalla EKP on itse luonut tilanteen, joka houkuttelee spekuloimaan jäsenvaltioiden velkakirjoilla. Miljardien väliintulot lainamarkkinoilla ovat huojuttaneet EKP:n omaa uskottavuutta, ja käynnistäneet arvailut, koska moinen ”roskapankki” mahtaa tarvita lisää pääomittamista jäsenmaidensa keskuspankeilta; näinhän tapahtui jo vuoden 2010 lopussa.
Espanja ja Italia ovat mittaluokaltaan EU:n suurempia talousalueita. On selvää, että euromailla ei ole varaa rakentaa niille samanlaisia pelastuspaketteja kuin pienille kriisimaille, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Mikä siis neuvoksi?
Monesti tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Myönnetään, että esim. Kreikan lainat on parasta kirjata luottotappioihin ja valmistaudutaan hallittuun velkasaneeraukseen. Rahoitusvakausvälineellä ei enää yritettäisikään taata ongelmavaltioiden velkoja, vaan pääomitettaisiin sillä osakkeita vastaan suoraan niitä pankkeja, joilla olisi riski joutua velkasaneerauksen seurauksena ongelmiin. Osittainen pankkien omistaminen turvaisi pankkituen takaisin saannin ja pidemmällä tähtäimellä toivon mukaan myös veronmaksajien edun. EU:n olisi siis järkevämpää yrittää keskittyä puhtaasti pankkikriisin dominoefektin estämiseen kuin ruokkia takausmekanismeilla ongelmavaltioiden velkakierrettä. Jäsenvaltiot hoitakoot kukin oman holtittoman talouspolitiikkansa kuntoon.
Toisaalta into rakentaa yhteisiä velkavastuita selittyy pitkälti liittovaltiokehitystä ajavien poliittisilla pyrkimyksillä, joten vaihtoehtoisia malleja ei edes haeta. Eläkkeelle jäävä EKP:n pääjohtaja Trichet maalaili jo alkuvuodesta federalistin unelmaa: yksi valtiovarainministeriö koko EU:hun, ja yhteiset eurobondit liikkeelle. Näinhän ne velatkin muuttuu saataviksi!
Yritysten kannalta sekavan tilanteen ongelma on, että raha pakenee tällä hetkellä talouselämää vauhdittamasta reaaliomaisuuteen mm. kultaan. Pahaa vain pelkään, että kriisin syvetessä myös maiden kultavarantoja aletaan myydä ja sen sääntelymekanismi saattaa pettää. Vanha sijoitusvinkki saattaa taas pian pitää paikkansa: maa säilyttää arvonsa aina, sillä sen valmistus on toistaiseksi lopetettu!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Maanantai 6.6.2011 - Peter Östman
Suomalainen politiikka on vuosikymmenten ajan tunnettu vakaudestaan ja sovittelutahdosta suurissakin kysymyksissä. Ehkä juuri tästä syystä monet ovat pitäneet suomalaista politiikkaa värittömänä ja tylsänä. Mutta sitten alkoi tapahtua. Ensin tuli vaalirahoitusskandaali heti vuoden 2007 vaalien jälkeen. Yleinen luottamus poliitikkoihin kärsi skandaalin seurauksena pahan kolauksen. Kesä 2008 puhkaisi kuplan Yhdysvalloissa, ja seurasi maailmanlaajuinen talouskriisi. Työttömyys ja kasvavat tuloerot tarjosivat hyvän kasvualustan yleiselle tyytymättömyydelle ja uudenlaiselle protestimielialalle, jota ei Suomessa oltu nähty vuosikymmeniin. Sen jälkeen kaikki tapahtuikin hyvin nopeasti. Perussuomalaisten suosio nousi korkeuksiin, ja puolue esiintyi totuudentorvena yhä useammassa asiassa. Vaalitulos yllätti monet. Epäilykset siitä, onnistutaanko vaalituloksesta käsin muodostamaan yhteistyöhaluinen hallitus, näyttävät osoittautuvan aiheellisiksi.
Hallitusneuvotteluissa suuria kysymyksiä ovat olleet Suomen rooli Eurooppa-politiikassa, sekä valtiontalouden tasapainottaminen tulevien neljän vuoden aikana. Perussuomalaisilla ei ollut kompromissitahtoa Eurooppa-politiikassa, ja Soini valitsi oppositioon menemisen. Se oli siis heidän oma valintansa. Seuraava tunnustelukierros johti kuuden puolueen neuvotteluihin, joissa osallistujia oli oikealta vasemmalle. Sellainen asetelma vaatii kärsivällisyyttä ja sovittelunhalua. Tämän hallitustunnustelija Katainen ymmärsikin. 13 vuorokauden ajan hän johti neuvotteluja säätytalolla tavoitteenaan saada kasaan enemmistöhallitus. Katainen osoitti sovittelunhalua ja kärsivällisyyttä, sekä kunnioitusta toisten mielipiteille.
Kristillisdemokraateille jotkut kysymykset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Näihin kuuluu muun muassa resurssien lisääminen vanhustenhoitoon, mikä näyttääkin löytävän yhteisymmärrystä yli puoluerajojen. Sen sijaan valtiontalouden kestävyysvajeen suuruudesta ja sen lähivuosina vaatimista toimenpiteistä on puolueiden välillä suuria näkemyseroja. Tässä kysymys arvonlisäverosta nousi merkittävään rooliin. Kristillisdemokraatit puhuivat vaalikampanjan aikana nykyisen arvonlisäverokannan säilyttämisen puolesta, kun taas Kokoomus ja Rkp ehdottivat siihen kahden prosenttiyksikön nostoa. 13 vuorokauden neuvottelujen jälkeen Kokoomus oli valmis kompromisseihin. Arvonlisäveroon ehdotettiin ainoastaan yhden prosenttiyksikön nostoa. Tämän ehdotuksen olisimme voineet hyväksyä, sillä pienituloisille luvattiin hyvityksiä. Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto eivät kuitenkaan olleet valmiita kompromissiin. On vaikea neuvotella, jos kaikki osapuolet pitävät tiukasti kiinni kaikista vaatimuksistaan ja vaalilupauksistaan. Vanha sananlasku tässä lienee paikallaan; joka kuuseen kurkottaa, saattaa katajaan kapsahtaa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Perjantai 8.4.2011 - Päivi Räsänen
Pääministeri Kiviniemi perustelee Suomelle lankeavaa 1,2 miljardin euron takausvastuuta Portugalin velkojien tueksi ontuvalla vertauksella myrkystä, jota pitää joskus niellä, jos myrkkyä lääkkeeksi tarvitaan.
Kiviniemi on väärässä. Ei myrkkyä käytetä lääkkeeksi. Myrkyn käyttö rajoittuu eutanasiaan ja silloin ei ole tarkoitus parantaa vaan tappaa.
Euroopan valtiot ovat Suomea myöten syvästi velkaantuneita. Ylivelkaisten maiden keskinäiset takaus- ja lainajärjestelyt pankkijärjestelmän tukemiseksi eivät edistä tervettä taloudenhoitoa. Pankit ja sijoittajat tulee saada vastuuseen löysästä luotonannosta, ja jokaisen maan tulee huolehtia omien pankkiensa pystyssä pitämisestä. Suomen osuus takausjärjestelyissä on suhteettoman suuri verrattuna Suomen luottolaitosten sijoituksiin velkaisissa EU-valtioissa.
Suomen valtion velka kasvaa tänä vuonna 84 miljardiin euroon, ja joka vuosi otamme 8 miljardia euroa uutta velkaa. Kreikalle lainaamme tällä hetkellä ottamalla itse velkaa.
90-luvun lama opetti monelle suomalaiselle, että lainojen takaamisen suhteen tulee olla varovainen. Takuita pitää antaa vain sen verran, mitä on valmis lahjoittamaan. Varsinkaan velkaisen ei ole viisasta ryhtyä muita takaamaan.
Euroopassa on ajauduttu sellaiseen talouspolitiikkaan, jota tullaan myöhemmin moittimaan virheeksi. Jonkun maan tulisi viheltää peli poikki ja todeta, että keisarilla ei todellakaan ole uusia vaatteita.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Perjantai 17.12.2010 - Päivi Räsänen
Nostin tänään eduskunnan kyselytunnilla esiin koulujen joulujuhlaperinteet. Opettajilta ja vanhemmilta tulee huolestuneita yhteydenottoja siitä, että omassa koulussa on luovuttu tai ollaan luopumassa sellaisista jouluperinteistä kuin Enkeli-taivaan virsi, joulukuvaelma tai jouluevankeliumi. Kouluissa on painotettu kaikille lapsille yhteisen joulujuhlan merkitystä. Joulun kristilliseen sanomaan liittyvät perinteet on varmuuden vuoksi korvattu tontuilla ja sketseillä, jotta kukaan ei joutuisi harjoittamaan vakaumuksensa vastaista uskoa. Tulkinta perustuu lain väärinymmärrykseen, mutta valitettavasti ministeriön taholta sitä ei ole riittävän selkeästi ohjeistettu. Vastauksessaan ministeri Virkkunenkin sekoitti käsitteitä.
Traditioista luopumista on perusteltu vuoden 2003 uskonnonvapauslailla, vaikka lakiesityksen perusteluissa painotettiin, että lain tarkoituksena ei ollut muuttaa koulujen käytäntöjä kristilliseen perinteeseen kuuluvien juhlien osalta.
Oppilaalla on kyllä oikeus omantunnon syistä kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta, esimerkiksi koulujumalanpalveluksesta. Sen sijaan perustuslakivaliokunnan mietinnössä tähdennettiin sitä, että kristilliset juhlatraditiot, esimerkiksi virsi, ovat osa suomalaista kulttuuria, ei uskonnon harjoittamista. Kristillistä perinnettä sisältävästä juhlasta ei tarvitse siis erikseen informoida vanhempia eikä kysyä kodeista lupaa. ”Enkeli taivaan” -virsi ei tee joulujuhlasta lain tarkoittamaa uskonnollista tilaisuutta.
Perinteistä luopumista perustellaan usein maahanmuuttajalasten tilanteella, mutta heidän integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei edistä se, että eristämme heidät siitä arvotraditiosta, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Kaikilla lapsilla, niin kristityillä, muslimeilla kuin uskonnottomilla on oikeus tutustua kulttuurisiin juuriimme.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
joulujuhlat,
joulujuhlaperinne
|
Lauantai 23.10.2010 - Teija Arvidsson
Viime päivinä on käyty kiivasta homokeskustelua. Keskustelun voima ja vaikutukset ovat yllättäneet jokaisen. Kirkosta eroamisluvut ovat murheellista luettavaa ja täytyy toivoa, että virta kääntyy ennemmin tai myöhemmin toiseen suuntaan. On kuitenkin hyvä, että keskustellaan perusarvoista, joihin myös kristillinen näkemys avioliitosta kuuluu.
Kristillisdemokraatit kannattaa avioliiton säilyttämistä miehen ja naisen välisenä liittona. Tämä näkemys avioliitosta ei kuulu ainoastaan kristinuskoon, vaan kaikkiin maailman pääuskontoihin. Avioliiton historia yltää tuhansien vuosien taakse ja sen seurauksena on sukupolvien ketju, vanhemmuus ja isovanhemmuus. Ilman miehen ja naisen välistä suhdetta ei koko ihmiskuntaa olisi olemassa.
Homosuhteissa vähätellään usein toisen sukupuolen, useimmiten isän, merkitystä. Opettajana toimiessani olen nähnyt, miten kipeä haava voi isän puuttuminen olla. Omalla luokallani on tälläkin hetkellä usea pikkumies, joka käy läpi isättömyyden surua. Hyväkään äiti – tai kaksi – ei voi korvata isää.
Vapaassa maassa jokaisella aikuisella on tietysti oikeus valita oman parisuhteensa muoto. Kaikissa suhteissa voi olla rakkautta ja uskollisuutta. Nykylain puitteissa homosuhteen voi rekisteröidä ja se antaa sille riittävän juridisen suojan, kuten perimisoikeuden. Myös puolison lapsen adoptio-oikeus tuli voimaan viime vuonna.
Ulkoisen adoptio-oikeuden Kristillisdemokraatit haluaa kuitenkin säilyttää miehen ja naisen muodostamalla avioliitolla. Lapsen ihmisoikeudet menevät aikuisen oikeuksien edelle. Lapsella on lähtökohtaisesti oltava oikeus isään ja äitiin. Maat, joista adoptiolapsia haetaan, asettavat yleensä myös tiukat kriteerit lasta odottaville aviopareille.
Homokysymyksestä on haluttu tehdä ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymys, mitä se ei ole. Jokainen ihminen on yhtä arvokas riippumatta hänen sisäisistä tai ulkoisista ominaisuuksistaan. Miehen ja naisen muodostama avioliitto on kuitenkin historialliselta, uskonnolliselta ja yhteiskunnalliselta taustaltaan niin perustavanlaatuinen instituutio, että en näe syytä sen murtamiseen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 18.9.2010 - Teija Arvidsson
Olin tänään eduskuntatalolla Terveydenhuollon tulevaisuus ja oikeudenmukaisuus -seminaarissa. Oli mukava piipahtaa Helsingissä ja haistella pääkaupungin tuulia. Pilvet syystaivaalla olivat melkein yhtä synkkiä kuin terveydenhuollon tulevaisuuden näkymät. Aurinko pilkahteli sentään välillä esiin ja loi uskoa huomiseen.
Terveydenhuollon tulevaisuus herättää monia kysymyksiä. Miten tulemme selviämään kasvavasta ikääntyneiden määrästä ja heidän terveydenhoidostaan? Mihin johtaa vauhdilla lisääntyvä aikuisiän diabeetikkojen määrä? Diabeetikkojen hoito vie jo nyt noin 15 prosenttia Suomen terveydenhuoltomenoista. Kuka kustantaa terveydenhuollon, kun yhä pienempi väestönosa on mukana työelämässä?
Huoltosuhteen heiketessä on ensiarvoisen tärkeää edesauttaa siitä, että työikäiset ikäluokat pysyvät työkuntoisina. Nuorten fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä on pidettävä huolta, jotta he eivät syrjäydy työelämästä jo ennen kuin se pääsee edes alkuun. Työikäisten työuraa voisi pidentää parantamalla työhyvinvointia ja mahdollisuuksia työskennellä myös vajaalla työkyvyllä.
Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus ei tällä hetkellä toteudu kunnolla Suomessa. Meillä on poikkeuksellisen voimakkaita eroja niin sairastavuudessa kuin kuolleisuudessa eri väestöryhmien välillä. Hyvätuloiset käyttävät yhä enemmän yksityisiä palveluja ja työssä käyvät työterveyshuoltoa. Pienituloiset taas ovat heikosti resursoitujen terveyskeskuspalveluiden varassa. Köyhin väestönosa saattaa jäädä kokonaan hoidotta, koska kaikkein köyhimmät eivät kustannusten pelossa uskalla hakeutua lääkärille. Viivästynyt hoito on kuitenkin usein kalliimpaa kuin ajoissa annettu. Tässä auttaisi terveydenhuollon yhtenäinen maksukatto, joka olisi riittävän alhainen.
Seminaarissa nousi voimakkaasti esiin ennaltaehkäisevän terveydenhoidon merkitys. Avainasemassa ovat neuvolat sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, joihin uusi asetus (28.5.2010) velvoittaa kuntia panostamaan. Samanlaisia matalan kynnyksen neuvoloita olisi syytä olla kaiken ikäisille. Esimerkiksi diabeteksen varhainen toteaminen ja riittävän ajoissa aloitettu hoito on äärimmäisen kannattavaa. Kaksi kolmasosaa diabeetikoista sairastaa sitä tietämättään ja sairaus saa rauhassa poikia lukuisia kalliita lisäsairauksia.
Terveydenhoito aiheuttaa kustannuksia, mutta hoitamatta jättäminen vielä monin verroin enemmän. KD:n terveydenhuoltokampanjan uusi motto osuu asian ytimeen: ”On sairasta säästää terveydestä”. Sairaan hyvin sanottu!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 19.8.2010 - Päivi Räsänen
Hallituksella on nyt viimeinen mahdollisuus lunastaa viime eduskuntavaaleissa annettu lupaus vanhustenhoidon tason kohdentamisesta. Tänään hallitus kokoontuu vaalikauden viimeiseen budjettiriiheen. Vuoden 2007 vaalikeskustelussa vanhustenhoidon tason parantaminen nousi kärkiteemaksi ja kaikki puoluejohtajat antoivat lupauksensa vanhustenhoidolle.
Ikäihmisten kunniallisesta hoidosta ei voi taloustilanteeseen vedoten laistaa. Vanhukset tarvitsevat hyvän hoitonsa nyt. Jos lupaus petetään sen varjolla, että jäädään odottelemaan parempia aikoja, nyt hoivaa tarvitsevien vanhusten kohdalla aika ajaa elämän ohi.
”Kotiin tuotavan palvelun puute huutaa taivaaseen asti”. Näin luonnehti valiokunnassa kuultu asiantuntijaprofessori vanhusten kotipalvelujen tilaa. Monet vanhukset ovat jääneet palvelujen puutteessa kuin vangit lukkojen taakse koteihinsa. Laitosvanhuksista joka kolmas potee aliravitsemusta. Vanhusten nälkiintyminen ei johdu ruokapuolasta, vaan osittain aikapulasta, kun hoitajilla ei riitä aikaa vanhuksen kiireettömän ruokailun tukemiseen. Vanhuspalveluihin tarvitaan lakisääteistä ohjausta, jolla turvataan vanhukselle tarpeen mukainen oikeus apuun.
Vanhuspalveluiden parantaminen maksaa, mutta kustannuksista huolehtiminen on kunniavelvollisuutemme. Vanhustenhoito on nostettava sellaiselle tasolle, jolla jokainen päättäjä ja työtätekevä veronmaksaja itse haluaisi vanhuutensa viettää.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Sunnuntai 13.6.2010 - Päivi Räsänen
Jyväskylän puoluekokouksessaan Kokoomus sinetöi irrottautumisensa ”kodin, uskonnon ja isänmaan” arvokolmikosta. Tätä slogania Kokoomus ei toki ole enää vuosikausiin edes käyttänyt, mutta varsinkin vanhemmat kokoomusäänestäjät ovat olleet sitkeässä harhaluulossa Kokoomuksen arvopohjasta. Kokoomus päätti puoluekokouksessa ottaa tavoitteeksi avioliittolain muuttamisen sukupuolineutraaliksi. Kokoomuksen puoluehallituksen mielestä valtion ei ole syytä puuttua siihen, mitä sukupuolta tai suuntausta avioliiton solmijat edustavat.
Miehen ja naisen välinen avioliitto on kulttuurisesti yleinen, ihmisen luonnolliseen ymmärrykseen perustuva käsitys uskontokunnista riippumatta ja myös ateistisissa maissa. Perhekäsityksen muuttaminen koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja merkitsee myös irtautumista kristillisistä juurista, siitä perustasta, joka luetaan kirkollisen vihkimisen yhteydessä: ”Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihasi.” Tälle perustalle on mahdotonta sovittaa kahden miehen tai kahden naisen keskinäistä suhdetta. Kun Kokoomus ryhtyy vasemmistopuolueiden ja vihreiden yhteisrintamassa nyt ajamaan sukupuolineutraalia avioliittoa, se samalla ajaa kirkot ahtaalle. Ne joutuvat paineeseen hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen. Näin kävi Ruotsissa.
Kokoomus päätti myös pyrkiä siihen, että tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luovuttaisiin peruskoulussa ja toisella asteella. Puoluekokous haluaa, että oman uskonnon opetuksen tilalle tulisi kaikille uskontokunnille ja uskonnottomille yhteinen uskontotieto.
Uskonnonopetuksen tehtävä on tukea koulun ja kodin yhteistä arvokasvatusta. Arvot jäävät tyhjiksi sanoiksi, jos niitä ei määritellä. Oman uskonnonopetus tarjoaa mahdollisuuden sekä omaan uskonperintöön liittyvän tiedon kartuttamiseen että uskon syvimmän olemuksen ymmärtämiseen. Arvot muuttuvat eläväksi käytännöksi vasta laskeuduttuaan sydämen tasolle. Kristillinen usko ja siitä nouseva kulttuuriperintö ovat suomalaisen yhteiskunnan aarre, jota ei pidä ryhtyä hävittämään kouluopetuksesta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Sunnuntai 6.6.2010 - Toimi Kankaanniemi
Talouskasvun tavoittelu on se ajatus, jonka pohjalta miltei kaikki ratkaisut tehdään niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Sitä voisi kutsua myös ahneudeksi varsinkin silloin, jos ihminen tai yhteisö tai valtio pyrkii vain oman talouskasvunsa maksimointiin. Ja siihenhän me kaikki taidamme pyrkiä.
Ydinvoiman rajua lisärakentamista Vanhasen hallitus perustelee elinkeinoelämän tarpeilla. Talouskasvu on siis lähtökohta. Tasan kahdeksan vuotta sitten Matti Vanhanen ja Mauri Pekkarinen vastustivat Olkiluoto 3:n ydinvoimalalupaa, mutta pitävät nyt Olkiluoto 4:n ja Fennovoiman hanketta ehdottoman välttämättöminä.
Voisimmeko hetkeksi pysähtyä pohtimaan tätä jatkuvan talouskasvun ideologiaa. Mitäpä jos tyytyisimme hieman alhaisempaan aineelliseen hyvinvointiin? Henkinen pahoinvointi, masennus ja muut murheet, tuntuvat kasvavan talouskasvun myötä ja jopa sitä nopeammin. Eduskunta keskustelee ani harvoin syvällisesti. Sen on vallannut tuo jatkuvan kasvun tavoittelu ja päätökset ovat sen mukaiset. Vihreätkin ovat täysin antautuneet tälle uralle. Minkälaisen perinnön jätämme seuraaville sukupolville? Sitä kannattaisi aika ajoin pohtia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
|
« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »
|
|
|
