Tukea vain vakuuksia vastaan

Perjantai 13.7.2012 - Päivi Räsänen

Vaadimme vakuuksia jo oppositioaikana ja vakuuksien kirjaaminen hallitusohjelmaan oli edellytyksemme hallitusyhteistyölle. Vakuuksilla rajataan suomalaisten veronmaksajien riskejä ja turvataan se periaate, että jokainen EU-maa lopulta vastaa omista veloistaan ja omasta taloudestaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori kyseenalaisti tänään lausunnossaan Suomen vakuusvaatimukset. Hallituksen sisällä vakuuksista kuitenkin vallitsee yksimielisyys. Toisin kuin oppositiosta väitetään, hallitus ei ole vakuuskysymyksen vuoksi kriisissä.

Kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallitusohjelman kirjaukseen ja valtiovarainministeri Urpilaisella on hallituspuolueiden täysi tuki vakuusneuvotteluissa.

Äkillinen ja hallitsematon kriisin leviäminen olisi suomalaisten kannalta kaikkein tuhoisin vaihtoehto. Puolueemme vastusti aikoinaan Suomen liittymistä rahaliittoon, sillä osasimme jo silloin ennakoida yhteisvaluutan aiheuttamia ongelmia varsin eritavoin toimivien talouksien alueelle. Euroalueen romahdus tai hallitsematon eurosta irtautuminen olisi kuitenkin Suomen etujen vastaista. Vaikka tähänastiset euroalueen talouksien vakautustoimet eivät ole toimineet toivotulla tavalla, äkillinen romahdus on pystytty estämään. Kriisi ei ole kuitenkaan helpottamassa lähitulevaisuudessa ja Suomen on oman etunsa kannalta tehtävä kipeitä päätöksiä kuten Espanjan pankkitukeen osallistumisen. Yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ei ole olemassa.

Euroopan rahamarkkinoiden vakaus on välttämätön Suomelle jo pelkästään taloutemme kannalta elintärkeän vientiteollisuuden vuoksi. Suomi ei kestä toista rahoitusmarkkinat totaalisesti halvaannuttavaa kriisiä. Olemme vasta toipumassa vuoden 2009 romahduksesta. Hallituksen tulee tehdä kaikkensa suomalaisten etujen turvaamiseksi. Suomalaisten etu ei ole epävarmuuden ja kaaoksen aikaansaaminen eurooppalaisilla markkinoilla.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vakuusneuvottelut, ERVV