Hyppyristä vesiliukumäki Ahvenistolle?

Sunnuntai 30.9.2012 - Teppo Turja


Vanhat kansanviisaudet kannattaa aika ajoin palauttaa mieleen. Ne osuvat verrattomasti useammin naulan kantaan kuin yritysjohdon tai kunnallishallinnon konsulttien hienot teoriat käppyröineen. Esimerkiksi hölmöläistarinoista löytyy monia, jotka poliitikot saisivat siirtää tähän päivään, jotta mielettömyyksiltä voitaisiin välttyä. Ajatellaanpa vaikka tarinaa lyhyeksi käyneen viltin pidentämistä leikkaamalla pätkä pois toisesta päästä ja ompelemalla se kiinni peiton toiseen päähän. Sitähän tapahtuu kaiken aikaa! Esimerkiksi näin:

Yritystä tuetaan miljoonalla, jotta se työllistäisi rakentajia. Työntekijät tuodaan Puolasta, koska suomalainen työllisyyskoulutettu rakennusmies haluaisi mieluummin olla media-assistentti, matkaopas tai oikeastaan johtaja ja jää siksi kotiin odottamaan seuraavaa työmarkkinatuen maksupäivää. Verotulotkin karkaavat muualle. Yritys jakaa urakasta kertyneet voitot osinkoina veroparatiisiin sijoitetulle emoyhtiölleen. Yrityksen paikallinen johto ehtii juuri ja juuri pyyhkiä hanhenmaksasta rasvoittuneen suunsa, kun se huomaa, että edes ulkomaalaisille saati oman kylän rakentajille ei enää olekaan töitä. Onneksi on tuttuja kunnanhallituksessa. Eikö sentään pitäisi kääntää hyppyrimäki vaikkapa vesiliukumäeksi, josta pääsi pulahtamaan olympialaisten jälkeen rapistuneeseen uima-altaaseen, joka sekin pitäisi peruskorjata? Mutta ensin tarvittaisiin kaupungilta toinen miljoona, jotta voidaan käynnistää maaperätutkimukset...

Hämeenlinnaa on haluttu kehittää ja kasvattaa, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää. Mutta kasvuhalu ei saa olla yksisilmäisen pakonomaista. Kestävä kasvu perustuu kahteen korvaamattoman tärkeään tekijään: 1. Pitää olla näkyvissä selkeä tarve tai peruste kasvulle. 2. Pitää olla uskottavat voimavarat, jolla kasvu voidaan viimeistään joskus kustantaa.

Hämeenlinna on hieno kaupunki, mutta tänä päivänä näyttää siltä, että sitä ollaan repimässä suuruudenhullujen rakennushankkeiden toteuttamisen tieltä. Etenkin torin alle suunniteltu parkkiluola pitää tarpeettomana jättää rakentamatta. Etelärantaan kaavailtu luksusalue voi olla järkevä, jos se todella varmasti tuo kaupunkiin uusia kovatuloisia veronmaksajia. Vähän epäilen. Mutta kaupunki ei saa panna likoon latin latia edes takausten muodossa. Suopohjaisessa maaperässä muhii iso yllätys.

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini