Taantuma on markkinoiden terve reaktio

Keskiviikko 14.1.2015 - Teppo Turja

Viimeisten vuosikymmenien talouskasvussa on vaikeaa nähdä pelkkää hyvää. Julkisessa keskustelussa jatkuvaa, tasaista kasvua kuitenkin pidetään kritiikittömästi itsestään selvänä tavoitetilana. Sen väitetään olevan elintason kohoamisen ja jopa ihmiskunnan hyvinvoinnin ehto. Todellisuudessa kulutuksessa ja tuotannossa on saavutettu moniongelmaisen potilaan taso. Jo kansantalouden oravanpyörämäinen peruskuvio on sairas: pyrimme tuottamaan yhä enemmän, jotta vaihdettavia tavaroita ja palveluja olisi kasvava määrä, jotta näin lisääntyvästä kaupankäynnistä meille järjestyisi yhä suurempi siivu, josta kasvaneen ostovoiman lisäksi siirtyisi varallisuutta investoitavaksi tuotantokoneistoon vain siksi, että se mahdollistaa vieläkin suuremman ja tehokkaamman tuotannon. Kukaan ei osaa kertoa, mikä riittää, koska mikään ei riitä.

Lopputulema on, että merkittävä osa tuotetuista tavaroista ja palveluistakin osoittautuu tarpeettomiksi. Se näkyy hillittömästi kasvavina jätevuorina. Se näkyy mielipuolisena kuluttamisena, jossa kalusteet, koneet, vaatteet ja muu toimiva tavara poistetaan käytöstä ennen aikojaan. Se näkyy ilman, veden ja maaperän kohtalokkaana saastumisena. Se näkyy ihmisten fyysisessä,  psyykkisessä ja sosiaalisessa tilassa; työnnämme sisäämme tahallamme mielihyvää tuottavia mutta terveytemme kannalta kohtalokkaita aineita vain siksi, että meillä on siihen varaa. Kaikki ruumillista ponnistelua vaativat työt siirrämme koneille saadaksemme aikaa pusertaa hikeä kuntosalin lattialle tai käydäksemme ainakin näyttämässä uusia trikoita. Sullomme paisuvan ruhomme laiskanlinnaan ja otamme vastaan halvalla ja nopeasti tuotettuja pissakakkavitsejä sen sijaan, että itse ajatelisimme jotakin. Ja sitten ihmettelemme, miksi elämä on tarkoituksetonta.

Maailman tuhoamisesta on tullut saavutettu etu,

jota ei meiltä saa ottaa pois.

Moraalilla ei ole minkäänlaista sijaa talouden pakkokasvussa. Esimerkiksi Pentti Linkola julisti jo neljä vuosikymmentä sitten maapallon elonkehän tuhoutuvan vääjäämättä, mutta että ehkä voisimme halutessamme tai pakon alla pikkuriikkisen hidastaa tätä kehitystä. Häntä kuunneltiin ja uskottiinkin, mutta ei oikeasti välitetty eikä välitetä vieläkään. Me tiedämme, että tulevat sukupolvet saavat kärsiä tuhlailevan elämämme valinnoista, mutta jätämme asian niiden murheeksi. Me pesemme tuntomme puhtaaksi sillä perusteella, että kukaan muukaan ei välitä sen enempää luonnonvarojen kuin elinmahdollisuuksien ehtymisestä. Maailman tuhoamisesta on tullut saavutettu etu, jota ei meiltä saa ottaa pois.

Sen sijaan olemme valmiit hyväksymään kaikki valheelliset perusteet talouskasvun välttämättömyydestä. Sitä myydään meille työllisyyssyillä, mutta todellisuudessa kyse on sijoitusvarallisuuden tuotto-odotuksista. Meitä muistutetaan teknologian ja lääketieteen huikeasta kehityksestä, jonka rahoittamiseen on tarvittu pääomia ja verotuloja. Saamme elää kaksi kertaa pidempään ja nähdä kymmenen kertaa enemmän kuin isovanhempamme, elleivät elintapasairaudet ehdi väliin. Se unohdetaan kertoa, että viimeiset vuodet saamme lojua lääketokkurassa ja letkuissa sänkyyn sidottuna märissä vaipoissamme, koska meidän hoitamisemme ei ole taloudellisesti tuottavaa.

Nyt podetaan suurta tuskaa, kun yritykset Suomessa ja muualla Euroopassa eivät investoi. Miksi investoisivatkaan, kun kuluttajat eivät kuluta? Ja miksi kuluttajat kuluttaisivat, kun useimmilla on jo kaikkea aivan liikaa. Investointien vaatiminen ei perustukaan millään muotoa markkinoiden eli kulutuksen ilmaisemiin tarpeisiin, vaan siihen, että sijoitettavia pääomia lojuu tuhansin miljardein turhaan tileillä kasvamatta promillen puolikastakaan. Se on tietysti aivan kauheaa. Kukaan ei huomaa muistuttaa, että nämä tuhannet miljardit ovat kasvaneet nykyisiin mittoihinsa pitkälti ansiottomasti. Vuosikymmeniä jatkuneella inflaatiolla on paisutettu omaisuusarvot mittasuhteisiin, joilla ei ole mitään yhteyttä reaalitodellisuuteen.

Vaatimukset tuottavuuden lisäämiseksi pitää uskaltaa asettaa kyseenaikaisiksi. Huutelua logiikan perään luulisi syntyvät viimeistään, kun maahanmuuttajavirtaa halutaan kasvattaa siksi, että maahan saataisiin lisää kuluttajia, jotka sitä vastaan sitten myös työllistettäisiin. Meillä itsellämme on kolmannesmiljoona työtöntä, joita ei tarvitse kotouttaa. Lähes joka kymmenes on työtön. Heidän työllistämisensä olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta se ei saa tapahtua tempputyöllistämisen keinoin. Työtä ei pidä luoda sen takia, että olisi jotakin tehtävää. Työtä ei pidä luoda senkään takia, että joillakuilla lepää miljardeja tileillä odottamassa mielekkäitä sijoituskohteita. Työtä pitää tehdä, jos siihen on selvästi näkyvissä oleva tarve.

Viimeiset vuosikymmenet tuotantoa on rationalisoitu kaikin mahdollisin tavoin. On kehitetty automaatiota, robotiikkaa, CNC-tuotantoa, 3D-tulostusta, keinoälyä ja vaikka mitä, jotta ihmistyön määrää voitaisiin vähentää. Siinä on onnistuttu loistavasti; saisimme onnitella insinöörejämme. Siksi nyt olisi jokaisella mahdollisuus lisätä vapaa-aikaansa tekemällä vähän lyhyempää työviikkoa. Laskennallisesti 34-36 –tuntinen työviikko mahdollistaisi kaikkien työllistämisen. Valmiiksi olemassa oleva työ pitäisi jakaa uudelleen sen sijaan, että edelleen haikailtaisiin tarpeetonta ja haitallista kasvua.

Teppo Turja, kansanedustajaehdokas