Oikeusasiamies: Suvivirsi ei tee kevätjuhlasta uskonnollista tilaisuutta

07.08.2013

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja antoi pari päivää sitten seikkaperäisen nelisivuisen lausunnon aiheesta Suvivirsi koulujen kevätjuhlassa. Hän tulee siihen lopputulokseen, että suomalaisessa kulttuuriympäristössä suvivirsi ei tee kevätjuhlasta uskonnonvapauslain tarkoittamaa uskonnollista tilaisuutta. Virttä siis voidaan laulaa jatkossakin.

Helsingin yliopiston vapaa-ajattelijayhdistys Prometheus ry:n puheenjohtaja arvosteli kesäkuisessa kirjeessään oikeusasiamiehelle Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Sarkomaan menettelyä.

Sarkomaa oli lähettänyt sosiaalisessa mediassa viestin, jonka mukaan suvivirren laulaminen kevätjuhlassa ei ole uskonnon harjoittamista. Kuitenkin Suomen evankelisluterilaisen kirkon oman määritelmän mukaan virret ovat laulettuja rukouksia.

Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mukaan Sarkomaan käsitys virsistä ei täysin vastaa evankelisluterilaisen kirkon käsitystä niistä. Kuitenkin hän arvioi, että suvivirttä ei koulun kevätjuhlassa laulettuna voida pitää sisällöllisesti korostuneen uskonnollisena. Yleensä siitä lauletaan vain kaksi ensimmäistä säkeistöä. Sana Jumala kyllä mainitaan, mutta vain kerran.

Päätöksessään Pajuoja vetoaa muun muassa eräisiin Euroopan ihimisoikeustuomioistuimen päätöksiin sekä peilaa asiaa koulujen ruokarukouksista vuonna 2011 antamaansa päätökseen. Ruokarukouksia Pajuoja pitää uskonnonharjoittamisena, joka ei sovi kouluun, toisin kuin suvivirren laulamista kevätjuhlassa.

"Asian arvioinnissa kiinnitän huomiota siihen, että suvivirsi on vahvasti suomalaiseen traditioon vakiintunut ja perinteinen osa koulujen kevätjuhlia. Se, että suvivirsi mielletään normaaliksi osaksi koulujen kevätjuhlia, on nähdäkseni itsessään omiaan vähentämään virren uskonnollista luonnetta päätösjuhlien asiayhteydessä laulettuna," Pajuoja kirjoittaa.

Apulaisoikeusasiamiehen päätös on luettavissa kokonaisuudessaan Eduskunnan nettisivuilla.

21.11.2023Vuosikokouksen valintoja
10.04.2023KD Häme uusi paikkansa eduskunnassa
05.03.2023Tule mukaan vaalitapahtumiin!
18.01.2023Infoa eduskuntavaaliehdokkaista
15.06.2021Lämmin kiitos kuntavaaleissa äänestäjille
01.06.2021KD Nuoret toivovat käytännönläheistä politiikkaa kestävältä arvopohjalta
13.02.2021Kristillisdemokraatit kuntavaaleihin teemalla "Koko maa mukana"
27.11.2020Uusi puheenjohtaja
27.12.2019Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho: "Eurooppa ei pohdi sitä, mistä sen arvot ja sivistys kumpuavat"
16.12.2019VR lisää Hämeenlinnan junavuoroja
11.06.2019Valtuustoaloite: Toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi
13.05.2019Valtuustoaloite: Siistimpi kaupunki riittävillä roska-astioilla
04.05.2019KD Hämeen kevätkokous esittää Sonja Falkia puolueen varapuheenjohtajaksi
02.04.2019KD huhtikuun kuukausimarkkinoilla
15.02.2019KD Hämeen ehdokaslista täydentyi nuorilla ehdokkailla
13.01.2019Ihmiskaupan uhrien auttaja Pia Rendic KD:n ehdokkaaksi
01.01.2019"Mr. Mokia" Jouni Heinonen KD Hämeen eduskuntavaaliehdokkaaksi
27.10.2018Vuokko Syväntö ja Jasu Markkanen eduskuntavaaliehdokkaiksi Hämeenlinnasta
09.08.2018KD Häme asetti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa
19.02.2018Hämeenlinnan koko palveluverkko selvitetään
04.08.2017Taaperobonuksen avulla lisää päätäntävaltaa lastenhoidosta perheille
24.04.2017Kristillisdemokraatit Hämeenlinnassa vaalivoittaja
28.01.2017KD vaatii maksukattoa vanhusten palveluasumiseen
27.01.2017Kristillisdemokraatit kuntavaaleihin inhimillisellä otteella
04.01.2017Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit nimesi uusia kuntavaaliehdokkaita
30.11.2016KD haluaa kuntavaaliohjelmassaan inhimillisemmän otteen päätöksiin
02.09.2016KD eduskuntaryhmältä maa- ja metsätalousohjelma
19.06.2016Essayah: Matalan kynnyksen tukea oltava tarjolla perheille myös lomakaudella
14.03.2016Kristillisdemokraateiltä esitys asukas- ja yrityspysäköintitunnuksen käyttöön ottamisesta Hämeenlinnassa
10.03.2016KD lähtee mukaan välikysymykseen opintotuesta ja koulutuksesta ? KD tuo oman vaihtoehdon
09.09.2015KD-tupaillassa ihmeteltiin rakennuslupia
28.08.2015KD:n varapuheenjohtajiksi Björkskog, Ahvenjärvi ja Tanus
28.08.2015Sari Essayah KD:n uudeksi puheenjohtajaksi yksimielisesti
26.05.2015Sari Essayah, Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus ja Peter Östman ovat KD:n kansanedustajat
18.02.2015KD Hämeen ehdokaslista on nyt täysi
14.02.2015Ystävänpäivätorikahvimatinea 2015
13.12.2014Koko Kansan Puurojuhla
20.11.2014Sauli mukana syyskokouksessamme
14.08.2014Elomessuilla hulinaa
21.06.2014Kesäretkiuutinen
21.06.2014Lapsilisävähennys hankittu!
13.06.2014Hämeen KD nimesi ensimmäiset ehdokkaansa
25.05.2014KD:lle historian paras vaalitulos ja yli 5 %:n kannatus!
10.05.2014Rollaattorimarssi Hämeenlinnassa
13.01.2014Hämeenlinna julistautui maailman Sibelius-pääkaupungiksi
31.08.2013Puoluekokouksen julkilausumat
31.08.2013Kristillisdemokraattien linjapaperi 2013
31.08.2013Kristillisdemokraattien uusi puheenjohtajisto valittu
22.08.2013Lastenpsykiatrian tilaongelmat helpottavat Hämeenlinnassa
07.08.2013Oikeusasiamies: Suvivirsi ei tee kevätjuhlasta uskonnollista tilaisuutta
22.01.2013Hämeenlinnan poliittinen johto valittiin
16.01.2013Räsänen: "Rahankeräyslain uudistus parantaa seurakuntien ja uskonnollisten järjestöjen asemaa"
01.11.2012KD:llä 300 valtuutettua 174 eri kunnassa
30.08.2012Hämeenlinna terästää yhteydenpitoa kaupunkilaisiin
25.07.2012Ylijäämäsadon lahjoittaminen helpommaksi
19.07.2012Östman: "Kriisimaat edelleen vastuussa omista veloistaan"
27.06.2012Uskonnonopetuksesta torjuntavoitto - Asetukseen nostetaan kristilliset perinteet
18.06.2012Pro Hämeenlinna kokosi voimansa kuntavaaleihin
30.05.2012Rakennusalan veronumerorekisteri julkiseksi
18.04.2012Hämeenlinnassa itsepalvelukirjasto palvelee kello 22 saakka
18.04.2012Hämeenlinnaan syntyy jättikoulu pienillä luokilla
19.03.2012Hämeenlinnan talous uhkaa painua kuralle - hoitoketjua rasvattava
13.01.2012Hämeenlinnassa hoitotietojaan voi tarkistaa netistä
11.01.2012Ikäihmisten ruokailumahdollisuudet kouluilla laajenevat
29.11.2011Essayah presidenttiehdokkaaksi
30.10.2011Essayah valmis Kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaaksi
22.08.2011Puoluekokous julkaisi uuden vision
21.08.2011Kristillisdemokraattien uusi puheenjohtajisto valittu
23.07.2011Hauhon Vanhan raitti vuoden 2011 hämäläiseksi kyläksi.
23.07.2011Sisäasiainministeri Päivi Räsänen: Väkivalta ei saa uhata avointa yhteiskuntaa
10.06.2011Hämeenlinnan Taidemuseon kesä on vanhoja aarteita ja uusinta nykytaidetta
17.04.2011Kristillisdemokraatit kiittävät kuudesta paikasta!
03.04.2011KD julkisti verolinjauksensa
25.01.2011Ympäristövaliokunta kohtuullistaa ja selkeyttää hajajätevesien käsittelyvaatimuksia
24.01.2011Räsänen: Eläkkeille oma kustannusindeksi, joka seuraa eläkeläisten kulutusta
21.11.2010Seppo Kariniemi Hämeenlinnan toiseksi ehdokkaaksi
06.11.2010Kristillisdemokraateille yli 1200 uutta jäsentä!
21.09.2010Kristillisdemokraateille uusi ilme
10.09.2010KD Häme nimesi uusia eduskuntavaaliehdokkaita
06.09.2010Hämeenlinna Suomen toiseksi vetovoimaisin kaupunki
14.05.2010Hämeenlinna lisää psykiatrian avopalveluja
15.04.2010Kristillisdemokraattien johdolla jätettiin välikysymys reumasairaiden hoidosta
12.04.2010KD:n Hämeen piirin ensimmäiset kansanedustajaehdokkaat
06.04.2010Räsänen: Tuomioita lapsen raiskauksesta tiukennettava
27.03.2010Kristillisdemokraatit julkistivat perhepoliittisen ohjelmansa
03.03.2010Vaalijärjestelmä uudistuu pienten puolueiden eduksi
29.01.2010KD-ryhmä esittää nuorten työllistämiseen täsmäkeinoja
16.12.2009Sotaveteraanit saavat passinsa nyt puoleen hintaan
18.11.2009Eduskunta hyväksyi sunnuntaiaukiolon laajentamisen
26.10.2009Östman: Omaishoidon laki uudistettava
10.10.2009Panostus lapsiperheisiin turvaa yhteiskunnan kilpailukyvyn
24.09.2009Vammaispalvelut samasta pihapiiristä
29.08.2009Räsänen jatkaa puheenjohtajana, ensimmäinen varapuheenjohtaja arvottiin
06.08.2009Peter Östman puoluesihteeriksi
05.08.2009Kaupunginhallituksen listat ja liitteet verkkoon
14.07.2009Essayah EPP:n Suomen delegaation varapuheenjohtajaksi
20.05.2009Kotihoidontuen kuntalisän ehdot muuttuvat
25.03.2009Isättömyys jättää aukon lapsen sisimpään
18.03.2009Avustukset lasten ja nuorten kasvua tukeviin palveluihin
12.03.2009Hämeenlinnan sotaveteraanit kulkevat bussilla ilmaiseksi

Näytä lisää »