Kristillisdemokraatit kuntavaaleihin teemalla "Koko maa mukana"

13.02.2021

Kristillisdemokraattien valtakunnallinen kuntavaalislogan on ”Koko maa mukana”.  KD tavoittelee viime vaalien tapaan  2000 ehdokasta ja valtuustopaikkojen lisäämistä nykyisestä noin 320 valtuutetusta.
– Haluamme torjua alueiden ja ihmisryhmien jakautumista ja eriarvoistumista pitämällä kaikki mukana. Korostamme kestävää taloudenhoitoa ja peruspalvelujen priorisoimista kireässä kuntataloudessa, puheenjohtaja Sari Essayah kertoi esitellessään KD:n kuntavaaliohjelmaa.

Essayah muistutti, että monet kunnat olivat jo ennen koronaa vakavassa taloudellisessa kriisissä.

– Valtion velaksi antamat tukipaketit auttavat kyllä kuntavaalien yli, mutta entä sen jälkeen? Väestörakenne on suuressa osassa kuntia haasteellinen, niin palvelujen rahoituksen kuin esimerkiksi hoivatyöntekijöiden riittävyydenkin turvaamiseksi. Pidemmän päälle peruspalveluita ei voida pyörittää velkarahalla lastenlasten laskuun.
– Samalla kun korona tuhoaa työpaikkoja ja yritystoimintaa, tähän ennestään vaikeaan tilanteeseen hallitus lisää kuntien velvoitteita ilman riittävää rahoitusta. Sinällään tarpeellisen hoitajamitoituksen nosto ja ideologinen oppivelvollisuuden laajentaminen ovat uudistuksia, joiden täytäntöönpanon ongelmat kaatuvat kuntapäättäjien syliin. Alakoululaisten pyyhekumit taitavat 90-luvun laman tapaan joutua leikkuriin, kun koulutukseen varatut rahat valuvat koulumatkoihin ja läppäreihin vuorineuvostenkin lapsille, Essayah kritisoi.

Hän muistutti, että kuntien elinvoima, työpaikat ja verotulot ovat paljolti riippuvaisia alueen yritysten pärjäämisestä.
– Tuemme kunnissa uusien työpaikkojen syntymistä, panostamme yritystoimintaan ja otamme vahvasti koppia työllistämisestä panostamalla räätälöityihin palveluihin.

Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelmassa korostetaan kunnan hankintaosaamista.
– Haluamme nostaa kuntien hankintoja ohjaavan strategian keskeiseksi työkaluksi vaikuttaa mm. lähiruuan suosimiseen ja pk-yritysten pärjäämiseen. Tahdomme vaikuttaa siihen, että paikallisille yrityksille taataan tasavertainen mahdollisuus tuottaa kunnan kilpailuttamia palveluita ja tuotteita. Onkin kiinnitettävä huomiota kestävyyskriteereihin ja paikallisuuteen hankintalainsäädännön puitteissa, Essayah totesi.

Essayah korosti myös hyvän henkilöstöpolitiikan merkitystä kunnissa niin työhyvinvoinnin parantamiseksi, työvoiman saatavuuden turvaamiseksi kuin sairauspoissaolojenkin vähentämiseksi.
– Työhyvinvointi tuottaa myös merkittäviä säästöjä.

Kristillisdemokraattien mielestä nykyistä asumisen ja palveluiden keskittämispolitiikkaa ei pidä ottaa annettuna. Koronakriisi on osoittanut etätyön ja -opiskelun suuret mahdollisuudet. Moni pystyy tekemään työtä kahdella tai useammalla paikkakunnalla.
– Vaaliteemalla ”Koko maa mukana” haluamme viestittää myös siitä, että meille tärkeää on pitää koko maan asuttuna ja mukana kehityksessä. Elinvoimainen maaseutu ja maatalous ovat tärkeä osa. Niitä ei voi tuoda, ja niistä hyötyy koko Suomi. Tuemme luovia, liikkuvia, digitaalisia ja tarpeen mukaan muuttuvia palveluja.

KD haluaa pitää huolta lapsiperheiden valinnanvapaudesta ja vanhusten hyvästä hoidosta.
– Lapsiperheillä pitää tulevaisuudessakin olla oikeus valita juuri omaan tilanteeseen sopiva hoitomuoto lapsilleen, siksi tarvitsemme kotihoidon tukea ja puolustamme sen kuntalisiä jatkossakin. Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusten toteutumista kunnissa on valvottava aktiivisesti. Kannatamme kahden vuoden maksutonta esiopetusta lasten vapaaehtoisena oikeutena yhtäläisten kouluvalmiuksien saavuttamiseksi.

– Koulutuksen laatuun pitää panostaa kaikilla opetusasteilla ja koulutilojen terveellisyys taata.  Ryhmäkoot on pidettävä pieninä ja jokaiselle lapselle ja nuorelle on taattava mahdollisuus harrastukseen. Toimivan lähikouluverkon säilyttäminen on meille tärkeä asia. Uskomme, että etäopetusta ja digitaalista opetusta laajentamalla voidaan vähentää pienempien koulujen lakkautuspainetta.

KD:ssa nähdään, että hallituksen kaavaileman sote-uudistuksen rahoitusmallin vaarana on, että alueiden välinen eriarvoisuus lisääntyy.
– Vanhustenhoidon ongelmiin on puututtava ja vanhustenhoito pistettävä kuntoon kotipalvelut edellä. Hyvällä kotihoidolla ja omaishoidon tukemisella pidetään puolestaan joka mummo ja vaari mukana.

Kristillisdemokraatit haluaa olla on turvallinen ja luotettava valinta kaikille niille suomalaisille, jotka haluavat, että heidän asuinkuntansa asioita hoidetaan asiapohjalta.
– Emme osallistu vastakkainasettelun lisäämiseen ja leimakirveiden heittämiseen. Meille ihmisten hyvinvointi on tärkeämpää kuin turhanpäiväinen hyvesignalointi tai identiteettipolitiikka, Essayah totesi.

KD:n kuntavaaliohjelma löytyy kokonaisuudessaan suomeksi ja ruotsiksi täältä.

Vaaliesite (pdf)

(KD-media)

21.11.2023Vuosikokouksen valintoja
10.04.2023KD Häme uusi paikkansa eduskunnassa
05.03.2023Tule mukaan vaalitapahtumiin!
18.01.2023Infoa eduskuntavaaliehdokkaista
15.06.2021Lämmin kiitos kuntavaaleissa äänestäjille
01.06.2021KD Nuoret toivovat käytännönläheistä politiikkaa kestävältä arvopohjalta
13.02.2021Kristillisdemokraatit kuntavaaleihin teemalla "Koko maa mukana"
27.11.2020Uusi puheenjohtaja
27.12.2019Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja Tapio Luoma-aho: "Eurooppa ei pohdi sitä, mistä sen arvot ja sivistys kumpuavat"
16.12.2019VR lisää Hämeenlinnan junavuoroja
11.06.2019Valtuustoaloite: Toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi
13.05.2019Valtuustoaloite: Siistimpi kaupunki riittävillä roska-astioilla
04.05.2019KD Hämeen kevätkokous esittää Sonja Falkia puolueen varapuheenjohtajaksi
02.04.2019KD huhtikuun kuukausimarkkinoilla
15.02.2019KD Hämeen ehdokaslista täydentyi nuorilla ehdokkailla
13.01.2019Ihmiskaupan uhrien auttaja Pia Rendic KD:n ehdokkaaksi
01.01.2019"Mr. Mokia" Jouni Heinonen KD Hämeen eduskuntavaaliehdokkaaksi
27.10.2018Vuokko Syväntö ja Jasu Markkanen eduskuntavaaliehdokkaiksi Hämeenlinnasta
09.08.2018KD Häme asetti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa
19.02.2018Hämeenlinnan koko palveluverkko selvitetään
04.08.2017Taaperobonuksen avulla lisää päätäntävaltaa lastenhoidosta perheille
24.04.2017Kristillisdemokraatit Hämeenlinnassa vaalivoittaja
28.01.2017KD vaatii maksukattoa vanhusten palveluasumiseen
27.01.2017Kristillisdemokraatit kuntavaaleihin inhimillisellä otteella
04.01.2017Hämeenlinnan Kristillisdemokraatit nimesi uusia kuntavaaliehdokkaita
30.11.2016KD haluaa kuntavaaliohjelmassaan inhimillisemmän otteen päätöksiin
02.09.2016KD eduskuntaryhmältä maa- ja metsätalousohjelma
19.06.2016Essayah: Matalan kynnyksen tukea oltava tarjolla perheille myös lomakaudella
14.03.2016Kristillisdemokraateiltä esitys asukas- ja yrityspysäköintitunnuksen käyttöön ottamisesta Hämeenlinnassa
10.03.2016KD lähtee mukaan välikysymykseen opintotuesta ja koulutuksesta ? KD tuo oman vaihtoehdon
09.09.2015KD-tupaillassa ihmeteltiin rakennuslupia
28.08.2015KD:n varapuheenjohtajiksi Björkskog, Ahvenjärvi ja Tanus
28.08.2015Sari Essayah KD:n uudeksi puheenjohtajaksi yksimielisesti
26.05.2015Sari Essayah, Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus ja Peter Östman ovat KD:n kansanedustajat
18.02.2015KD Hämeen ehdokaslista on nyt täysi
14.02.2015Ystävänpäivätorikahvimatinea 2015
13.12.2014Koko Kansan Puurojuhla
20.11.2014Sauli mukana syyskokouksessamme
14.08.2014Elomessuilla hulinaa
21.06.2014Kesäretkiuutinen
21.06.2014Lapsilisävähennys hankittu!
13.06.2014Hämeen KD nimesi ensimmäiset ehdokkaansa
25.05.2014KD:lle historian paras vaalitulos ja yli 5 %:n kannatus!
10.05.2014Rollaattorimarssi Hämeenlinnassa
13.01.2014Hämeenlinna julistautui maailman Sibelius-pääkaupungiksi
31.08.2013Puoluekokouksen julkilausumat
31.08.2013Kristillisdemokraattien linjapaperi 2013
31.08.2013Kristillisdemokraattien uusi puheenjohtajisto valittu
22.08.2013Lastenpsykiatrian tilaongelmat helpottavat Hämeenlinnassa
07.08.2013Oikeusasiamies: Suvivirsi ei tee kevätjuhlasta uskonnollista tilaisuutta
22.01.2013Hämeenlinnan poliittinen johto valittiin
16.01.2013Räsänen: "Rahankeräyslain uudistus parantaa seurakuntien ja uskonnollisten järjestöjen asemaa"
01.11.2012KD:llä 300 valtuutettua 174 eri kunnassa
30.08.2012Hämeenlinna terästää yhteydenpitoa kaupunkilaisiin
25.07.2012Ylijäämäsadon lahjoittaminen helpommaksi
19.07.2012Östman: "Kriisimaat edelleen vastuussa omista veloistaan"
27.06.2012Uskonnonopetuksesta torjuntavoitto - Asetukseen nostetaan kristilliset perinteet
18.06.2012Pro Hämeenlinna kokosi voimansa kuntavaaleihin
30.05.2012Rakennusalan veronumerorekisteri julkiseksi
18.04.2012Hämeenlinnassa itsepalvelukirjasto palvelee kello 22 saakka
18.04.2012Hämeenlinnaan syntyy jättikoulu pienillä luokilla
19.03.2012Hämeenlinnan talous uhkaa painua kuralle - hoitoketjua rasvattava
13.01.2012Hämeenlinnassa hoitotietojaan voi tarkistaa netistä
11.01.2012Ikäihmisten ruokailumahdollisuudet kouluilla laajenevat
29.11.2011Essayah presidenttiehdokkaaksi
30.10.2011Essayah valmis Kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaaksi
22.08.2011Puoluekokous julkaisi uuden vision
21.08.2011Kristillisdemokraattien uusi puheenjohtajisto valittu
23.07.2011Hauhon Vanhan raitti vuoden 2011 hämäläiseksi kyläksi.
23.07.2011Sisäasiainministeri Päivi Räsänen: Väkivalta ei saa uhata avointa yhteiskuntaa
10.06.2011Hämeenlinnan Taidemuseon kesä on vanhoja aarteita ja uusinta nykytaidetta
17.04.2011Kristillisdemokraatit kiittävät kuudesta paikasta!
03.04.2011KD julkisti verolinjauksensa
25.01.2011Ympäristövaliokunta kohtuullistaa ja selkeyttää hajajätevesien käsittelyvaatimuksia
24.01.2011Räsänen: Eläkkeille oma kustannusindeksi, joka seuraa eläkeläisten kulutusta
21.11.2010Seppo Kariniemi Hämeenlinnan toiseksi ehdokkaaksi
06.11.2010Kristillisdemokraateille yli 1200 uutta jäsentä!
21.09.2010Kristillisdemokraateille uusi ilme
10.09.2010KD Häme nimesi uusia eduskuntavaaliehdokkaita
06.09.2010Hämeenlinna Suomen toiseksi vetovoimaisin kaupunki
14.05.2010Hämeenlinna lisää psykiatrian avopalveluja
15.04.2010Kristillisdemokraattien johdolla jätettiin välikysymys reumasairaiden hoidosta
12.04.2010KD:n Hämeen piirin ensimmäiset kansanedustajaehdokkaat
06.04.2010Räsänen: Tuomioita lapsen raiskauksesta tiukennettava
27.03.2010Kristillisdemokraatit julkistivat perhepoliittisen ohjelmansa
03.03.2010Vaalijärjestelmä uudistuu pienten puolueiden eduksi
29.01.2010KD-ryhmä esittää nuorten työllistämiseen täsmäkeinoja
16.12.2009Sotaveteraanit saavat passinsa nyt puoleen hintaan
18.11.2009Eduskunta hyväksyi sunnuntaiaukiolon laajentamisen
26.10.2009Östman: Omaishoidon laki uudistettava
10.10.2009Panostus lapsiperheisiin turvaa yhteiskunnan kilpailukyvyn
24.09.2009Vammaispalvelut samasta pihapiiristä
29.08.2009Räsänen jatkaa puheenjohtajana, ensimmäinen varapuheenjohtaja arvottiin
06.08.2009Peter Östman puoluesihteeriksi
05.08.2009Kaupunginhallituksen listat ja liitteet verkkoon
14.07.2009Essayah EPP:n Suomen delegaation varapuheenjohtajaksi
20.05.2009Kotihoidontuen kuntalisän ehdot muuttuvat
25.03.2009Isättömyys jättää aukon lapsen sisimpään
18.03.2009Avustukset lasten ja nuorten kasvua tukeviin palveluihin
12.03.2009Hämeenlinnan sotaveteraanit kulkevat bussilla ilmaiseksi

Näytä lisää »