Valtuustopuheenvuoro

Maanantai 3.11.2008 klo 22.42 - Soili Hakala



Talouden ja toiminnan seurantaraportista


Vaikka raportti on meille vain tiedoksi, puutun joihinkin sen yksityiskohtiin ajatellen, että näitäkin kipupisteitä voitaisiin ottaa huomioon talousarviossa.

Talouden kehityksessä on hyvää se, että verotulot ovat kasvaneet hieman arvioitua enemmän, samoin valtionosuudet. Valitettavasti myös menot ovat kasvaneet niin, että tällä vauhdilla arvioidaan tehtävän 4 miljoonan euron alijäämä tilinpäätöksessä. 10,6 prosentin käyttömenojen kasvulla ei voi muuta odottaakaan.

Myös sijoitusten tuotto on ollut arvioitua vähäisempää. Talouden laskusuhdanne on nyt maassa tosiasia, joten lihavien vuosien jälkeen on opeteltava uusi toimintakulttuuri: raha ei enää ratkaise vaan on tehtävä niitä rakenteellisia uudistuksia, joita kuntauudistuksen myötä ollaan jo toteuttamassakin.

Muutama sana toimialoista.

 
Mitä pitäisi ajatella siitä, kun kaikkien tietolähteiden mukaan mielenterveysongelmat maassamme lisääntyvät, mutta sairaanhoitopiirin tarjoamista  psykiatrian palveluista hoitopäivien ja hoitojaksojen osalta on parinkymmenen prosentin vähennys?  Ei kai vain palveluja ole heikennetty niiltä, jotka vähiten pystyvät puolustamaan etujaan? Sivulla 12 todetaankin, että päihde- ja mielenterveyspalvelut asettavat jatkuvasti haasteita palvelujärjestelmälle.

Väitänkin, että kunnat ovat pitkälti laiminlyöneet myös päihderiippuvaisten hoitoa. Katsotaanpa vaikka Hämeenlinnan päihdehuollon määrärahoja, jotka eivät ole nousseet samassa tahdissa kuin ongelmaisten määrä räjähdysmäisesti lisääntyy. Toivottavasti edellä mainitut haasteet otetaan talousarvioneuvotteluissa  paremmin huomioon.

Hyviä uutisia kuuluu edelleen terveyskeskuksesta, jossa kaiken aikaa tehdään kehittämistyötä ottamalla käyttöön uusi toimintamalli. Raha ei aina ratkaise työn tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, vaan tarvitaan myös ennakkoluulotonta rakenteiden uudistamista ja toisin tekemistä, kuten edellä jo mainitsin.

Yhtä hyvin ei mene erikoissairaanhoidossa. Kertyneitä alijäämiä on 8 miljoonaa euroa, jotka rasittavat tulevien vuosien taloutta. Kehittämistyö on sairaalanmäelläkin tarpeen. Oli jo aika esim. ottaa sähköinen potilastietojärjestelmä käyttöön näin teknologian kärkimaassa. Asetettu tulevaisuustyöryhmä ja uusi terveydenhuoltolaki edellyttävät varmasti uusia avauksia myös erikoissairaanhoidolta.

Koulutuksen puolella on hyvä tavoite, että pyritään varmistamaan peruskoulun päättäneiden sijoittuminen jatko-opintoihin. Koulutuskekus Tavastia onkin hakenut valtiolta rahoitusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaan opetukseen, mikä tarkoittanee jonkinlaista pajakoulua.

Mutta mihin on unohtunut kymppiluokka?  Olen vuosia puhunut sen tarpeellisuudesta. Opetin aikoinaan samana vuonna kahta kymppiluokkaa ja oli hieno nähdä, kuinka tuon vuoden aikana murrosikäiset nuoret kasvoivat ja kypsyivät. Useimmat paransivat myös numeroitaan, jotkut menivät lukioon ja kirjoittivat ylioppilaaksi. Monet  pojat alisuoriutuvat peruskoulussa ja jättävät opintonsa kesken myös ammattioppilaitoksessa ja ovat näin syrjäytymisen tiellä. Jopa 7 % tällä hetkellä keskeyttää opintonsa.

Paljon on vielä peruspalveluissa parannettavaa. On varmasti aika rahan vähetessä priorisoida asioita ja käyttää rahaa sellaisiin asioihin, jotka ovat kunnan perustehtäviä.

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini